generated by sloganizer.net

28. marraskuuta 2007

Sick and tired

No kipeä en ole, mutta kylläpäs taas onkin väsynyt olo. On niin pimeää. En muista, että aiempina vuosina tämä pimeys olisi jotenkin näin lyönyt maihin kuin nyt. Koulussakin olin tänään aivan ulalla. Hädin tuskin osasin muodostaa kokonaisia lauseita. Tuosta koulustakin alan saada jo tarpeekseni tältä lukukaudelta. Ei jaksaisi enää mitään, mutta pari duunia on vielä pakko hoitaa loppuun. Joulukuun lopun voikin sitten ottaa rennosti, mutta tottahan se menee älytöntä vauhtia ja kohta on taas tammikuu. Olen luvannut itselleni tekeväni tammikuussa jotain. Toivottavasti en jänistä. Kerron tarkemmin sitten, kun se on ajankohtaista.

Vaikka minulla on nuo hienot uudet ääniä suodattavat kuulokkeet, niin silti tänään bussissa ärsytti kännyköihin puhujat. Minua ei ikinä ärsytä oikeasti toisten kännykkään puhuminen, mutta tänään teki mieli repiä ne luurit niiden naisihmisten käsistä ja huutaa, että lakkaa nyt jauhamasta paskaa! En tiedä, joku raivohulluus on varmaan iskenyt minuun. Onneksi huomisen jälkeen ei tarvitse taas muutamaan päivään käydä ihmisten ilmoilla.

Yritin tänään keskustassa bongata (ja väistellä) tätä omituista läpsijää, mutta onneksi emme osuneet toistemme reiteille. Ihan vaan Ilta-Sanomille ja muille tahoille tiedoksi, että kuva olis kiva. Tällä hetkellä epäilen jokaista vastaantulijaa potentiaaliseksi läpsijäksi.

Alan muristen tehdä yhtä kouluhommaa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Apua! Minä en ainakaan halua joutua kasvokkain ton läpsijän kanssa. Täytyykin alkaa suojaamaan selustaansa.
Tänään on muuten yleisesti tainnut olla liikkeellä 'hienoista' ärtymystä. Onneksi se menee aina ohi, ennemmin tai myöhemmin.

-kesää odotellessa-

(Tai sitten tota tammikuuta. Hiukan jää nimittäin vaivaamaan tuollainen vihjailu...)

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan kukaan älynnyt läpsäistä takaisin?

Läpsiikö se niinkö persuksille vai suoraan naamatauluun? Meinaan että jos persuksille, niin saatanpa hakeutua lähistölle kun ei tässä muutakaan.. Öh.. ;)

Mimmu kirjoitti...

Pitää varmaan alkaa karttamaan keskustassa liikkumista :D

Maria kirjoitti...

En mitenkään halua masentaa, mutta viime vuonna odotin joululomaa kuin kuuta nousevaa. Oli tarkoitus lähteä mökille joulunviettoon ja oli parit rästihommat kouluunkin tehtävänä, ajattelin, että sitten on hyvää aikaa tehdä ne. Ihan kaikessa rauhassa nääs.

Miten kävi? Tulin kipeäksi viimeisenä kouluiltana. Makasin petissä puolitajuttomana koko sen kaksi viikkoa mitä oli lomaa. Kuumetta oli rapiat 38 koko ajan ja olin ihan uskomattoman kipeä...

Sitten tein ne kolme isoa kirjoitushommaa viimeisenä lomapäivänä... Onneksi sain niistä tosi hyvät arvosanat sentään.

Tämänvuotiselle joululomalle en ole uskaltanut suunnitella yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se on ihan tosi, että tämä aika vuodesta väsyttää suurinta osaa jengiä. Talvi-ihmiset taas nauttivat, itse en kylläkään kuulu niihin. Toivottavasti et ole vain tulossa kipiäksi. Arvaa jääkö tommoinen, et lupaan tehdä itselleni jotain ja kerron ku on ajankohtaista, ni vaivaamaan ???!!!

Tiina kirjoitti...

Sirenita, aika pelottavia tollaset läpsijät.
Odotellaan kesää, ei siinä tammikuussa mitään ihmeellistä ole.

Anis, ajattelin kyllä vedellä takaisin, jos tulee mua läpsimään. Käsilaukulla päähän. :D
Eipä ole kerrottu minne tämä läpsijä tähtää...

Mimmu, kannattaa kyllä kiertää keskusta kaukaa. :)

Mymskä, noin mulle varmaan justiinsa käy. Aivan sairas flunssa iskee päälle heti viimeisen tentin jälkeen.

Lumi, tuo pimeys kyllä väsyttää.
Jäipäs se tammikuu nyt vaivaamaan teitä. Se ei ole varmastikaan kenenkään muun mielestä mitään kovin jännittävää. :D
En varsinaisesti tee itselleni mitään, mutta tartun (toivottavasti) toimeen. Mutta en halua sanoa sitä ääneen etukäteen, ettei se tuo huonoa onnea.

Anonyymi kirjoitti...

No nyt se läpsijä on kiinni. Kyllä Turun poliisi osaa. Ilta-Sanomien nettilehdessä oli juttu, että jäi kiinni täällä.

Tiina kirjoitti...

Turussa!!! :D :D
Käyn ettiin sen uutisen välittömästi.