generated by sloganizer.net

31. joulukuuta 2009

So long sucker


Koska tässä nyt viedään tämän vuoden ja myöskin vuosikymmenen viimeistä päivää, niin tehdäänpäs yhteenveto missä olin viime vuosikymmenen (ja -tuhannen vaihtuessa) eli tasan 10 vuotta sitten.
  • Asuin vielä äidin, isän ja kahden kissan kanssa samassa taloudessa.
  • Olin töissä ja taloudellinen tilanteeni oli huomattavasti turvatumpi kuin tällä hetkellä.
  • Olin juuri eronnut monivuotisesta poikaystävästäni ja olin tilanteeseen melko tyytyväinen.
  • Olin varmastikin palavasti ihastunut johonkin mieheen, mutta en muista nyt kehen. Saattoi niitä olla useampikin.
  • Juhlin Millenniumin vaihtumista Senssillä (jep, surullista mutta totta).

Ympäriinsä blogeissa on tietysti tehty myös listoja Uuden Vuoden lupauksista ja lupaamattomuuksista. Koska huhu kertoo, että Uuden Vuoden lupaukset ovat aivan älyttömän vaikeita pitää, niin itse olenkin astetta ovelampi ja yritän huijata tulevaa vuotta käänteisellä psykologialla.

Lupaan, että
  • en pidä ollenkaan kivaa ensi vuonna enkä varsinkaan naura!
  • en varmasti pussaile yhdenkään miehen kanssa, enkä etenkään kenenkään luvattoman nuoren ja kauniin pojan kanssa!
  • en tee yhtään töitä ensi vuonna enkä saa rahaa mistään!
  • en käy yhdelläkään keikalla ensi vuonna enkä osta levyjä!
  • en muutu yhtään viehättävämmäksi ja ihanammaksi kuin nyt olen, sen sijaan vain rumistun ja tyhmistyn!
  • en lue yhtään kirjaa ensi vuonna!
  • en saa kandin papereita vieläkään!
  • en tutustu uusiin ihmisiin enkä saa uusia ystäviä!
  • en varmasti ihastu korviani myöten ensi vuonna, en varsinkaan kehenkään itseni ikäiseen ja suhteellisen helppotajuiseen, mutta silti ah niin ihanaan mieheen!
  • en voita arvonnoista mitään mahtipalkintoja!

Sitten vaan vedonlyönti pystyyn, montako Uuden Vuoden lupausta jää rikkomatta ensi vuonna. Voittaja ilmoitetaan 1.1.2011!

Hyvää Uutta Vuotta vaan sitten kaikille ja nähdään ensi vuonna! Ja varovasti niiden rakettien kanssa.


Ps. En yleensä pode lainkaan morkkista itselle tekemieni lupausten rikkomisesta.

5 kommenttia:

Dårka kirjoitti...

Mikä on Senssi?

Tiina kirjoitti...

Senssi oli Tampereella sellainen legendaarinen ömh... teinimesta. No siis ravintola/tanssipaikka, jonne oli ikäraja K-18.
Kunnes tuli Sedu ja osti Senssin ja sulki sen. Saatanan turkulaiset.

hdcanis kirjoitti...

Mä melkein olisin valmis vannomaan monta noista lupauksista, mutta voisin vaikka vahingossa onnistua pitämään ne...

Tiina kirjoitti...

Muakin vähän pelottaa, että tulee pidettyä noi kaikki...

--KATA-- kirjoitti...

Veikaan tuota että et naura!