generated by sloganizer.net

19. toukokuuta 2011

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini


Tampereella käydään kovaa debattia aiheesta, pitäisikö keskustan alueelle määrätä nollatoleranssi alkoholin nauttimiseen yleisillä paikoilla eli kieltää julkijuopottelu. Tampereen pormestari Timo P. Niemisen (kok) vuonna 2007 perustama Pormestarin Siivouskampanja haluaa nyt siivota myös ilakoivat ihmiset pois kaupungin katukuvasta.

Ensinnäkin julkijuopottelun kieltäminen on mielestäni eri asia kuin nollatoleranssi. On eri asia juoda yksi siideri puistosssa kuin juopotella. Nollatoleranssi rankaisisi aivan vääriä ihmisiä. Niitä, jotka eivät muutenkaan häiriköi. Häiriökäyttäytyminen on tälläkin hetkellä järjestyslaissa kiellettyä, joten jos sitä ei nykyisellä lainsäädännöllä saada kuriin, niin lisäkiellotko siihen auttaisi? Poliisi on sanonut suoraan, että resursseja nollatoleranssin valvomiseen ei ole.

Myönnän, että tulisin koko elämäni aivan hyvin toimeen nauttimatta yhtään alkoholia, jos itse niin haluaisin päättää. Minun ei ole pakko juoda siideriä Koskipuistossa, mutta kyse on enemmänkin periaatteesta. Tehän ette sitä minulta kiellä. Jos nollatoleranssi tulisi voimaan, niin menisin aivan varmasti mielenosoituksellisesti julkijuopottelemaan jonnekin puistoon. Toivottavasti moni muu lähtisi kanssani.

Moro on kysellyt kaupunginvaltuutetuilta mielipiteitä nollatoleranssista ja siitä, pelkäävätkö he yöllä kaupungilla. Osalla kaupunginvaltuutetuista tuntuu olevan logiikka ainakin hukassa, koska he kannattavat nollatoleranssia julkijuopottelulle, mutta sallisivat kuitenkin sivistyneen alkoholin nauttimisen piknikillä. Miten erotetaan julkijuopottelun nollatoleranssi ja sivistynyt alkoholin nauttiminen? Käsitykseni mukaan nolla tarkoittaa nollaa. Vai lasketaanko puistojuopottelu sivistyneeksi, jos taskusta sattuu löytymään vaikkapa kokoomuksen jäsenkirja?

Myös juopottelija on mielestäni eri asia kuin juoppo. Moni kaupunginvaltuutettu tuntuisi haluavan juopot pois katukuvasta, mutta käyttää sanaa juopottelija. Jos julkijuopottelu on kielletty nollatoleranssilla, niin eikös poliisin pitäisi sillon korjata pois kaduilta jokainen, joka on vähänkin ottanut. Kaupungin apulaispormestari Kristiina Järvelä (kok) sanoo kauniisti, että "Keskustan pitäisi olla hanuvapaata aluetta, elävät roskat ovat yhtä ikäviä ympäristöhaittoja kuin elottomatkin." Apulaispormestarin mielestä osa kaupunkilaisista on siis eläviä roskia? Liikuttavaa empatiaa. Tarkoittaakohan Järvelä hanuilla näitä paikallisia kaikille tuttuja densoja vai myöskin julkijuopottelevaa nuorisoa? Entä jos ei olekaan hankkinut promillejaan julkijuopottelulla vaan ihan laillisella ja maksullisella baarijuopottelulla? Voiko silloin poliisi poistaa tämän roskan kadulta?

Kun kaupunginvaltuutetuilta kysytään, pelkäävätkö he liikkua yöllä Tampereen keskustassa, ei varmaan ole yllättävä lopputulos se, että ne pelkäävät eniten, jotka eivät edes liiku keskustassa yöllä. Aila Dündar-Järvinen (sd) sanoo, että "liikkuminen Tampereen keskustassa on yöaikaan vaarallista". Ja heti perään Aila kertoo, ettei koskaan kävele yksin yöllä kaupungin halki. Mietin, että asummeko edes samassa kaupungissa. Vai olenko vaan niin tyhmä, että en osaa pelätä? Vaikka täällä kuulemma on vaarallista. Itsehän asun täällä keskustan laitamilla, joten monestikin olen kävellyt (ja ehkä jatkossakin kävelen, Ailan pelottelusta huolimatta) kaupungin halki yksin yöllä kotiin. Kertaakaan minuun ei ole kohdistunut minkäänlaista uhkaa. Toki kerta se on ensimmäinenkin, mutta en nyt sanoisi Tampereen keskustaa kovin vaaralliseksi paikaksi. Tietysti jos pelkää kaikkea mikä vähänkin liikkuu tai pitää ääntä, niin ymmärrän pelon. Itse pelkäisin enemmän pimeitä ja hiljaisia katuja.

Jos Joonas Lepistö (sd) valitsisi puolueensa hiukan paremmin, niin lupaisin äänestää häntä jatkossa. Mutta ihan periaatteesta minulta ei ääntä heru sdp:lle, vaikka se kolmesta neljästä suuresta onkin varmasti se pienin paha. Päätän kuitenkin tämä vuodatukseni Joonaksen sanoihin: "Tämä maa on täynnä kieltoja jo nyt. Suomalaisella ihmisellä on rationaalinen kyky tehdä myös omia päätöksiä. Se, että puistossa ei saisi ottaa paria olutta aurinkoisena päivänä, on diktatuurista pelleilyä."

Ps. Facebookista löytyy Taistelu Tampereesta -ryhmä, johon liittymällä voi harjoittaa näennäistä aktivismia tai ainakin sen kautta saa kätevästi tietoa tilanteen kehittymisestä ja voi aina aamukahvia nauttiessa nostaa verenpaineensa niin huippuun, että siitä on pakko avautua blogiin.

19 kommenttia:

nona kirjoitti...

Pelko on korvien välissä. Tein yhdessä välissä yötyötä, missä liikuin aina yksin kaupungilla kun kävelin työvuoron päätteeksi kotiin. Poliiseja on aina pörräämässä ja tulevat nopeasti paikalle, kun olen joskus soittanut kadulle sammuneesta. Kaupungin keskustassa on aina joku liikkeellä, se on itse asiassa turvallista. Koskaan en ole pelännyt, ihmisiä siellä vaan on. Tervettä järkeä saa käyttää, mutta tosissaan en ole pelännyt koskaan.

Ana kirjoitti...

"Hanuvapaata"? HANUvapaata???! :-D Ikinä kuullut!

Kirsikka kirjoitti...

Kokemukseni Tampereen yöstä ovat varsin vaatimattomia (yksi vuoden 2009 Tammerfestin jälkeinen kävelymatka ei antane kauhean kattavaa kuvaa...), mutta muista paikoista kylläkin.

Rakas Suomen Chicago, jossa vietin 11 vuotta, ei koskaan pelottanut. Ja etenkin viimeisinä aikoina tuli öisinkin kaupungilla liikuttua, mutta mielestäin se pelko on omasta järjestä kiinni kuten nonakin tuossa ylhäällä sanoo.

Ainahan voi sattua mitä tahansa, mutta tartteeko ehdoin tahdoin tunkea juuri sinne, missä on jo tappelu käynnissä. Noin niinku kärjistetysti.

Mitä tähän alkoholikeskusteluun tulee, niin taivas varjele! Eikö tässä maassa tosiaankin ole jo ihan tarpeeksi kieltoja!

Mierolainen kirjoitti...

No huh huh. Aika veikeä linjanveto tuo "elävät roskat". Olin ajatellut mennä kesällä Tampereeseen ehkä käymään, mutta jos jopa puistossa nautittu kolmannen veroluokan alkoholijuoma onkin yhtäkkisesti rikollista, en taida viitsiä. Menen sitten varmaankin Ruttopuistoon tai Suokkiin ja nautin siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Helevetin hyvä kirjoitus. Miksei ole jaa-nappia? Saako jakaa linkin kera? Muutama tuttu asuu Tampereella ja voisi ärähtää aika napakasti tuosta "elävästä roskasta".

K.

Tiina kirjoitti...

Nona, sepä se. Luulen, että aika paljon mediakin vaikuttaa jutuillaan siihen, miten paljon ihmisiä pelottaa. Mitä enemmän ihmisiä, niin sen turvallisempaa siinä mielessä, että apukin on lähellä. Ainakin luulisi.

Zepa, jossain sketsiohjelmassa oli ennen se joku raaka hanu. Ehkä tää liittyy siihen. Youtubesta löytyy varmaan raaka hanu, jos ei tiedä mistä on kyse. ;)

Kirsikka, no niin, jos Suomen Chicagossakin uskaltaa liikkua öisin, niin eiköhän sitten Tampereellakin. Tyhmä ei tietenkään tartte olla.
Viime viikonloppuna joku parikymppinen nainen oli keskustasta kuulemma pakotettu pakettiautoon, mutta epäilen tän naisen olleen aika humalassa, koska ei ole varmuutta missä tämä pakotus tapahtui eikä paljon mistään muustakaan.

Mierolainen, veikkaan, että tämä nollatoleranssi tulee kaatumaan mahdottomuuteensa sekä tähän siitä nousseeseen vastareaktioon. Että tule vaan Tampereelle. Jos ei muuten, niin rintamaan meidän kanssa juomaan pussikaljaa Koskipuistoon! ;)

K, kiitos kovasti. En tiedä edes saisiko Bloggeriin jonkun jaa-nappulan, mutta toki linkkiä saa jakaa eteenpäin. :)

Maria kirjoitti...

Ensinnä on aika näpsäkästi unohdettu mikä on hanu (jos sillä siis viitataan siihen sketsiin, joka on hauska, toisin kuin tämä apulaispormestarin lausunto.) Toisekseen aika näpsäkkä luokitella kaupunkilaiset roskiin ja parempiin ihmisiin. Ja kolmanneksi alkoholistit eli/tai rapajuopot ovat ihan eri asia kuin puistotissuttelijat. Nollatoleranssin käsitekin on jotenkin viturallaan.

Onpa sangen huono asenne kaupungilta asukkaitaan kohtaan. Tanpere saa nyt nolla pojoa.

Anonyymi kirjoitti...

Järjestyslain hyvä puolihan oli se, että saatin tämmöiset hölmöt nollatoleranssit ja muut älyttömyydet pois. Ja nyt sitten mennään takaisin?
Siis haluavatko nämä ns. ihmiset mellakoita ja muuta riehumista? Koska siltä se tämmöisten "hienojen" ideoiden perusteella vähän vaikuttaa!

Tiina kirjoitti...

Mymskä, en usko, että sillä hanulla oikeasti viitataan siihen sketsiin. Hanu tarkoittaa siis samaa kuin spurgu, denso, deeku jne. Onkohan tämä nyt sitten Tampereen murretta?
En nyt sano, mutta tekisi mieli sanoa, että sen siitä saa, kun on kokoomusjohtoinen kaupunki... Vaikka toisaalta mahtaako Helsinkikin olla, eikä siellä riehaannuta tällä tavalla? Tampereellahan on näitä miljoona-asuntoja arvokiinteistöissä keskustassa ja nämä tyypit ainakin haluaisivat mielellään kaikki rahvaan väen ruoka- ja juomaravintolat pois näistä arvokiinteistöistä. Ja mielellään varmaan myös ihmiset pois kaduilta häiritsemästä heidän elämäänsä norsunluutorneissaan.

Anonyymi, no niinpä. Mutta elellään nyt toivossa, ettei tämä homma tule toteutumaan. Ja jos toteutuu, niin poliisi ei tule sitä valvomaan. Jokuhan väläytteli myös yksityistä turvallisuuspalvelua Koskipuistoon vartioimaan. Oh joy!

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Yllä oli hyvä kommentti. En ymmärrä miksi se poistettiin!

Maria kirjoitti...

No jaa, kyllä Helsingissäkin osataan. Nyt juuri häiritsevin tekijä on tietysti kerjäläiset, joiden katukuvassa näkyminen sattuu erityisesti kaupungin isien silmiin. Ja kaduilta siivotaan muutenkin eläviä roskia - viimeistään design pääkaupunki -hulinoihin.

Ja vastahan tässä oli se äläkkä leipäjonosta Kalliossa (köyhät laskevat asuntojen hintaa, pois mun takapihalta!) Ja siinä eivät älähtäneet kaupungin virkamiehet...

Tiina kirjoitti...

Kerjäläiset mä ymmärrän siinä mielessä, että jos sen mukana tulee kaikenlaisia lieveilmiöitä, kuten taskuvarkaudet tai muu järjestäytynyt rikollisuus.

Teillähän siellä voidaan ottaa kätevästi sitten Tampereen malli käyttöön, kun täällä saadaan homma ensin pyörimään!

Elegia kirjoitti...

Kieltoja vaan kieltojen perään, just! Minunkaan maailma ei kaatuisi, jos en saa juoda siideriä Koskipuistossa, mutta lupaan liittyä seuraasi, jos tuollainen idiootti kieltolaki saadaan väsättyä.

Siis periaatekysymys tämä on minullekin!

Anonyymi kirjoitti...

"Jokuhan väläytteli myös yksityistä turvallisuuspalvelua Koskipuistoon vartioimaan. Oh joy!"

Mitäköhän siitäkin tulee?
Käsittääkseni nuo eivät nimittäin saa pidättää tai ottaa juomia pois (julkinen paikka). Jos yrittävät, kyseessä on ryöstö, vahingonteko (mikäli kaatavat pois) ja virkavallan anastus. Lisäksi jos nämä muuten kuin poistaakseen vartioimisalueelta ottavat sinut kiinni, kyseessä saattaa olla vapaudenriisto tms.

Eli nähdäkseni nämä vartijat saavat lähinnä poistaa sinut alueelta, mikäli toimit käyttösääntöjen vastaisesti, sekä kutsua paikalle poliisin. He saavat myös ottaa kiinni toisen vartijan, joka hävittää alkoholisi (lievä vahingon teko).
Jos muuta tekevät, kannattaa itse kutsua poliisi, sillä viranomaistehtävässä toimivan henkilön virkavirheen pitäisi ainakin ihan normaalijärjellä olla suurempi rikos kuin tuommoisesta alkoholinkäytöstä saatava rikesakko.

Vartioimisalueesta ei tunnu olevan mitään suurempia säännöksiä, mutta luulisi noin ihan lainkäytön kohtuullisuuteen vedoten, että sen pitää olla selvästi merkitty ja käyttöehdot tms. lueteltu. Eli aitoja ja kylttejäkö?

Tiina kirjoitti...

Elegia, no nimenomaan! Arvasin, että sinä jos kuka ymmärrät tuskani! ;D
Tervetuloa pussikaljoittelemaan Tampereelle!

Anonyymi, niin, ehkä sitten tulee aidat Koskipuiston ympärille ja portti, jonka suulla tehdään laukkutarkastus?
Sitten sinne varmaan tulee samat portsarit kuin kaikissa Santalahden Saunan tapahtumissa, niin että jos ei esim. satu olemaan penkillä tyhjää tilaa tai ei ole asianmukaista piknik-huopaa mukana, niin järkkäri tulee huutamaan, että EI ISTUTA SIINÄ MAASSA!
Todennäköisesti tulee vielä erikseen aidalla rajattu alue, jonka portilla kysytään paperit ja jonka sisäpuolella saa nauttia alkoholia, mutta sillä alueella ei saa istua. Näinhän se on Pakkahuoneellakin aina. Katkera, minäkö? ;)

Acata kirjoitti...

Vai että elävät roskat. Huh. Kiitos äärimmäisen avartavasta postauksesta, olen messissä, jos täytyy tulla hörppäsemään se yksi sivistynyt siideri. :)

Tiina kirjoitti...

Olepa hyvä. :)
Ilmeisesti Koskipuistossa on tänään joku Hanupiknik, mutta ajattelin itse ryhtyä mielenilmaisuun vasta sitten, jos nollatoleranssi toteutuu. Tai siis toki voin pussikaljoitella sitä ennekin. :D

Acata kirjoitti...

Hanupiknik? En kestä! Muahhahahah. :D