generated by sloganizer.net

17. elokuuta 2010

Vastauksia, osa 2


Mikä on maailman paras suomenkielinen biisi?
Mietin tätä kysymystä koko eilisen. (No, ehkä en koko). Tulin siihen tulokseen, että tähän on täysin mahdotonta vastata, ainakaan ilman pitkällistä ja universumeita vavisuttavaa pohdintaa. Ensinnäkin, kuuntelen tosi vähän suomenkielistä musiikkia ja tällä hetkellä ei oikein ole yhtään sellaista bändiä edes, joka olisi mitenkään erityisen hyvä. Ja toisennakin, minun on täysin mahdotonta nimetä yhtä maailman parasta biisiä millään kielellä. Ei vaan ole olemassa yhtä parasta. Se paras aina vaihtelee fiiliksen mukaan. Voin toki yrittää selvittää tämän vastauksen, mutta joudun varmaankin lykkäämään gradua vuodella eteenpäin sen takia. (Mikä ei sinällään kyllä haittaisi).

Onko sulla jo gradun aihe mietittynä?
Ei. Ei ole. Eipä ei. Ei.

Aiotko seurata tänä syksynä BB:tä?
Mhh... En ainakaan aio maksaa sen katselusta. Vähän oli tuossa sellainen fiilis, että pääsisin elämässäni helpommalla, jos en edes rupeisi katselemaan sitä, mutta... Tässähän loppuu työt justiinsa sopivasti eikä minulla ole mitään tekemistä, joten siihen se kuitenkin lipsuu. Toivon, että se olisi edes vähän mielenkiintoisempi kuin viime vuonna.

No, mitenköhän tuosta gradusta pääsisi viimein eroon? Siis niin että se valmistuisi, eroonhan siitä toki pääsisi ihan vaan deletoimalla koneelta kaikki aiheeseen liittyvät tiedostot ja heittämällä varmuuskopioilla vesilintua.
Jos kerta vastaukseksi ei kelpaa "tekemällä", niin olen sitten pakotettu vastaamaan niin, että maksamalla. Maksat siis jollekin toiselle siitä, että se kirjoittaa gradusi valmiiksi, tai vaihtoehtoisesti ostat netistä valmiin gradun.

Miksi Tampere on sinusta hyvä paikka asua? Miksei Turku ole parempi?
Tampere on todella hyvä paikka asua. Toisaalta ei minulla ole vertailukohtaakaan. Varmaan jos olisin syntynyt Turussa, niin Turku olisi todella hyvä paikka asua. Turusta minulla ei ole minkäänlaista muuta tuntumaa kuin olen sen kautta kulkenut vesille. Tämä tarkoittaa siis sekä ruotsinlaivaa että Turun saaristossa puksuttelua vähän pienemmällä potskilla.
Mutta Tampere on hyvä paikka asua siksi, että tämä ei ole liian iso eikä liian pieni, ei liian kuuma eikä liian kylmä, eikä liian kova tai liian pehmeä. Näin Kolmea karhua ja Kultakutria lainatakseni. Tampere on kaunis kaupunki, täällä on paljon kaikkea kulttuuria tarjolla ja täällä asuu ihania ihmisiä.

Kun ristit kätesi, kumpi peukku jää päällimmäiseksi?
Vasen peukku.

Nuoletko jätskipaperit ja jogurttipurkin kannen?
Jätskipaperin joskus, jogurttipurkin kantta en koskaan. Pyyhin sen jugupurkin kannen vain siihen purkin reunaan, niin että mahdollisimman paljon jugusta saan pelastettua, mutta en rupea nuolemaan sitä. Eilen nuolin jätskipaperin, kun jäätelö oli jo sen verran sulaa, että siitä oli jäänyt hyvin paljon paperiin.

Kananmuna ja ketsuppi: toimiiko samassa annoksessa?
Mjoo, miksei. Esim. pyttipannussa. Josta en kyllä sivumennen sanoen tykkää kauheasti. Tai munavälisessä hampurilaisessa se on ihan must.

Lempikatusi tai -tiesi tai -kaupunginosasi Tampereella? Valitse sellainen tosi lempi. Sellainen, jossa olet hyvissä unissasi.
Jos tosi lempi pitää valita, niin Amuri. Myös Pyynikki ja Pispala ovat lemmittyjäni, mutta niissä en juuri koskaan ole unissani. Amurissa sijaitsevat juureni.

Nuori Iggy Pop ja nuori David Bowie: kumpaa?
Nuori Iggy Pop (kuvassa) tietenkin. Bowielle en ole koskaan lämmennyt sen enempää musiikillisesti kuin millään muullakaan tavalla.

Suosikkimerkkisi näppiksellä?
Sen täytyy olla K, koska se on kadonnut näkyvistä kokonaan läppärini näppiksestä. Tai sit oikeesti se suosikki on tietty ♥. Tai ♪ tai ♫.

Suosikkimerkkisi olutkaapilla?
Amiraali.

Suomen kielen hirvein murre? (Jos vastaat "turku", teethän sen vilpittömästi etkä "Turku on suomen perse" -haalarimerkkien tyylisen tamperelaisperinteen takia.)
Minun mielestäni murteet eivät ole hirveitä. Hiukkasen karsastan tietynlaista helsinkiläisten puhetyyliä, joka alkaa levitä kyllä koko teinisön joukkoon, mutta vanha kunnon stadin slangi on mukavaa. Samoin inhoan sitä, kun sanotaan "ketä" kun pitäisi sanoa "kuka", ja tämä on käsittääkseni juurikin turkulaisten syytä. Satakuntalaiset taas vaikuttavat jotenkin koppavilta murteensa kanssa, mitä eivät kuitenkaan ole. Mutta noin yleisesti ottaen murteet ovat rikkaus. (Olikohan tämän kysymyksen esittäjä joku katkera turkulainen?)

Takavuosien Rumba-haastisten klassikkokysymys: mikä rakennus olisit?
Olisin sellainen japanilainen rakennus.

Bonus: lempikarkkisi Siwa-säkissä?
Tästä seuraa empiirinen tutkimus heti kun menen käymään Siwassa. Lupaan arvostella säkin seikkaperäisesti. Bonuskysymyksestä seuraa bonusvastaus.

Saat 200000e, jolla sinun on ostettava koti ja sisustettava, mikäli et aio käyttää vanhoja kalusteitasi. Millaisia valintoja teet?
Heti aluksi on sanottava, että minulla ei ole kovinkaan laajaa käsitystä asuntojen hinnoista, joten en tiedä mitä 200.000 eurolla saa. Joten ostaisin jonkun loft-asunnon jostain mahdollisimman keskustasta ja lopuilla rahoilla suuntaisin sen jälkeen Ikeaan, Kodin Ykköseen ja Indiskaan.

Mikä olisi unelma-ammattisi tai -työsi, jos ei olisi mitään realiteetteja huomioitava? (Tyyliin omat taidot, toimeentulo jne.)
Olisin taiteilija, joka olisi lahjakas sekä maalaamaan, kirjoittamaan, laulamaan ja soittamaan. Asuisin Pariisissa jossain ullakkohuoneistossa kissojeni kanssa. Iltaisin nauttisin punaviiniä ja katselisin Pariisia ranskalaiselta parvekkeeltani, öisin tekisin taiteita ja päivisin nukkuisin sekä jakaisin rakkautta muusikonretkumiehelleni. (Tässä tuli nyt koko elämä eikä pelkkä työ, mutta työ olisikin tavallaan osa elämäntapaa).

Kenen keikalle meinaat aikanaan taivaan porteilta ensimmäisenä suunnistaa?
Jos nyt sivuutetaan se seikka, että minulla ei ole aikomustakaan mennä minnekään taivaan porteilla kuoltuani, niin... Ei ole olemassa kai yhtään kokonaista lempibändiäni, jonka kaikki jäsenet olisivat jo kuolleita. Tietysti jos elän riittävän vanhaksi, niin kyllähän noita ehtii kupsahdella, mutta vastaan tähän kysymykseen nyt sen tiedon varassa mikä minulla tällä hetkellä on. Menisin siis paikkaan, josta löytyisi Morrison, Hendrix, Lennon, Joplin, Cobain ja Staley musisoimasta yhdessä. Ja jos ei löytyisi, niin järjestäisin löytymään.

Näyttääkö isäsi koskaan puutarhatontulta?
Hmm, ei se kyllä näytä. Tai en ainakaan koskaan ole nähnyt sen näköistä puutarhatonttua.

Paljonko muutama on?
Kolme tai vähän päälle. Tarkalleen sanoisin kolme.

Tykkäätkö kenestäkään, jolla on ihan toisenlainen musiikkimaku kuin itselläsi?
Ilman muuta! Vaikka kenestä. En ikinä missään tilanteessa valikoisi ystäviäni musiikkimaun perusteella. Tietysti samanhenkiset ihmiset vetätät toisiaan puoleensa, huomaahan sen täältä blogimaailmastakin, joten tällöin usein myös musiikkimaku on samanlainen. Mutta se ei ole mikään kriteeri. Oikeastaan harvinaisempaa on, että tykkäisin jostain, jolla olisi ihan samanlainen musiikkimaku kuin minulla. En edes tunne ketään sellaista. Haha.

Mitä haluaisit elämässäsi saavuttaa?
Mielenrauhan. Viisauden. Onnellisuuden. Aika monta kiloa kevyemmän elopainon (hitto se on vaikeata). Joskus ajattelin, että haluaisin joskus nähdä nimeni jonkun tv-ohjelman tai elokuvan lopputeksteissä. Että senkin voisi saavuttaa. En tosin ole keksinyt miksi se nimeni siellä olisi, mutta kenpä tietää.

Miksi aina minä?
Koska sulla on rumimmat kuteet ja pisin naama.

Mihin se Oraakkeli on kadonnut? Googlekaan ei enää löydä.
Minä löysin tämmöisen googlella. En tiedä onko tuo se alkuperäinen, mutta ainakin kovin samanlaiselta vaikuttaa.


Siinäpä ne olivatkin sitten. Jos heräsi jotain jatko- tai lisäkysymyksiä, niin ihan rohkeasti vaan esittämään. Olen outo kysymyksiinvastailijafriikki.

12 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Nämä ovat kyllä tosi mielenkiintoisia. Ihan oikeasti siis. Pitäisiköhän mun tehdä tällainen kanssa. Tosin en taida saada edes niitä 100 asiaa kokoon ikinä...

Tiina kirjoitti...

No kiva. :)
Mä pelkäsin, että jos kukaan ei jaksa lukea näitä. Tosin olisko sekään niin paha sitten. En tiedä. :D

nona kirjoitti...

Oraakkelissa oli ennen eri kuva, nyt on joku kruunupää kasipallo enkä siksi tunnistanut. Muutama on oraakelin mukaan "Litroittain" ja gradusta pääsee eroon "Taistelutahdolla." Hyvä tietää.

Anonyymi kirjoitti...

"Menisin siis paikkaan, josta löytyisi Morrison, Hendrix, Lennon, Joplin, Cobain ja Staley musisoimasta yhdessä."

Tuntuu semmoiselta diivakokoelmalta että olisivat vain kokoajan tukkanuottasilla (huomaa pieni T).

Munavälinen hampurilainen kuulostaa perverssiltä..

Anonyymi kirjoitti...

Murrekysymyksen esittäjä, mä, puhuu luultavasti samanlaisella aksentilla kuin sinä. Inhoan, jos jotain, keskisuomalaista ja eteläsavolaista kälätystä.

Tsekkaa se Siwa-säkki!

irwikissi kirjoitti...

"Menisin siis paikkaan, josta löytyisi Morrison, Hendrix, Lennon, Joplin, Cobain ja Staley musisoimasta yhdessä."

- Kyl sen siis _täytyy_ olla taivas, ainakin jossain mielessä! ♥ :D

Ja olipa muuten melkoinen (positiivinen) ylläri tuo nuori Iggy (kuvassa)! :0 Wau! :D

anu kirjoitti...

Niin siis toki se " tekemällä" on oikeampi vastaus kuin maksamalla.

Mietinkin vaan että millä saisi itselleen kasvatettua sen selkärangan jonka loppuun tekeminen vaatisi ;)

Tiina kirjoitti...

Nona (meinasin kirjoittaa Oraakkeli), mä muistelin kanssa että se oli jotenkin eri näköinen. Mutta kaipa tuo sama on kuitennii.
Odotas, kysyn siltä...
"Oletko sama oraakkeli kuin ennen?"
Vastaus: No en todellakaan! Mitä sä luulet?

Anonyymi #1, jep. Jep.

Anonyymi #2, Keski-Suomen ja Savon murteethan on ihaneja.
Mulla ei tietääkseni ole mitään aksenttia.

Irwikissi, hoho. :D
Taivashan se olisikin. Suhtauduin asiaan nyt silleen kuin taivas olisi.

Seeds, mä voisin taipua tohon maksamiseen. ;) No ei vaan. Eiköhän siitä selviä ottamalla itseään niskasta kiinni tai vaihtamalla lääkkeet.

ian kirjoitti...

Minut on kasvatettu mieltämään muutama noin viideksi.

Suosionosoitukset The Joulukalenteri viittauksesta. Toivottavasti kysyjäkin ymmärsi. Jukka Virtanen rules

Tiina kirjoitti...

Teillä on vissiin kaikki vähän suurempaa.
Ja kiitos kun huomasit viittauksen. :)

Veela kirjoitti...

"Munavälinen hampurilainen"?? Anteeksi, vika voi hyvinkin olla kuulijassa, mutta kuulostaa melko mojovalta (tavalta viettää viikonloppu tms.) :-D

Tiina kirjoitti...

Joo, se on yhden ystäväni lanseeraama termi ja on just niin mojova miltä kuulostaakin. ;D