generated by sloganizer.net

12. elokuuta 2010

Päiväni murmelina

Jotkut kirjoittavat omasta päivästään aina niin kiinnostavasti ja hauskasti. Se pistää miettimään, että onko toisilla tapahtumarikkaampi elämä kuin minulla vai osaavatko he vain väritellä harmaata arkeaan näpsäkästi. Katsotaanpas millainen oli minun eilinen päiväni... (Kursiivit välissä ovat tätä hetkeä tai jotain satunnaista ajattelua).

Herätyskelloni oli soimassa joskus 20 vaille 6, mutta heräsin vasta 10 yli. Olen erityisen lahjakas herätyskellon torkkunapin painamisessa. Joskus ehdin painaa sitä ilmeisesti kolme tai neljäkin kertaa ennen kuin herään. Heräämisen jälkeenkin voin torkuttaa vielä pari-kolme kertaa. Tarkoitan siis ihan todella, että painelen sitä unissani, niin että jälkeenpäin minulla ei ole tapahtuneesta mitään mielikuvaa.

Tänä aamuna siirsin herätystä suosiolla puoli tuntia eteenpäin, niin ei tarvinut tehdä tuota muuten joka-aamuista torkkurituaalia. Sitä paitsi työmieheni (mies as in husband not as in man) on tämän viikon iltavuorossa, joten menen itsekin mieluusti vähän myöhemmin töihin. Työni kun kohta loppuvat ja meille tulee ero, niin täytyy hyödyntää nämä vähäiset päivät.

Noustuani menin suihkuun. Aamupalaksi join lasin appelsiinituoremehua hedelmälihan kanssa ja söin purkin banaanijugurttia. Aamukahvin juon vasta töissä. Se muka nopeuttaa töihin lähtemistäni. Ja kilin kellit. Pakollisen feisbuukkailun, meikkaamisen ja pukeutumisen jälkeen kipitin bussipysäkille. Bussissa kuuntelin mp3-soittimella Alice In Chainsia ja ajattelin, että se on parasta. Työpaikalla jätin aivot ala-aulaan säilytyslokeroon ja kytkin itseni naruihin toimiakseni ylikansallisen korporaation sätkynukkena.

Päivän dramaattisin käänne tapahtui, kun kävelin kahvikuppi kädessäni ovesta, tai oikeastaan ovea päin. Onnistuin jotenkin lyömään käsivarteni oven kahvaan, joka töytäisi kättäni ja heitti osan kahvikupin sisällöstä paidalleni sekä matolle ja pitkin ovea. Kahvikuppi onneksi sisälsi siinä vaiheessa vasta pelkän kahvimaidon, joten valkoinen maito valkoisella paidalla ei näyttänyt kovin pahalta. Ainoastaan hapan haju oli illoittava, joten jouduin hiukan peseskelemään paitaa vessassa. Käsivarteen sattui ja nyt siinä on mustelma sekä naarmu. Mietin, täyttääkö tämä työtapaturman kriteerit. Ei täytä. Mustelmaakaan ei edes kukaan huomaa, koska käsivarteni on tavallista ruskeampi. En voi siis oikein keräillä edes säälipisteitä tällä suorituksella.

Kaikki päivät ovat päässäni yhtä mössöä. Ruokalista on ainut, jonka perusteella pystyn päättelemään missä viikonpäivässä mennään. Eilen syötiin kalaa. Tänään on hernekeittopäivä.

Kahden aikaan iltapäivällä auoin hiukan päätäni yhdelle työtoverille, joka oli lähdössä töistä crocsit jalassa. Ei se oikein tainnut tajuta minun vittuilevan. Väitti vaan niiden olevan turvakenkiä mukavammat. No, kaikenhan voi aina asettaa haluamiinsa mittasuhteisiin. Tänä aamuna kuulin, että ne ovatkin feikit eikä aidot ollenkaan. No, susirumat läviköt kuitenkin.

Hmm. Täällä töissä on yksi suhteellisen kivan näköinen ja pitkä nuori mies (nuori = minun ikäinen tai vähän vanhempi), jolla ei ihme kyllä ole sormusta. Se kävi juuri hymyilemässä tuossa ovella. Se ei siis ole varsinaisesti työkaverini ja näen sitä tosi harvoin, mutta olin kyllä hiukan vaikuttunut jo ensikerralla näkemästäni. Siinä on vaan yksi huono puoli: sekin käyttää crocseja.


Neljän jälkeen sain työnteosta tarpeekseni ja köröttelin bussilla kotiin. Bussissa kuuntelin mp3-soittimella Jaakkoa & Jayta ja ajattelin, että se on parasta. Kävin Stockmannilla ostamassa mehua, jotain leikettä leivän päälle ja jäätelöä, koska vitutti. Aina silloin kun vituttaa, rupeavat ihmiset törttöilemään edessäni varsinkin Stockmannin ruokaosastolla. Kotona oli ilahduttavaa postia odottamassa oven takana, joka piristi kyllä, mutta palasin silti rypemään ja menin sänkyyn mököttämään. Nukuin siinä sitten pari tuntia ja heräsin paremmalla mielellä. Lopun iltaa istuinkin sitten feisbuukkaamassa tai lukemassa blogeja tai katselemassa telkkaria ja syömässä jäätelöä. Nukkumaan menin taas aivan liian myöhään. Olipa jännittävä päivä.

Sisäinen kasvini taitaa olla rönsylilja.

Kuva: Toothpaste for Dinner

11 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Onkohan mussa jotain pahasti vialla, kun tykkään lukea ihmisten ihan tavalisista päivistä? (Retorinen kysymys, ei tarvitse vastata. Tiedän, että vialla on paljonkin)

On kyllä ihan kamalan järkyttävää, jos mies käyttää crocseja! Varsinkin, jos se on muuten normaali, kivannäköinen ja sopivan ikäinen.

Tiina kirjoitti...

Haha, hoho, vikaa on! No ei vaineskaan, kyllä mäkin tykkään, ellei kyseessä ole joku aivan älyttömän pitkäpiimäinen jaaritus. Eli ei sussa ole mitään vikaa. :)

Joo, siis mä en tajua mikä noita miehiä vaivaa? Eikö ne tajua? Sillä hymyilevällä muuten ei tänään ollutkaan crocseja vaan jotkut ihan siidet nahkakengät.

Tiina kirjoitti...

Meinasin ensiksi kauhistella että ei kai ne luule crocsien olevan antistaattisia. Tuostahan on ollut juttua muutama vuosi sitten.
Mutta sitten kävin penkomassa vähän nettiä ja näköjään Crocseista on joskus vuosi sitten antistaattinenkin versio.
Taidan siis pysyä hiljaa ja ihmetellä miksi tämän kirjoitin...

Minja kirjoitti...

Ajattelin tulla näsäviisastelemaan, että mitä leikettä sä leivälle ostit, hawaijin- vaiko kenties porsaanleikettä, mut en taida viitsiäkään..

Mutta sen sanon, että tämä "No, kaikenhan voi aina asettaa haluamiinsa mittasuhteisiin." oli kyllä oiva viisaus, aion pitää tästä kiinni tästedes!

Tiina kirjoitti...

Tiina, kaima, musta oli ihan hauska että sanoit. :D
Ei sillä antistaattisuudella varmaan silleen väliä kyllä noille ole, ehkä, luulen, ja kyllä niiden on pakko pitää ihan oikeita turvakenkiä tai pysytellä oman pöydän ääressä.

Minja, no olipa ihan helvetin hyvä, että et tullut näsäviisasteleen. :D
Mutta kyllä kaupassa myydään esim. keittokinkkuleikettä, jota en tosin ostanut, koska se on pahaa.
Musta toi on kanssa aika viisaasti sanottu!

Dårka kirjoitti...

Ha. Sä et nyt Tiina huomannut tuota Minjan pistettä.

Leike on eri asia kuin leikkele. Leikkele on vähän semmosta maggaratyyppistä ja leike on lihasta leikattua ja nuijalla mätkittyä, joka paistetaan voissa ja vedetään käkätintä kohti kuin rappari, niin että roiskuu. Tai jotain. Ministerineike on poikkeus, se tehdään jauhelihasta.

Arvaa ketä on käyny joskus kokkikoulun ;o)

Tiina kirjoitti...

Pistettä?
Jos kaupassa on paketti, jonka päällä lukee "keittokinkkuleike", niin mulle on aivan yks hailea onko teidän kokkikoulun käyneiden mielestä se oikeasti "leikkele".

Ja se on "kuka" eikä "ketä".

piia kirjoitti...

Phish food on ihan parasta!

Kaikki muut kommentoi jotain enemmän tai vähemmän asiallista, mä kommentoin jätskivalintaa... way to go :)

Tiina kirjoitti...

Mikä voisi olla asiallisempaa kuin jäätelövalinnan huomioiminen?
Siis todellakin se on parasta! Mun vatsa ei vaan ota kauhean rakentavasti, jos syön koko purkin kerralla. Huomaan nyt. :D

ian kirjoitti...

Minä pidän tästä suunnasta johon tämä kommenttikeskustelu on mennyt. Samassa hengessä kysynkin, kumpi on parhaampaa aic vai j&j? molemmat ei voi olla parasta.

Tiina kirjoitti...

Mitääh... Miten niin molemmat ei voi olla parasta, en ymmärrä! :)
Vaikea kysymys, kun ne on niin eri tyylisiä ja tavallaan eri fiilikseen sopivia. Mutta kai mun täytyy sen aic:n kelkkaan nyt kuitenkin sitten hypätä tässä kohtaa.
J&J on sellainen kotikylän rakkaus ja aic sitten sellainen suuri mutta vähän kauempaa rakastettava. :D