20. heinäkuuta 2012
They say jump, you say how high
Minun lihaksillani on teemaviikot. Joka viikko on aina eri lihasryhmä kipeä. Ensin on pakarat, sitten reidet, seuraavalla viikolla rintalihakset. Viime viikolla oli toinen ojentaja niin kipeä, että harkitsin jo lääkärin puoleen kääntymistä, kunnes se mystisesti parani yhdessä yössä. Tällä viikolla kipeytymisen vuorossa ovat vatsalihakset. Sitten varmaan, kun on kaikki lihasryhmät käyty läpi, niin ei tunnu enää missään? Kaikki tämä johtuu tietysti harrastamastani lihasrääkistä. Minullahan on nykyisin täällä läskikerroksen alla tosi hyvä kroppa. Hauikseni on kova kuin tiiliskivi (jos nyt vähän saan liioitella). Ehkä se jossain vaiheessa alkaa näkyä uloskin päin.
Olen huomannut treenatessani, että olen kauhean huono poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Tykkään kyllä, kun lihaksia kipottaa, mutta hommaan tulee heti luovuttamisen maku, jos joku tuntuu vähänkin epämukavalta. Olin eilen bodypumpissa. Jossain kyykkykappaleessa lihakseni anelivat armoa enkä oikein tiennyt olisinko luovuttanut vai alkanut itkeä, reisiin sattui niin paljon. Sillä samalla hetkellä ohjaaja huusi, että älä välitä siitä että sattuu, nyt tehdään tulosta! Joku lamppu varmaan syttyi silloin pääni päälle, kun tajusin, että a) sen kuuluukin sattua ja b) en ole ainoa, jota sattuu. Olen aina jotenkin kuvitellut, että olen täysi luuseri ja ainoa joka ei jaksa mitään, kun muut kyykkäävät ja tekevät kaikki muutkin liikkeet kevyesti, mutta tehokkaasti. Mutta ei, ne muut eivät vaan luovuta siinä vaiheessa kun tuntuu pahalta.
Monesti jumpassa minulla on ollut sellainen olo, että olen aivan poikki enkä jaksa enää mitään, mutta välittömästi jumpan jälkeen on tuntunut siltä, etten olekaan ottanut itsestäni kaikkea irti. Jalat eivät ole olleet riittävän spagettia, koska ole päässyt jumppasalin rappuset alas kompuroimatta. Tarvitsisin varmaankin koko ajan vierelleni jonkun personal trainerin, joka huutaisi, että jaksaa jaksaa, älä luovuta, senkin vetelä taikina!
Bodypump on kyllä aivan mahtava laji, varsinkin jos on hyvä ohjaaja. Parin eri ohjaajan tunneilla käyneenä olen huomannut sen eron, miten ihanan rääkätty olo tunnin jälkeen on, jos ohjaaja jaksaa koko tunnin piiskata parempaan suoritukseen. Eikä varsinaisesti haittaa, jos siinä on myös silmänruokaa samalla.
Ps. Tuo kuva päivässä -haaste on nyt vähän jäänyt. Aiheet ei oikein ole osuneet kohdilleen. Esimerkiksi eilen ei ollut yhtään eläintä näköpiirissä. Tänään sitten taas olisi. Mutta jatkan kyllä vielä jonain päivänä. Kassellaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Mahtioivalluksen koit. Sitä vaan on hirveän vaikea muistaa, kun seuraavalla kerralla taas tuntuu pahalta.
Personal trainer on kyllä luksusta, johon on vain harvoin varaa. Eikä kumpikaan niistä ole koskaan kutsunut mua veteläksi taikinaksi, mutta noita kahta edellistä ovat toistelleet useampaan kertaan. Yksi huono piirre niissä kyllä on. Meidän matikkapäät ei koskaan ole kohdanneet. Mun mielestä 15 toistoa on 15 toistoa. Ne alkavat laskemaan vasta ehkä 7. toiston kohdalla. ;D
Joo, on sulla hauis, oon jopa koskettanut! Mul on sama vika, että on mulla ihan nätit lihakset jo - rasvan alla. Mut voidaan kehua niillä silti, niääh! Kaikilla ei oo!
Neo, täytyy yrittää muistaa toi ensi kerrallakin, kun tuntuu tuskaiselta. Ja myös se, että kohta se on ohi.
Jumppaohjaajatkin kyllä joskus hämää. Ne sanoo, että kaksi enää ja sitten kun ne kaksi on ohi, niin ne lisää, että vielä neljä!
Zepa, ai niin joo, sullahan on tosiaan ollut (kyseenalainen?) kunnia tunnustella mun habaa. :D
Vitsit meillä on kyllä nätit lihakset. :)
Itse olen oppinut ja muualta lukenut että jos keho alkaa huutaa maitohappo-hoosiannaa ja lihaksiin sattuu, niin se on keho tapa sanoa että "okei. Tämä olikin sitten toistaiseksi tässä. Jos haluat jatkaa, niin siitä vaan, mutta sinä sitten kannat vastuun."
Eli lihakset menevät entistäkin pahemmin lukkoon jos jatkaa sen jälkeen kun alkaa sattua.
Mutta minä olenkin pumpulista, sokerista ja kaikista vaaleanpunaisista asioista tehty miäs.
No jaa, ei mulla ainakaan mene lihakset lukkoon, mutta toisaalta ei ne ole valmiiksikaan lukossa. Lämmittely, jäähdyttely ja venyttely on aika olennaisia osia lihashuoltoa.
Tiedä sitten onko se maitohappo-hoosianna jotain muuta kuin ihan normaali lihasrasitus. Treenistä tuskin on suurtakaan hyötyä, jos se ei tunnu missään.
Ja kipuhan on vain heikkoutta poistumassa ruumiista. ;)
Joo, ei ole vaarallista sellainen maitohappopolttelu. Vammautumisesta aiheutuva kipu on tarkoitettu varoittamaan, maitohappopolttelu kertoo vain lihasten väsymisestä, eikä sitä tarvitse varoa.
Kaikessa muussa pystyn psyykkaamaan itseäni, vaan en hauis-treenissä pumpissa. Mikähän siinäkin on. Tulokset vaan tippuu ja junnaa paikoillaan. Muuten lisään joka osioon, mutta hauikseen en jaksa. Väsähdän, enkä saa itselleni mitään kantavaa "perkele"-tunnetta aikaiseksi. Oon aina, että ihan vitun sama, jospa tää loppuis kohta. Se on sikälikin kummallista, että en ole mikään narukäsi ja treenaan salillakin isommilla painoilla kuin naiset yleensä ja pumpin painot on vähemmän kuin lämmittelypainot tavallisessa treenissä. Motivaatiolla ja psyykellä on huomattava vaikutus koko harjoitukseen.
No joo, ehkä suojelen itseäni nyt siltä Kippari Kallen kohtalolta alitajuisesti. ...nouuuu, en tahdo muskeleita...
Hahaa, alitajunnan toiminnasta ei voi koskaan varmaksi sanoa. :D
Psyykellä on tosiaan suuri vaikutus treenin tehokkuuteen. Joskus, kun jumppaa vetää joku hahmo, josta en syystä tai toisesta pidä, niin itsestäni ainakin tuntuu, että vitutus kumoaa kaiken tehon.
Hmm, olisko siinä hauiskappaleessa biisivalinta sellainen, joka saa sut epämotivoituneeksi vai onko se joka ohjelmassa sama ongelma? mä vedän hauikset yleensä ihan ylisuurilla painoilla (omiin voimiini verrattuna), mutta ihme kyllä jaksan loppuun asti. Mulla taas lähinnä ojentajat ja olkapäät tuottaa tuskaa, ne on niin heiveröisiä...
Alku oli ihan kiva, ne pari ensimmäistä ohjelmaa, ja suunnittelin jo että laitan viitoset molempiin päihin ja oon ihan pro, mutta sitten ohjelma vaihtui ja en todellakaan voinut lisätä, vaan piti ottaa kilo pois ja sen jälkeen se on ollut sitä samaa jo puoli vuotta. Nyyhkis.
En kyllä tykkää niistä kappaleistakaan. Ja rytminvaihdoksia on niin paljon, ja ne puolikkaat on ihan paskaa.
Heiveröisissä lihaksissa on se hyvä puoli, että sitten kun ne väistämättä kehittyy, niin ainakin sen huomaa.
Tänään on muuten Tiinan päivä, onneeponnee!
Kiitti hurjasti! :D
Mulla on habassa 3,5 kg per pää. Ei siis mitkään hirmu painot, mutta enhän mä ole pumpissa käynytkään vielä pitkään. Vielä en siis ole kauheammin lisäillyt painoja. Lähinnä tunnustellut, että mikä olisi sopiva. Mulla on vaan niin huono muisti, että en tahdo seuraavalla tunnilla enää muistaa mitä painoja olen käyttänyt viimeksi ja oliko ne liikaa tai liian vähän. En tiiä tarttisko ottaa muistiinpanovehkeet joskus mukaan...
Eihän ne Nickelbackit ja muut mitään hurmaavia kappaleita ole, mutta oon ihan tyytyväinen, että yksikään biisi ei ole sellainen, että haluaisin riistää itseltäni hengen kesken treenin. :D
Niin, olisi se aika vaikeaa viiltää ranteita, kun ne kädet on kiinni siinä tangossa. Voihan Bon Jovi.
Penkkipunnerruksessa voisi sentään tukehduttaa itsensä siihen tangon alle, jos käy liian rankaksi kestää.
Lähetä kommentti