generated by sloganizer.net

18. elokuuta 2010

Maailman paras maailma

Voi että, en jotenkin yhtään kestä nyt tätä uutisointia siitä, kun Newsweek listasi Suomen maailman parhaimmaksi maaksi. Tai ei siinä uutisoinnissa per se ole mitään vikaa, mutta se keskustelu siinä ympärillä. Ei mennyt kuin nanosekunti ensimmäisen uutisen julkaisemista, kun puoli Suomea oli jo julistamassa mitä kaikkea huonoa täällä on. Niin, ei kai se tutkimus väittänytkään, että täällä olisi elo täydellistä, mutta tuskin se mitään ruusuilla tanssimista muissakaan maissa on.

Jotenkin tämä on niin tyypillistä suomalaisille (voi että tuokin ärsyttää minua, että joku on aina tyypillistä justiinsa suomalaisille, mutta kun valitettavasti se vaan tuntuu olevan). Jos sanotaan nyt vaikkapa Ruotsi oltaisiin listattu ykköseksi, niin ne varmaan olisivat hihkuneet ja hehkuneet asiasta, mutta hyvin monella suomalaisella oli kiire ilmaista mielipiteensä siitä, että ihan paskaahan täällä on ja muualla on paljon paremmin ja jotain vikaa tarvii olla tuossa tutkimuksessa.

Nythän sitten tulikin uutinen, että tutkimuksessa saattaakin olla virhe ja oikeasti Sveitsi olisikin maailman paras maa ja Suomi vasta kakkonen. Jos näin on, niin osa suomalaisista varmaan hyrisee tyytyväisyyttään kun olivat sittenkin oikeassa, ettei Suomi mitenkään voinut olla kaikista paras. Epäilyksen mukaan Newsweek olisi sekoittanut Suomen ja Sveitsin yhteispisteet. Newsweek selvittää asiaa paraikaa. Itse asiassa olen melko varma, että tämä laskuvirheen osoitus on tullut jonkun suomalaisen toimesta. Kyseisessä Aamulehden uutisessa oli niin hauskasti sanottu: "Suomalaiset nettikommentoijat tiesivät tämän jo eilen tai ainakin sen, ettei Suomi ole laisinkaan hyvä paikka elää, kun puutteita on valtavat määrät." Niinpä.

No, suurin osahan meistä täällä on syntynyt kultalusikka suussa (ollaan me, vaikka ette sitä myöntäisikään) ja ne joilla on paskaa, niin niillä onkin sitten paskaa vaikka muille jakaa. Mutta en tiedä olisiko se sitten vähemmän paskaa missään muuallakaan. Pääasia kuitenkin on, ettei varmasti olla maailman parhaita missään, äläkä sinäkään naapurin Pena siinä yhtään kuvittele itsestäsi mitään!

16 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Jotenkin musta tuntuu, että tällainen uutinen missä tahansa muualla maailmassa olisi nostattanut hurraahuutoja ja kansanjuhlia. Kun meillä täällä taas otetaan vaan isompi säkki höyheniä ja täysi tynnyri tervaa. Että vittu kun ne ei tajuu, et meil on oikeesti tosi kurjaa ja me ollaan huonompii.

Puhumattakaan siitä, kun aina sanotaan, että suomalaiset miettii aina ensimmäiseksi, että mitä ne ajattelee meistä. Ja sitten kun selviää, että ne ajatteleekin tällä tavalla positiivisesti, niin voi kauhia.

Joo, mäkään en oikein ymmärrä.

Tiina kirjoitti...

Äläpä muuta viserrä.
Tiivistit tuossa kommentissa aika hyvin sen, mitä yritin sanoa pidemmällä jaarituksellani. :D

Varmaan pitää jotain kansallista häpeää tästäkin nyt alkaa viritellä...

Maria kirjoitti...

Ja mistä ihmeestä johtuu sellainen luulo, että suomalaisilla on huono itsetunto... :D

Tiina kirjoitti...

Aivan käsittämätöntä... ;D

Annikki kirjoitti...

Awww, suomalaisia <3

anonyymian kirjoitti...

Nyt pitää kommentoida asian ohi. Luin tuon linkittämäsi uutisen ja hairahduin sitten selaamaan enemmänkin Aamulehden uutisia. Vastaan tuli tämä.

Onko tuo ihan oikea sana muka, vaiko vain joku Aku Ankka -muunnos?

Niin ja sen verran vielä alkuperäiseen aiheeseen, että ei suomalaisten pitäisi ikinä antaa kommentoida mihinkään mitään. Ainakaan nimettömänä.

ps. Jees. ai äm Tool King tu juu.

Tiina kirjoitti...

Annikki, niinpä ♥

Anonyymian, catnappaus! :D :D :D
No onhan se vähän niin kuin suora väännös kidnappauksesta. :D
Aivan niin, ettei olis pitänyt antaa sunkaan nyt sitten kommentoida tähän mitään, varsinkaan nimettömänä. ;)
Uuh, Tool King. Onpas pölvästi teksti jäänyt tähän kommenttilootaan.

Annikki kirjoitti...

Tool King - tö catnapping mään foor Tiina.

Ilkka kirjoitti...

"Tiina is your safe place in an unsafe world."

Aika liikkis lause tänään sloganizerin tarjoilussa <3

Alcinoe kirjoitti...

Euroviisuissa liian vähän pisteitä, tällaisessa liikaa. Aina saa kärsiä ja hävetä. Tana. Kele. Iso ittu.

Tiina kirjoitti...

Annikki :D

Ilkka :)

Alcinoe, niin ja mieti mikä kansallinen häpeäpäivä olis tullut, jos Sveitsi oliskin ollut oikeasti ykkönen ja oltiin jo keritty luulla, että muka voitais olla ykkösiä. Siis tosi noloo!

Anonyymi kirjoitti...

Kaksipiippuinen juttu, josta syytän Martti Lutheria: opetti kansalle että ylpeällä on p*skanen loppu, kärsimys on nautintoa, työ on iloa sekä Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä, kuten myös muitakin paikkakuntia.

Toisaalta juurikin tuolla mentaliteetilla on saatu melko* hyvä paikka elää aikaiseksi.

(*=missä on minun suomenkielelle tekstitetty Farscape-blu-ray-boksini, häh?! Tai edes dvd?!)

Anonyymi kirjoitti...

Tuon itsensäruoskinnan toinen häpeää nostattava puoli on se suomalaislauma, joka sitten hyökkää ulkomaalaisille uutissaiteille kommentoimaan "Hyvä Suomi!1!", tökerösti ylpeilemään tai sitten besserwisseröimään. Se ei ehkä olisi niin paha ellei kaikista kommentoijista 90% olisi suomalaisia. Suomalaiset on kansana ihan hullua porukkaa.

Tiina kirjoitti...

Termostaattori, voihan se olla niinkin. Toisaalta sama luterilainen asenne saattaa myöskin pidätellä meitä nykyisin. Lässytetään vaan siitä samasta huipputeknologian maasta eikä huomata, että toiset menee ohi niin että kohina käy.
Dvd-boksikysymykseen en valitettavasti osaa vastata.

Anonyymi, no tuskinpa se uutinen juuri kiinnostaa muita kuin suomalaisia, että siinä mielessä suomalaisvoittoisuuden kommenteissa ymmärrän. Onko tuo nyt sitten taas sitä kansallista häpeää sinun puoleltasi? ;D
Luulen, että kaikista kansoista löytyy omat hulluutensa.

J. M. A. kirjoitti...

Niinpä. Onneksi joku muukin on samaa mieltä, eikä aina ole niin negatiivinen.

Tiina kirjoitti...

Niin justiinsa! :)
Se negisten joukko on aina jostain syystä vain kovaäänisin.