generated by sloganizer.net

26. marraskuuta 2007

Mumskis mumskis

Nyt kun vatsani on täynnä pastaa (tavallista makaronia) ja kanaa cordon bleu (sellaisia pakasteklönttejä), voinkin kirjoittaa tästä aiheesta. Luin nimittäin eilen illalla Turistin avautumisen valmisruoista ja täytyy sanoa, että se herätti ajattelemaan. En enää edes halua tietää mitä tungen kitusiini syödessäni valmisruokia. Itse asiassa söisin paljon mieluummin oikeata ruokaa kuin valmisruokaa, mutta mutta...

Minä en pidä ruoanlaitosta. En oikeasti. (Miksi tunnen itseni epäkelvoksi naiseksi, kun sanon näin?) Ruoanlaitto on tylsää. Se saattaa mennä pieleen. Siitä tulee sotkua. Enkä ennen kaikkea halua kuluttaa ruoan valmistukseen enempää aikaa kuin mitä sen syömiseen kuluu. No, koulussa kyllä saa hyvää ruokaa edullisesti, mutta kun asuu täällä takapajulassa, niin ei sinne jaksa pelkän syömisen vuoksi matkustaa. Ja toisaalta, mistäs minä tiedän mistä ne koulun lihapullat on tehty, sian- tai naudanlihasta vai broilerista ja niistä lihankaltaisista aineista? Toisinaan taas koulupäivän aikana en vaan ehdi syödä, joten kotiin päästyäni olen niin heikkona, että en voi kuin odottaa ruoan mahdollisimman pikaista valmistusta. Keitä siinä nyt sitten perunat ja käristä ruskea kastike!

Yhtenä päivänä katsoin kaupassa jotain kotletteja (?) ja niiden mainittiin sisältävän [jotain] prosenttia lihaa tai lihankaltaista tuotetta. Ällötys hulvahti lävitseni ja pakkaus jäi hyllyyn. Mitä on tämä lihankaltainen ainesosa? (Älkää kertoko!) Ei sillä, että muutenkaan olisin välttämättä ostamassa tuotetta, jonka nimi on kotletti... Myöskin kaikki jonka-teki-äiti-firmassa tai vastaavissa työskennelleet sanovat, että jos näkisitte sen valmistusprosessin, niin ette söisi noita ruokia. Uskon sen, enkä halua tietää.

Ongelma onkin nyt seuraava. Miten ihmeessä minä pystyn syömään terveellisesti näkemättä kuitenkaan kohtuutonta vaivaa (yli 15 minuuttia) sen valmistukseen? Voisiko joku kertoa? Ihan sellaiset step-by-step -ohjeet terveellisen, hyvänmakuisen, nopean, vaivattoman ja sotkua tuottamattoman ruoan valmistukseen olisi kivat. Tai miksei kaupassa myydä valmista terveellistä ruokaa? Voisin jopa maksaa siitä hieman enemmän. No okei, jossain Stockalla tai Sokoksella myydään, mutta kun yhäkin asun täällä periferiassa, niin se ehtii jäähtyä matkalla. Enkä minä omista mikroaaltouunia! Sitten se täytyisi taas siirtää uuninkestävään astiaan ja lämmittää uunissa, josta taas seuraa aikaa, vaivaa ja sotkua...

Ratkaisu ongelmaani: Tarvitsen miehen, joka pitää ruoanlaitosta - and I shall get one!


Ps. Kokkaavat siippaehdokkaat voivat ottaa jonotusnumeron, mutta minun täytyy varoittaa: jonotusnumero 1 on jo napattu.

Pps. Ai niin. Se äänestys päättyi, ja koska kansa puhui, niin poistin sen profiilikuvani. 41 %:n mielestä kuva oli pelottava ja 20 %:n mielestä ruma. 20 % piti kuvaa söpönä ja vain 6 % oli rakastunut siihen. 10 % ei välittänyt asiasta laisinkaan ja blogger söi 3 %.
Laitan uuden kuvan sitten jos/kun huvittaa.

32 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Juuri piti ehdottaa, että hankin kokkaava mies (niin minäkin tein) ;D Hän tekee kerralla suuria satseja ja sitten vaan pakkaseen. Onneksi hän pitää ruuanlaitosta ja maustaa omat ruokansa vasta lautasella.

Minäkään en voi sietää valmisruokia: en halua sisääni suolaa enkä muutakaan säilöntäainetta.

Helppoja ruokia: keitä perunoita, porkkanoita ja/tai riisiä. Joukkoon raastetta (kaali, purjo, raaka porkkana, paprika) ja salaattia kaveriksi. Öh, minun ruokavalio on aika yksinkertainen. Mutta tällä hetkellä pakkasessa on porkkana- ja perunalaatikkoa - home made (ei kuitenkaan homeista) :D

Elegia kirjoitti...

Pöh, et olisi poistanut sitä profiilikuvaasi. Sehän oli söpö! Älä kuuntele kansaa (eivät poliitikotkaan kuuntele)!

Tiina kirjoitti...

Yhdelle kokatessa on niin tylsä tehdä mitään kovin suuritöistä. Kaksi perunaa näyttää niin yksinäisiltä kattilassa... :D
Riisi on kyllä hyvää, mutta senkin kanssa pitäisi olla jotain.
Olisikohan pitänyt käydä talouskoulu nuorempana?

Täytyyhän mun nyt vähän protestoida tuosta äänestystuloksesta. ;D

Wille kirjoitti...

Pidän kyllä ruoanlaitosta vaikken sitä oikein hallitsekaan, ja terveellisyys on kaukana minun pöperöistä. Joten en tiedä huolitko minua jonoon.

Tiina kirjoitti...

No, jos niissä ei ole lihankaltaisia tuotteita, niin eiköhän se kelpaa.
Jonoon vaan. :D

Wille kirjoitti...

Onko minun jonotusnumeroni nyt sitten 2?

Ja uutta profiilikuvaa odotellaan.

Mimmu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mimmu kirjoitti...

Mä en oo jonoon tulossa, kun mieheks ei mitä ilmeisemmin lasketa ;)

Mutta Willen kommenttiin yhdyn eli uutta kuvaa odotellessa..

Tiina kirjoitti...

Wille, näin siinä nyt taisi käydä sitten. Perästä kuuluu sitten, jos jono liikahtaa eteenpäin.

Mimmu, jos et tunne itseäsi mieheksi... :D

Pistaasi kirjoitti...

Osaan kokkailla ihan jees, mutta aina ei innosta. Siksi on hyvä, että mies tykkää laittaa pöperöitä ja vie ravintolaan :) Eli minunkin ehdotus on, että mies hakuun ;)

Tiina kirjoitti...

Niin tosiaan, mieshän voi kokkailun lisäksi myös viedä ravintolaan syömään. Loistavaa! :)

Kami kirjoitti...

Minä syön kananmunia, lihaa, proteiinivalmisteita. Rypsiöljyä ja mysliä. Kotona. Jos astiat ei ole likaiset. Muulloin syön mäkissä, kebabissa tahi kiinalaisessa.

Kami kirjoitti...

Että siis noin niinku jos listalle pääsee noilla, niin anti mennä.

Brim kirjoitti...

En syötä edes kissoilleni "lihaan verrattavia valmistusaineita".

Kokkaaminen on kivaa, silloin kun siihen on aikaa. Hauska kokeilla erilaisia juttuja, eniten teen välimeren alueen hässäköitä (kreikkalaiset muonat välkkyy mielessä taas pitkästä aikaa). Pitäisi jaksaa opetella kiinalaista, mutku... no niin. Aika usein helppoa turvautua siihen mitä osaa.

Olisit vaan pitänyt sen kuvan, se oli söpö.

Sinut on haastettu.

Tiina kirjoitti...

Kami, ei kuulosta ihan gourmet-kokkailulta...

Brim, yksin kokkailu ei ole kivaa (minusta). Kaksin kokkailua en ole liiemmin kokeillut. Mutta kuulostaa hyvältä.
61 % oli eri mieltä kuvan söpöydestä... :(
Haastaudun toki! :)

Wille kirjoitti...

Eikö Tiina päästä Kamia jonoon? Eilen jätti ilman torttua ja nyt vielä tuo.

Kami kirjoitti...

Nii. Aika nuivaa. Olen ihminen minäkin.

Tiina kirjoitti...

Täytyyhän sitä nyt ehkä vähän enemmän yrittää jonoon päästäkseen...

Taisi muuten olla Jr. Jones eilen, joka jäi tortutta?

Wille kirjoitti...

Tajusin sen itsekin vasta kun olin jo kommentoinut mutten jaksanut korjata. Eihän tässä millään voi muistaa kaikkien Tiinan miesten nimiä.

Tiina kirjoitti...

Niin, mun haaremini... :D

Kami kirjoitti...

Olisiko se, että huijaisin sinut uskomaan että olen kurmeekokki sitten kivaa. Ja sitten kun jonotuslistalla olisin top 5 ja toivo ylhäällä, sinulle selviäisikin esim. horoskoopista tai bloggeriprofiilistani että minä valehtelin.

Se tuhoaisi meidät ja sijan 5.

Wille kirjoitti...

Ja pääsinhän minäkin jonoon vaikka myönsin etten osaa kokkailla.

Jr. Jones kirjoitti...

Siis mitä? Onko Tiinalla jo joku sijalla yksi!? Tämä(kin) uutinen on jäänyt minulta kuulematta!

No, ei sinne Tiinan listalle kyllä yrittämälläkään pääse. Kyllä minä ainakin yritin! Mutta tarjouskoriin päädyin. Nyt vain 999.

Ei ne käy nähkääs elämässä tasan onnenlahjat! Vaikka olisi koko ikänsä raatanut ja tehnyt kaiken oikein, eikä ikinä ois jättäny sukkia lojumaan, niin mihin se tyssää? Siihen, että Bloggeri rekisteröi kävijäksi vain kerran puolessa tunnissa. Mitä väliä tässä elämässä siis on millään? Kaikki on kuitenkin sattuman kauppaa.

Eikö?

Jr. Jones kirjoitti...

Naiset on just tommosia! ;)

Tiina kirjoitti...

Kami, elämässä täytyy ottaa riskejä. :D

Wille, sulla on kuitenkin selkeää dataa siitä, että kokkailet, osasit tai et. Varmasti mua paremmin osaat.
Mutta kyllä se Kami saa ottaa jonotusnumeron, älä huoli. :D

JJ... Ei tässä nyt mitään uutisia ole. Se jonotusnumero 1 on vasta betatestausvaiheessa. :D
999 oli kyllä tosi hyvä sijoitus.
Saat sinäkin rapsutuksen päälaelle siitä.
Tuota jonotusnumeroa tuskin haluat edes ottaa, jos haluat pysyä väleissä vaimon kanssa. :)

Jr. Jones kirjoitti...

Jos ottaisin sen pahanpäivän varalle, ikäänkuin varasuunnitelmaksi? Eihän siitä nyt voi suuttua? Ja enhän todennäköisesti edes saisi sitä paikkaa. Haetaanhan työpaikkojakin ihan vaan testimielessä, että mihin rahkeet riittää? Eikä kotivakuutustakaan oteta sen vuoksi että aikoo polttaa kotinsa tai rikkoa tavaransa? Täytyyhän sitä ihmisen varautua. =)D

Beeta testaus... Joopa joo... Ootteko te kuitenkin jo pussannu?

Jr. Jones kirjoitti...

Ja vaimon kanssa on ihan helppo pysyä väleissä; tekee vaan niin kuin se sanoo! :)

Maria kirjoitti...

Minulla on ihan sama ongelma ruokapuuhien suhteen. Kyse ei ole siitä, ettenkö tajuaisi terveyspointtia, etteikö minulla olisi aikaa ruuanlaittoon tai ettenkö osaisi (hö, olen sentään käynyt oikein alan kouluakin!). Laitan oikein hyvää ruokaa silloin kun satun sille päälle. Senkin olen valmis myöntämään, että oikeista aineksista tehty ruoka ON halvempaa... Ja on se toki paremman makuistakin.
Mutta minä olen LAISKA. Se on ihan hyvä syy. Eikö olekin, eikö?

Vaihtoehto 1. Hanki kokkaava mies. (Minun kohdallani poissuljettu, kun en saa edes kokkaamatonta :P
Sitä paitsi: miten niitä nyt HANKITAAN?)
Vaihtoehto 2. Uhraa viikossa yksi päivä ruuanlaitolle. Laita niin paljon safkaa, että siitä riittää pakastimeen laitettavaksi. Pakastat sellaisia sopivia annoksia, joista sitten valitset aamulla mieluisen, jonka voit kotiin tultuasi lämmittää mikrossa. Se tätyy muistaa ottaa ajoissa sulamaan, ettei mene siihen sulattamiseen sitten aikaa, kun on raatelunälkä.
Porkkanaraasteenkin voi pakastaa annoksina, ja ottaa höysteeksi halutessaan.
Perunat tulee nopeasti mikrossa: peset/kuorit ne, laitat kannellisen astian pohjalle ruokalusikallisen vettä/pottu ja kypsennät muutaman minuutin. Nekin voi kuoria valmiiksi, kunhan säilyttää ne vedessä, jotta eivät tummu.

Tässä oli nyt vain pari niksiä arkiruokailuun, kokkikoulu jatkuu joillakn helpoilla, hyvillä ja ennen kaikkea nopeilla murkinaohjeilla... Minähän en muunlaisia edes tee! :)

Ja tietysti kaikkein mieluiten kuittaan koko ruokailun suklaapatukalla... :D

Maria kirjoitti...

Ai niin! Ne sarvet???

Tiina kirjoitti...

JJ, voihan sen jonotusnumeron varasuunnitelmaksi ottaa. :D
Voi voi, jos olisin pussaillut jonkun kanssa, niin enköhän olisi hehkuttanut sitä täällä jo kovempaankin ääneen. Ei tästä sen enempää...

Mymskä, laiskuus on ihan hyvä syy!
Hyviä ohjeita, tosin sitä mikroa minulla ei ole. Suklaapatukka kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. :D
Sarvia täytyy harkita.

Anonyymi kirjoitti...

Mä kyllä tykkään laittaa ruokaa ja on muuten kasapäin hyviä pasta ohjeita, mitä on helppo ja nopea tehdä. Yksin kokkailu on vaan pirun tylsää ja sitä ruokaa tulee tehtyä järjettömiä määriä. Ehkä mä voin tästälähin laittaa sulle postissa kaikki ruuanjämät... muahhahhahahhahaaaaaaaa:))))

-Euggis-

Tiina kirjoitti...

Joo, hyvä idea! :D
Sepä se, yksin kokkailu on tylsää.