3. joulukuuta 2011

Mistä mä sen tiedän ollaanko jo siellä

Nyt kun paistaa aurinko, aion lähteä käymään ulkona. Minulla on asioita tiettyyn suuntaan, joten voin kävellä auringonpaisteessa pitkin kosken ja suvannon rantaa. Tietysti tulin ensin kirjoittamaan tämän blogiin, joten varmasti ehtii alkaa sataa ennen kuin pääsen ulos oikeasti.

Viime päivät ovat olleet huteria. Veri ei kierrä kunnolla vintille, joten koko ajan on pikkuisen epätasapainoinen olo. Tai lähinnä maailma ympärilläni ei ole aivan vakaa. Syykin tähän on selvillä ja helposti torjuttavissa: puren hampaita yhteen nukkuessani. En myöskään osaa tehdä vatsalihasliikkeitä muuten kuin niskani jumittavalla tavalla.

Minulla on lempijumpanohjaaja. Tai on ollut vasta parin jumpan ajan, koska vasta muutama viikko sitten tajusin hänen lemppariutensa. Viime keskiviikkona lempijumpanohjaaja sitten sanoi, että se on hänen viimeinen jumppansa. Niin kuin koskaan. Olin musertunut. En voi löytää toista lempijumpanohjaajaa, jonka pään päällä paistaa koko ajan aurinko ja joka kuitenkin piiskaa koko ajan jaksamaan. "Enää 12 jäljellä! Vielä jaksaa! Nyt et luovuta kesken! Kohta ei enää tehdä vatsalihasliikkeitä!" Lempijumpanohjaajan jumpat eivät ole mitenkään liian raskaita, mutta ne ovat (olivat) ihan älyttömän tehokkaita. Pakarani ja reiteni olivat viime jumpan jälkeenkin ihan rautakanget pari päivää. Juuri sellainen lempijumpanohjaajan pitäisi olla.

Jumpan vatsavastapainoksi ostin itselleni Haribon joulukalenterin. Ensimmäisen päivän luukusta tuli pieni pussillinen nallekarkkeja. Toisen päivän luukusta tuli jotain toisia jouluisesti muotoiltuja viinikumeja. Tämän päivän luukkua en ole vielä avannut, koska saan avata sen vasta ruoan jälkeen. Ostin myös perinteisen kuvajoulukalenterin, jonka päällä on kuva joulupukista tunkeutumassa sisään johonkin taloon. Ei glitteriä. Lisäksi minulla on Aamulehden joulukalenteri (ei arvontaa tänä vuonna!!!) ja kirjakerhon joulukalenteri, jonka luukuissa saattaa olla arveluttavaa mainontaa. Kysyin tyypiltä montako joulukalenteria hänellä on. Ei kuulemma yhtään, koska hän ei ole enää tarhaiässä. Miehet ovat tylsiä...

Tämä joulukalentereiden paljous saattaa sotia vastaan aiempaa manifestiani, jossa annoin ymmärtää, etten odota joulua yhtään ja olisipa se jo ohi. Olen yhä sitä mieltä, mutta saa sitä kai tässä pakko-odotellessa vähän lapsettaa silti?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"hänen lemppariutensa"

Kai tästä tulee vakituinen kutsumanimi?

gata kirjoitti...

Hei, kuka tyyppi? Onksul joku niinku tyyppityyppi? <3

Tiina kirjoitti...

Anonyymi, he he. Tuskin tarvitsee jatkossa kutsua hänen lemppariuttansa millään nimellä.

Gata, ääh, ei. Sellanen ajanvietetyyppi vaan, oon joskus ohimennen maininnut siitä täälläkin. Olisi varmaan pitänyt laittaa tyypin eteen sana "yhdeltä". :D

Anonyymi kirjoitti...

"ajanvietetyyppi" = "boytoy" ?

Hmmm... varma ikääntymisen merkki miestenesineellistäjänaiselle.

Tiina kirjoitti...

Kyllä mä olen viettänyt aikaa miesten kanssa koko ikäni.

Maama kirjoitti...

Ihana blogilöytö! :) Pisti hymyilemään. Tekstityylisi on riemastuttava ja runollinenkin suurilta osin. Kiitos tästä. Joulu tulla jolkottaa tännekin rapakon toiselle puolelle ja ristiriitainen on olo. Pitäisikö innostua vaiko eikö? :) Mukavaa joulunaikaa!

Tiina kirjoitti...

Kiitos. :)
Sulla on hämmentävän niminen blogi, kun olen tottunut tuohon Elegian Kello viiden teehen (syanidilla).

Mymskä kirjoitti...

Minäkin heti haukkana. "Tyyppi"? Haa?

Tiina kirjoitti...

No eikä ku sama tyyppi. Mä kun kuvittelin, että te muistatte kaiken, mitä olen täällä aikaisemmin sanonut, niin en eritellyt tätä tyyppiä sen tarkemmin. ;)

Oliski hei joku tyyppityyppi!

Mymskä kirjoitti...

Vähän arvelinkin, mutta ehkä toivoin jotain toista tyyppiä ;)

Tiina kirjoitti...

Niinhän me kaikki. ;)