I'm learning to fly, around the clouds, but what goes up must come down

Vaikka sitä on tottunut nukkumaan yksin ja unenlaatuni on parhaimmillaan, kun kukaan toinen ei hengitä tai heilu vieressä, on silti toisinaan mukava nukkua kainalossa. Jos sitä nyt nukkumiseksi voi sanoa. No ainakin maata silmät kiinni toisen kainalossa.

Meillä oli lauantaina firman mukapikkujoulut, jotka oli mukamukavat. Ei vaan, ihan kivaa oli. Itse lähdin kotiin joskus yhden aikoihin, kun alkoi väsyttää ja kyllästyttää. Ulkona oli jäätävä pakkanen, mutta onneksi sisäinen lämmitykseni oli kunnossa, joten pystyin vaivatta ja yllättävänkin suoraviivaisesti kävelemään ravintolasta kotiin. Palelu alkoi vasta kotona. Vaikka pakkauduin pyjama päällä ja villasukat jalassa peiton alle, hytisin ja tutisin aivan turkasesti. Se ei ollut mukavaa.

Jotkut toiset lähtivät ravintolasta vasta kolmen aikaan. Kiitos pikkujouluviikonlopun mahdottomien taksijonojen, puhelimeni herätti minut kesken hytisevän uneni ja sain yhden syväjäätyneen miehen pariksi tunniksi viereeni torkkumaan. Ja kylläpä vain tuo toisen, vaikkakin myös syväjäätyneen ihmisen vartalon lämpö auttoi paleluun sataa villasukkaa ja tuhatta lämpötyynyä paremmin. Huomasin palelun loppuneen välittömästi, kun kaivauduin kainaloon. Siinä sitten makasin lämpöisessä kuuntelemassa hengitystä, joka hetken päästä muuttui kuorsaukseksi. Kuorsauksen pahetessa vaihdoin aina asentoa hiukan, jolloin kuorsaus vaihtui rauhalliseksi hengitykseksi ja päänrapsutukseksi. Saatoinpa pussaillakin välillä. Se oli mukavaa.

Niinpä sitä pienestä vaan voi tulla ihmiselle hyvä mieli. Nytkin hymyilyttää ja sisällä on sellainen lämmin ja pörröinen olo. Toisaalta samaan aikaan myöskin hiukan pelottaa tämä näin hyvä olo, sillä... Äh. Eih.

I'm learning to fly, but I ain't got wings
Coming down is the hardest thing
Well the good ol' days may not return
And the rocks might melt and the sea may burn

(Tom Petty - Learning to Fly)