5. helmikuuta 2013

Grumla icke flickans själ! (*

Kiva, kun noista Vuodatuksen toikkaroinneista ei pääse millään eroon, vaikka miten vähän yrittäisi olla tekemisissä sen kanssa. Nyt on readerissa paukkunut sadat ja tuhannet (no ei nyt ihan) lukemattomat kirjoitukset, kun joka ikinen Vuodatuksen blogi, oli miten vanha ja kuopattu sitten tahansa, on yhtäkkiä päivittänyt kymmenen viimeisintä kirjoitustaan uudestaan. Olen löytänyt ö-mapista sellaisia vanhoja blogeja, joiden olemassaoloa en ole muistanutkaan. Kaikista en yhäkään tiedä miksi olen joskus lukenut niitä. (Laitan readerissa ö-mappiin ne blogit, jotka eivät päivity enää. Henkiin heräämisen toivossa en halua poistaa tilausta kuitenkaan.)

Minulla on ollut muutaman päivän massiivinen niskajumi. En oikein saa sitä laukeamaan millään. Sunnuntai-iltana kaivoin vanhan ystäväni yökiskon esiin ja olen nyt pari yötä nukkunut sen kanssa, mutta sekään ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt vältellä liiallisen kipulääkkeen syöntiä, mutta nyt aion kyllä marssia apteekkiin ja turruttaa tuskani. Eikö merde (pardon my french) voisi olla yhtään kokonaista viikkoa, että ei sattuisi jonnekin? Mitähän tämä elämä on sitten, kun olen kuusikymppinen?

Äh. Kirjoitin tähän pari kappaletta lisää valitusta, mutta pyyhin ne pois. Olisikohan välillä jotain positiivista sanottavaa? 

Ainakin kissa on ikäisekseen (16 v) terve, jos omistajansa ei olekaan. Kissalla on hammaskiveä ja hieman verenpaine kohollaan, mutta muuten kaikki on hyvin. Niin ja mahakatarri, mutta kelläpä ei olisi. Jos verenpaine on uusintamittauksen jälkeen vielä kohollaan, niin saatamme joutua alkaa lääkitä sitä. Kissa ei arvosta eläinlääkärissä käymistä, mutta onneksi se ei ole pitkävihainen. Silloin kun kissa oli pieni, kävimme eläinlääkärissä, jossa sai tutkimushuoneessa aivan vapaasti kulkea ja tutkia paikkoja. Nykyisessä eläinlääkärissä ei saa poistua tutkimuspöydältä. Kissan mielestä se on tyhmää.

Vanhin tuntemani kissa on elänyt 24-vuotiaaksi. Siinä mielessä 16 vuotta ei ole vielä mitenkään superpitkä ikä, mutta silti tuntuu, että koko ajan mennään jatkoajalla. Maksoin kissasta 20 markkaa aikanaan. On se ollut sen arvoinen ja paljon enemmänkin.

*) Suom. Älä samenna tytön sielua! 
Otsikko lainattu J. L. Runebergilta, jonka päivää vietämme tänään. Varokaahan torttuja! Itse en syö tänään runebergintorttua, sillä söin oman osuuteni (1 kpl) jo viime lauantaina. Kauas ollaan tultu näistä ajoista! (Lyhytjänteisyyteni on ollut huomattavissa jo tuolloin, sillä torttuvertailun toinen osa ei ilmeisesti koskaan ole ilmestynyt). 

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Meikein en kehtaa tunnustaa, mutta en oo ollut varma onko sulla kissa vai ei. No, nyt selvisi sekin.

Tiina kirjoitti...

On mulla, me ei vaan asuta yhdessä. Siihen on muutamakin syy, mutta päällimmäisenä se, että mun vuokrasopimus kieltää lemmikit ja sitten mä olen ehkä myös vähän allerginen. :/

Varmaan tulisi juteltua siitä enemmän, jos oltaisiin kämppiksiä. Olen mä siitä kai joskus jonkun kuvan laittanut, tosin mistäs niistä kuvista tietää onko se oma vai lainattu kissa.

Tiina kirjoitti...

Tuolta löytyy ainakin kuva kattimatista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä sitä vaan puhutaan tortuista.
Perverssit!