generated by sloganizer.net

29. elokuuta 2010

Hajatuksia, osa 401



  • Lentokoneella lentämisessä tykkään nousuista ihan älyttömän paljon. (Ja maisemista). Laskeutumisista taas en tykkää ollenkaan, koska se tekee aina niin kipeää korviini. Varsinkin jos on flunssa samaan aikaan, mutta ilman flunssaakin ihan kiitettävästi. Ne nousujen ja laskujen välit taas ovat todella pitkäveteisiä, eli siinä mielessä en niin välitä lentämisestä. Mutta sama koskee myös junamatkustamista. Tampere-Helsinki -väli tuntuu toisinaan ihan tuskaisan pitkältä ja tylsältä.
  • Ärsyttävää, että sunnuntain Frendit- ja Frasier-putket menevät osittain päällekkäin. Pitäisi olla laki, että sunnuntaisin minua viihdyttävät ohjelmat eivät saa mennä päällekkäin. Varsinkin kun olen flunssassa. (Huomaan flunssateeman toistuvan, mutta siis olen nyt flunssassa, ainakin pienessä sellaisessa, ja olen myöskin lentänyt flunssaisena).
  • Koen Big Brother -ahdistusta tänä syksynä. Ei kiinnosta yhtään, mutta silti vanhasta tottumuksesta koen tarvetta seurata sitä. Kausi ja asukkaat tuntuvat näin alussa ainakin aivan samalta kuin viime vuonna. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä... Aina vaan jotain parikymppisiä ihmislapsia, joiden ihanneammatti on julkkis. Nämä tyypit ovat opiskelleet Big Brotherinsa niin hyvin, että ne tietävät jo etukäteen, miten siellä tulee olla ja ajatella ja miten tiettyihin tilanteisiin tulee reagoida. Esimerkkinä kun tyypit olivat olleet vuorokauden talossa, siellä alkoi soida musiikki ja ne olivat ihan ekstaasissa, koska eivät olleet kuulleet musiikkia viimeksi kuin... ehkä eilen. Ja sitten ne saivat olutta ja siideriä ja kaikki kiljuivat ihan kurkku putkella ja joku huusi että "kuivaa omenasiiderii, mä oon niin onnellinen!!!", koska johan ne olivat joutuneet olemaan selvinpäin monta tuntia. En kestä.
  • En myöskään kestä noita Express Bussin mainoksia. En käsitä, miten Pelle Miljoona, entinen anarkisti ja mikä lie elämäntapaintiaani, on voinut myydä itsensä markkinakoneistolle ja vieläpä noin typeriin mainoksiin. EB on siististi cool. *oksu* Eikä siinä vielä kaikki, vaan nythän Pelle on saanut kaverikseen noihin mainoksiin puhuvan sian. Nyt EB on sikasiististi cool. Voi v... *tuplaoksu*
  • Tunnustus: Kotini alkaa näyttää koko ajan yhä enemmän Ikean kuvastolta. En ole siitä ylpeä, mutta kun Ikeassa vaan on niin kivoja juttuja. On täällä silti myöskin yhdistelmä Indiskaa ja Kodin Ykköstä. Ei siis huolta vielä.
  • Toinen tunnustus: Kesällä eteisessäni oli crocsit. Eivät kuitenkaan omani. Enkä laittanut niitä jalkaani. Annatteko anteeksi?

9 kommenttia:

Gata kirjoitti...

Siis mää oon niin samaa mieltä tosta bb:stä. Se on ikävä kyllä menettänyt psykologisen viehätyksensä nimenomaan siksi, että se juttu on jo vanha. Koko bb-taloon on syntynyt oma "enemmän-kovaäänisemmin-hurjemmin" -kulttuurinsa, jolla ei ole enää mitään tekemistä aidon kanssa. Olen näkevinäni siinä jotain samankaltaisuutta MTV:n jenkkirealityjen kanssa. Kaikki nämä "reality"sarjoissa esiintyvät ROOLIhahmot ovat samasta puusta veistettyjä: kauneusihanne, mielipiteet ja tekemiset ovat kaikki pinnallista huomionhakua, jonka tavoitteena on tulla julkimoksi ihan vaan siksi, kun niiq julkkiksil on niin sikasiistii ja sit pääsee Onnelan Vip-huoneeseen Oskari "panta" Katajiston kanssa. Jee.

Tiina kirjoitti...

:D :D :D Hyvin sanottu.
Mä mietin aina, että minkä ihmeen takia ne valitsee noin samanlaisia ihmisiä sinne vuodesta toiseen, mutta ehkä sinne sitten ei haekaan enää muunlaisia ihmisiä.

Tänä vuonna muuten selkeästi yritetään saada jotain tyttöromanssia aikaiseksi, kun siellä on ainakin yksi lesbo ja kaksi bi-tyttöä, joista toinen on 90 % tyttöihin päin (omien sanojensa mukaan).

Alcinoe kirjoitti...

Pakko on antaa anteeksi. Minulla kun on jatkuvasti eteisessäni crocsit, valtavat sellaiset. Joskus joudun koskemaan niihin siivotessa. Tämä on suuri häpeä, mutten jaksa salata sitä enää.

Elma kirjoitti...

Tiina, tämä sun postaus voisi olla mun tekemäni, paitsi ton lentokoneen ja FF-sunnuntaiputkien osalta. Muuten kyllä.
Busso busso busso. Se on siististi coolin bussipossun nimi. OKSU.

Tiina kirjoitti...

Alcinoe, pitäiskö meidän perustaa joku anoonyymit... ihmiset joiden eteisessä on crocsit?

Elma, busso! :D Ei oo todellista.
Sä voit kopsata tän itelles, jätä vaan ne kohdat pois jotka ei sovi.

Alcinoe kirjoitti...

Annas mä kokeilen: "Hei, olen Alccis ja eteisessäni on tahtomattani crocsit."

Kyllä se kieltämättä tuntuu aika hyvältä, kun häpeän vain kestää. Perustetaan!

Ana kirjoitti...

Nousut lentokoneessa on parempaa ku seksi, koska ei tarvi ottaa vaatteita pois eikä sietää jotain pösilöö, joka panee hyvin. Voi vain hymyillä ja nauttia :-)) JESH!

Mun kotona Lundia-kirjahylly puolustaa massalla Ikean ylivaltaa. Mutta ylivallaksi se on tunnustettava jo. 2 pöytää, 2 lipastoo, 1 hyllykkö, sänky, keittiön laatikosto. Siin ei paljon muille jää enää katettavaa, yksiössä.

anu kirjoitti...

Voi ei, olen kyllä aivan äärimmäisen pettynyt nyt tähän crocks-asiaan...
Mutta kaipa se on niin, että aina ihmisellä ei riitä voimat kaiken jatkuvaan vastustamiseen.
Jos kuitenkin joka päivä salaa mielessäsi ainakin vähän niitä paheksuit, niin luulen, että mielikuvani sinusta ei kärsinyt liiaksi ;)

Dårka kirjoitti...

Oksua tulee nyt niin paljon että riittäisi isompaankin roomalaiseen suihkuun... kiäh!