21. elokuuta 2014

The story of my life

Krhm. Kuulin tänään jotain, mikä ei ollut ehkä tarkoitettu minun korvilleni. Tai mitä en ehkä olisi halunnut kuulla. Eikä ilmeestä päätellen joku muukaan olisi halunnut minun kuulevan. Tai en oikeastaan edes tiedä mitä kuulin, mutta kun aukkoja pääsee itse täyttelemään, niin lopputuloshan on aina taatusti paskempi.

Iski siis semmoinen äkkivitutus tai... niin, sanotaan nyt ihan suomeksi, että mustasukkaisuus. Parastahan tässä on se, että koska olin niin vähän kärryillä mistä puhuttiin, en voi mitenkään tietää ettei puhe olisi ollut juuri minusta. Jossa tapauksessa olisin mustasukkainen itselleni. Mutta tuskin sellaista meikäläisen elämässä tapahtuisi.

Ihmeellisiä reaktioita asioihin, joista en edes loppujen lopuksi tiedä mistä on kyse ja vaikka tietäisinkin, niin mitä sitten. Mitä se minulle kuuluu. Silti olen nyt muutaman tunnin vääntänyt ja kääntänyt ja vatvonut, mutta ei ne sanat lisäänny, parane tai muutu yhtään sen järkevämmäksi kokonaisuudeksi päässäni.

Välillä on tänään ollut niin epätoivoinen olo koko tämän jutun suhteen, että jonkinlainen huonovointisuuden aalto vyörähtää lävitseni. Ja välillä sitten tekisi mieli ihan vaan itkeä (toteutukseen en ole vielä ryhtynyt). Mutta suurimman osan ajasta on ihan hyvä olo ja jopa hymyilyttää, kun muistelen kaikkia kivoja hetkiä, joita tuli tänä kesänä lähes päivittäisellä tasolla. Voi kun ne olisi saanut säilöttyä purkkiin. Vaikka sydän huutaa kovasti vastaan, niin taitaa olla ihan hyvä, että tämä ilo loppuu ihan kohta, sillä pääni ei varmaan enää kovin pitkään pysyisi kasassa. (En jaksa enää tällaista vuoristorataa. Haluan järkiavioliiton. Nyt.)

Kaikki kunnia kyllä kesäpojalle siitä, että mikäli puhe oli minusta, niin hän on pitänyt henkilöllisyyteni omana tietonaan. Välillä nimittäin mietin, onko tämä koko juttu kaikkien muidenkin tiedossa. Mutta luultavasti ei, meillä on yhteinen salaisuus.

En olisi kyllä uskonut edes itsestäni, että tämä kesä menee taas näin. En tajua, miten joku osuu minuun noin täysillä kuin metrinen halko, johon iskee salama samalla hetkellä. Vastapuoli on kyllä aivan yhtä syyllinen tähän jälleentilanteeseen, mitäs on niin hirveän ihana ja kiva minua kohtaan. (Missään tapauksessa en kyllä toivo, että olisi nuiva ja tyly).

Ja sitten, kun kävelin bussipysäkiltä kotia kohti kuulokkeet korvissa, mp3-soittimeni puski ilmoille tämän kappaleen. Niin, the story of my life...


Peter von Poehl - The story of the impossible

We have the story of the impossible
A tale passed on so frail
One of make-belief
Maybe impossible to achieve
And really close...



Ps. Minulla olisi tuosta järkiavioliitosta ja metrisistä haloista vielä lisää sanottavaa, mutta palaan siihen ensi numerossa. En rupea ymppäämään enää tähän samaan kirjoitukseen sitäkin aihetta.

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

"mustasukkainen itselleni". No niin, nyt alkaa mennä aika lujaa :-D Kerro toki lisää! (liittää sormet yhteen kirkontorniksi ja nojaa pyskologituolissa taaksepäin)

Tiina kirjoitti...

Älä muuta sano! :D
Mä siis kuulin lähinnä sanat "salainen ihailija", mutta mulle jäi epäselväksi oliko tää ihailu molemminpuolista. Ja mähän en ole niin erityisen salainenkaan. Varsinkaan enää.

Cheek on paskaa! kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=AXu4C72X_Nc

Vihdoinkin!!1!!