generated by sloganizer.net

10. elokuuta 2010

All good things must come to an end

No niin. Nyt tulee painavaa asiaa Sonispherestä. Yritän tiivistää ajatukseni, mutta se saattaa olla mahdotonta.

Lähdimme lauantaina aamulla reippaina kello kahdeksan taajamajunalla kohti Poria. Junassa oli siihen aikaan aamusta vielä ihan hyvin tilaa. Olimme perillä Porissa jo joskus puoli kymmenen aikaan, joten siinä jäi hyvin aikaa aamupalalle. Toinen retkeilijöistä menetti Subway-neitsyytensä, toinen vanha horo (minä) oli menettänyt sen jo aikaa sitten. Subien jälkeen hyppelehdimme keveinä kuin perhoset Kirjurinluodolle. Portilla poistettiin Porista ostamistamme vesipulloista korkit. Kiitos vaan sille järkkäripojalle, joka urhoollisesti otti sen suihkuavan BonAquan päällensä minun sijastani. Festarialueelle sisään päästyämme kipitin oikopäätä paitamyyntiin ja tyhjensin sen Alice In Chains -paidoista. No ei kun yhden ostin. Nätin sellaisen. Kuva seuraa ehkä joskus. (Hetkinen, miten tämä nyt ei tunnu yhtään tiivistämiseltä...)

Hmm, ehkä tiivistän sanasen joka bändistä ranskalaisella palluralla. Esiintymisjärjestyksessä:
  • Stam1na oli positiivinen yllätys. Tai siis, olen nähnyt ne livenä joskus useampi vuosi sitten ja silloin en saanut oikein mitään irti siitä, mutta nyt niiden musiikki alkoi viedä mukanaan. En tiedä olenko minä kehittynyt vaiko he. Veikkaan jälkimmäistä.
  • Negative on ihan... äh. No, tamperelaisina saavat aina jonkinlaista sympatiaa puoleltani, mutta "ihan kiva" ei oikein riitä mihinkään. Jonnella oli kyllä ihan hyvää itseironiaa sen suhteen, että itsekin varmasti tiesivät olevansa vähän väärillä festareilla. Negative tuli siis keikkansa peruuttaneen Arian tilalle.
  • Serj Tankian oli positiivinen yllätys. (Jaah, toistan näköjään itseäni). Yleensä en ole tykännyt ko. herran tuotannosta, enkä varsinkaan System of a Downista, mutta livenä se oli varsin kivaa musiikkia ja Serj vaikutti kauhean sympaattiselta kaverilta.
  • The 69 Eyes oli... en mä tiedä. Ihan hyvin ne veti. Tunsin jopa biisejä enemmän kuin edellisen kerran niiden keikalla (tämä oli lajissaan jo toinen, jolla olen ollut) ja saatoin jopa intoutua hetkumaan vähän sen tahdissa. Onhan se touhu aika kornia, mutta Jyrkillä on nätit silmät. Ja panisin muutenkin. (Tätä on asiantunteva musiikkikriitikkous, jos ette ole tienneet).
  • The Cult oli hyvä, kuten odotettavissa oli, ja parempikin. Ian Astbury on kauhean sympaattinen ja välispiikit viihdyttäviä. Ianin ääni on jotain tosi hienoa. Ulkonäöstä en enää edes kommentoi mitään, koska se on halpamaista eikä minulla ole varaa ja siitä lösähdyksestä nyt on mainittu jo joka ainoassa Cultin keikkaa koskevassa kirjoituksessa. Mainitsemisen arvoista on, että vesisade alkoi Cultin soittaessa biisiään Rain ("here comes the rain" siinä lauletaan), ja vesisade lakkasi Alice In Chainsin tultua lavalle. Tämä on ainakin minun versioni tapahtuneesta.
  • Apocalyptica soitteli selloa varmaan ihan yhtä asiallisesti kuin ennenkin, mutta en jaksanut keskittyä. Seuraavan esiintyjän odottelulla ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. Perttu kuulemma oltiin kannettu keikan jälkeen baareilla [sic] ambulanssiin, kun fysiikka petti tai jotain.
  • Alice In Chains... ... ... No laittakaa tähän jotain ylisanoja, mitä keksitte. Kyllä te tiedätte. Minä en tästä toivu ehkä ihan hetkeen. Vieläkään en jotenkin oikein tajua tapahtunutta. Ja haluaisin takaisin heti! Parasta koskaan missään ikinä. Lupasivat tulla ensi vuonna uudestaan. I sure hope so. Alempana vähän lisää AIC-sepustusta.
  • Volbeat... Voi itku. Pyydän nyt anteeksi kaikilta bändin faneilta, mutta mielessäni kehittyi ehkä vertaus "Tanskan Lauri Tähkä & Elonkerjuu". Bändi on käynyt jotain miljoona kertaa Suomessa keikalla ja silti se vetää sen hurmioituneen kansanosan sinne lavan eteen, niin että kai siinä jotain täytyy olla, mutta minä en vaan tajua. Jotkut Volbeat-fanit ihmettelivät, miksi illan "pääesiintyjä" oltiin laitettu pienelle lavalle. No joo. Minusta nekin olivat väärillä festareilla, mutta kaipa silläkin saatiin muutama tuhat lisää lipputuloihin.
  • HIM oli ehkä jollain tasolla pettymys, minulle siis. En ole koskaan ennen nähnyt HIMiä missään, joten ehkä odotin jotain ihan infernaalisen suurta karismaa Ville Valolta, mutta loppujen lopuksi se olikin aika pieni ja hintelä kaveri mustassa pipossa ja mustassa naisten mallisessa (minun mielestäni) t-paidassa siellä hirmu suurella lavalla. Se sitä paitsi hyppäsi ainakin kolme kertaa keikan aikana jossain lavan takana. Jälkeenpäin tosin luin, että Villellä olisi ollut poskiontelontulehdus, joten se varmastikin verotti sitä karismaakin hiukkasen. Ja onhan sillä ihan söpö hymy (screeniltä näin). Ja kauhean symppistä sanoa bändikavereille kesken keikan, että "mulla on ihan hirveä pissahätä". Muista välispiikeistä en oikein ymmärtänytkään mitään. Mutta varmasti sekin keikka olisi ollut ihan tosi loistava, jos kyseisen tyylilajin musiikista sattuisi tykkäämään. Ainakin varmaan sen eturivin tytön mielestä oli, joka itki keikan ajan ihan solkenaan ja jota screenillä näytettiin tämän tästä. Mutta miksi HIM pitää rumpaliaan häkissä?

Luin tänään Mtv3:n nettisivuilta jonkun keikka-arvostelun, jossa kehuttiin (aivan oikein) The Cultia ja Alice In Chainsia lauantain parhaiksi esiintyjiksi. Tämä arvostelun kirjoittanut itse kyllä osasi arvostaa AIC:tä sen ansaitsemalla tavalla, mutta sanoi kuulleensa keikan jälkeen kritiikkiä, että se oli liian synkkää ranteet auki -meininkiä festareille. Niin tuota mietin vaan, että mitähän ihmettä niiden pitäisi sitten soittaa festareilla, covereita? Vai kenties niitä 80-luvun lopun tilulilu-biisejään (jotka ovat hyviä toki nekin) pelkästään? Ne kuitenkin soittivat oikeasti kaikki parhaat kappaleensa (no, ehkä minä olen hiukan väärä henkilö sanomaan tuon, koska minun mielessäni niiden lähes koko tuotanto kuuluu tuohon kategoriaan), niin minun on kauhean vaikea kuvitella, miten siitä keikasta olisi saanut jotenkin vähemmän "synkän" (enkä edes olisi halunnut, koska se jos joku on juuri se mitä rakastan AIC:n musiikissa!!!). Keikalta jäin ainoastaan kaipaamaan — tietysti — sitä Laynen synkkää ranteet auki -soundia. Mutta kuka koskaan on väittänytkään elämän olevan reilua.

Niin juu ja sitä piti vielä sanoa, että viimeistään nyt William DuVall lunasti paikkansa Alice In Chainsin toisiksi parhaana lead singerina, jos ei vielä ollut lunastanut. Em. arvostelussa mainittiin, että lauluvastuuta oltiin jaettu Jerry Cantrellin kanssa, mutta niinhän se oli jo Laynen aikana. Tykkään DuVallin tyylistä ja äänestä, ja karismaakin tuntuisi löytyvän. Hänen äänessään on jotain samaa kuin Laynen äänessä, mutta ei kuitenkaan liikaa, että se vaikuttaisi matkimiselta. Sitä paitsi William taisi olla koko lauantain ainut rockstara, joka hyppäsi keikan loputtua alas lavalta rahvaan pariin. Siis siihen aidan toiselle puolelle tietysti vain, mutta silti. Kauhean symppis. (Tähän tulisi hymiö, jos en strategisesti kieltäytyisi laittamasta niitä näihin postauksiin).

Sunnuntain osalta en sitten pysty Sonispherestä muuta sanomaan, kuin että oli kuulemma myrskynnyt, mutta olen kuullut siellä olleen kivaa ja huippua ja mitä kaikkea. Itsehän valitsin sunnuntaina Sonispheren sijasta PispalaFolkin. Siellä esiintyivät mm. Jaakko & Jay, mutta ehkä tässä on ollut hehkutusta jo tarpeeksi yhdelle postaukselle. Olipa muuten jotenkin hieno fiilis seistä siellä Tahmelan rannassa salamoiden lyödessä ja ukkosen jylistessä ympärillä, mutta kuitenkin jossain vähän kauempana. Tietty sen fiiliksen hienouden tajusi vasta sen jälkeen, kun ensin oli selvinnyt siitä ensipaniikista, että minnekähän sitä juoksisi suojaan. Onneksi ei tarvinut juosta minnekään. Ja Tahmelan ranta on ehkä yksi kauneimpia paikkoja maailmassa. Kokeilkaa joskus.

Laittelen kuvia Sonispheresta vaikkapa erikseen joskus myöhemmin sitten, jos ketään kiinnostaa. Tai no, koskapa minä teidän kiinnostuksistanne olisin ollut kiinnostunut...

Ps. Miksei festarialueella myyty yhtään porilaisia, vaikka Porissa kuitenkin oltiin?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastauksina kysymyksiin: mies on elukka, ja ihmiskauppa on Suomessa rangaistavaa. Tiätysti.

Tiina kirjoitti...

Haha, kiitos vastauksista.

Mietin sitä rumpalin tapausta, että suojellaanko siinä rumpalia muulta maailmalta vai muuta maailmaa rumpalilta. Varmaankin jälkimmäistä.

Alcinoe kirjoitti...

Jännä juttu, että aika isolta osin kokemuksemme ovat ihan yhteneväisiä. Paitsi että minä olen tietenkin sikäli vajaa, etten vaan saa kiinni AIC:sta ja ketään Kuusysistä en panisi. Ehkä.

Sä olet myös huomattavasti asiantunvetampi musiikkikriitikko. Mun pitää vielä harjoitella tuota. Mä vaan viittaan sattumanvaraisesti seksuaalisiin termeihin.

Tiina kirjoitti...

Alcinoe, mä olen sentään harjaantunut näissä hommissa jo vuosia. Sä vasta menetit festarineitsyytesi.

Tuosta aic:stä en enää edes keskustele. ;D

Dårka kirjoitti...

Toinen retkeilijöistä menetti Subway-neitsyytensä, toinen vanha horo (minä) oli menettänyt sen jo aikaa sitten.

Missä se ensimmäinen vanha horo oli ja oliko teitä oikeasti kolme?

kunhan jupisen. anteex