generated by sloganizer.net

7. joulukuuta 2013

Don't know what I want but I know how to get it

Itsenäisyyspäivän puhutuin juttu ainakin täällä Tampereella ja sosiaalisessa mediassa on ollut Kiakkovierasjuhlat.

Itse lähestyn asiaa kovin kahtiajakoisin fiiliksin. Kuten joskus ehkä olen sanonut, sisälläni asustavat kukkaislapsi ja anarkisti sulassa sovussa. No, tämmöisinä hetkinä niidenkin välille tulee hiukan eripuraa. Se kukkaislapsi kun haluaisi vain rauhaa ja rakkautta maailmaan, kun se anarkisti taas... niin.

Tietenkään en hyväksy väkivaltaa (kummankaan osapuolen taholta eikä varsinkaan eläimiä saa käyttää välikappaleena siinä) enkä pidä yhtään mellakoinnista, mutta minkälainen yhteiskunta sellainen on, jossa kansalainen vain kuuliaisesti istuu tuijottamassa telkkarista, kun kerma juhlii (kuten itse tein) eikä kukaan saisi pistää kapuloita rattaisiin, ettei vaan satu mitään eikä kenellekään tule paha mieli? Varsinkaan itsenäisyyspäivänä, koska talvisota (tsekkaamisen arvoinen linkki). Itse kannatin ajatuksen tasolla Kiakkovierasjuhlia, mutta toivoin siitä väkivallatonta mielenosoitusta. Mutta olisiko juuri kukaan edes huomannut tapahtumaa, jos ne anarkistiset höpönassut olisivat vaan seisseet banderollien kanssa ja ehkä vähän huudelleet jotain iskulauseita? Tuskinpa.

Nyt kun pöly on laskeutunut, niin en pidä tapahtunutta kovin pahana. Kukaan ei kuollut - luojan kiitos. Ilmeisesti joidenkin yksityishenkilöiden autoja oltiin vahingoitettu, mikä ei ole hyvä juttu, mutta suurimmat vahingot näytti (kävin tänään tsekkaamassa) kärsineen Stockmannin takaovet. Ei kovin suurta vahinkoa siis sielläkään. Handelsbankenia en jaksanut etsiä. Kävelymatkani varrella oli muutamaan pömpeliin spreijattu sanat luokka ja sota. Vanhan kirkon ikkunat oltiin jo paikattu. En ottanut kuvia, koska niitä saa katsella mediasta aivan tarpeeksi.

Suurin kysymys onkin: miksi tämmöisiä vastavoimia nyt syntyy ja mielestäni myös tarvitaan? Aika moni teistäkin (syyllistävää sormella osoittelua) tuntuu olevan sitä mieltä, että sosiaaliturvan väärinkäyttäjät ovat pahimpia rikollisia tällä hetkellä tässä maassa. Jos Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuriministeri sanoo ääneen, ettei tykkää kokoomusräpistä, niin häntä paheksutaan, koska Cheek on semmoinen söpöliini ja sen äitillekin tuli paha mieli. Samaan aikaan päättäjät ja se yhteiskunnan kerma harrastavat veronkiertoa ja muita kepulikonsteja piilossa ja salassa. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Luokkaerot ihan oikeasti kasvavat ja pahoin pelkään, että eilinen oli vasta alkusoittoa ja ihan pikku juttu verrattuna siihen, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua, ellei tätä maata jollain tavalla korjata. Miten, en tiedä, mutta jotain tarttis tehdä.

No mutta koska joku muu osaa aina sanoa asiat paremmin kuin minä, niin lukekaa tämä yhteenveto eilisestä, jos kiinnostaa. Loppuun lainaan Reidar Palmgrenin Facebook-päivitystä:
"Mielensä osoittaminen on ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta kännissä riehuminen pelkästään typerää. On silti syytä pohtia, mikä saa aikaan näin voimakkaan (vaikkakin tyhmän) reaktion itsenäisyyspäivän vastaanottoa kohtaan. 
Suomeen on syntymässä kansanosa, joka ei tunne kuuluvansa yhteiskuntaan. Kukaan ei heitä kaipaa tai tarvitse. Maa, jonka itsenäisyyttä juhlitaan, ei tunnu kelpuuttavan heitä kuin numeroksi sosiaalihuollon ja psyykenlääkkeiden käyttäjien tilastoihin. Ihmekö tuo, että turhautuminen purkautuu hävitysvimmana ja aggressiona? 
Jollei ihmisille ole tarjolla tulevaisuutta, on vaara että luisumme yhteiskuntaan missä puolet väestä elää katkerana puolilaillisessa köyhyydessä ja toinen puoli suojassa muurien takana, konepistoolimiehet portilla vahdissa.
Kun minä olin nuorukainen, oli vallalla eräänlainen yhdyskuntasopimus. Siihen kuului, että kunhan teet parhaasi, olet ahkera ja elät ihmisiksi, sinulle löytyy yhteiskunnassa paikka. Ja jos putoat, ei huolta, sinusta otetaan kyllä koppi kunnes pääset jaloillesi taas. Nykyään tällaista takuuta ei ole. 
Sama tapahtuu ympäri Eurooppaa. Espanjassa ja Kreikassa lentävät katukivet. Kun hyvinvointi ei jakaudu kohtuullisesti ja edes kutakuinkin tasa-arvoisesti, eikä helpotusta ole näköpiirissä, ihminen tekee kuten lajille on tyypillistä: pistää ranttaliksi."


Ps. Tiedän, etten nyt ollenkaan ole sopivaa mieltä tästä asiasta. Mutta koskapa olisin. Sen, jos jotain, olen oppinut elämäni aikana.

Pps. Jo kolmas kirjoitus tällä viikolla! Minähän olen ihan liekeissä!!!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tampereen 15 minuuttia julkisuudessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Rakastan sun kirjoitusta just tuon tiivistämiskyvyn, maltin ja logiikan takia. Mielipiteesi on just oikea.

Musta on uskomatonta, että mun ex-punkkari- ym. kaveritkin ovat ottaneet Aamulahtarin ja Iltapaskan :) jutut ihan tosissaan, jopa pari sellaista, jotka asuvat Sorsapuiston laidalla ja näkivät tapahtumat omin silmin. Käyn toisinaan kuntoilumielessä ratsastamassa, ja mun tarkkaan valitsemalla vihervasemmistolaisella luomutallilla on nyt kaksi päivää jauhettu, miten "ne koe- ja turkiseläimiä vapauttavat punkkarit pitäis tappaa", "ne mielenosoittajajätkät oli varmaan jotain sivareita" ja "pitäis lähteä porukalla hakkaamaan ne hevosten raatelijat" (vaikka nyt jo tiedetään, että hevosten raatelua ei tapahtunut, ja jos olisikin, se olisi johtunut ratsastajista ja näiden kollegoista jne. jne.).

Karmivaa, että lähipiiristä paljastuu tällaista.

Mun ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita, että sodan kokeneet isovanhempani eivät kokeneet veteraaneja loukatun.

Monilla miekkarin tuomitsijalla on sellainen jännä itsesääli siinä mukana. Niin kuin että itse ei tee mitään eikä enää edes tajua mitään yhteiskunnan tilasta ja toiminnasta, ja siksi kokee itsensä luuseriksi, kun jotkut tekee ja tajuaa senkin edestä. Itsesääliä, omantunnon pistelyä, sosiaalisen omantunnon pistelyä, pelkoja ja paineita - jotka sitten purkautuu niin, että teeskennellään, ettei muka ymmärretä miekkarin syitä, ja ennen kaikkea nimitellään miekkarissa olleita - esim. Punk in Finlandin lääkäris-, insinööri- ja tutkijakouluväkeä! :D - yhteiskunnan loisiksi.

Känniset persuhuligaanit ei ole minunkaan mieleen, mutta siitä mä tunnen ylpeyttä, että tässä maassa on korkeasti koulutettuja aktivisteja, jotka silti karnevalisoi ja ravistelee suoralla toiminnalla. Joo, oli varmasti syrjäytynyttä jengiä marssimassa ja heidänhän asemaansa tässä koetetaan parantaa, mutta silti puhuttelee eniten tuo, että systeemin kasvattamat kuuliaiset veronmaksajat ovat messissä. Vielä voimakkaampi viesti.

Tiina kirjoitti...

Anonyymi #1, ei ny tehrä tästä numeroo...

Anonyymi #2, kiitos rakkaudesta ja hyvästä kommentista!
Toi veteraaneihin vetoaminen on yksi mikä mua rasittaa ihan suunnattomasti. Milloin mitäkin perustellaan että koska veteraanit. Voi hyvä ihme sentään. Eiköhän siitäkin sukupolvellisesta miehiä löydy aika monen aatesuunnan edustajia. Sodassa ne olivat, koska oli pakko.
Yksi lemppari-punkbändini TAX kirjoitti juuri tänään Facebookiin: "Kaikki säännöllisesti lihaa mussuttavat, eläinten keskitysleirejä tukevat ja turkistarhausta puolustavat voi pitää turpansa kiinni parista poliisihevosesta." Pojilla on pointti ja pakko myöntää, että tunsin itseni myös hivenen tekopyhäksi siinä kohtaa.
Omalla nimelläni olen päättänyt olla täysin osallistumatta tähän keskusteluun, koska valtaosa kavereistani on täysin päinvastaisella linjalla enkä usko, että mielipiteeni otettaisiin vastaan mitenkään rakentavasti. Joskus vaan tuntuu kovin yksinäiseltä. Olipa siksikin ihanaa kun kommentoit. :)

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se menee, että jos kaikille ei löydy paikkaa yhteiskunnasta, osattomat tekee niitä paikkoja väkisin, tarvittaessa vaikka vapauttamalla joitain siitä maallisesta tarpeesta.
Tämmöiset menee mun mielestä aina yhteiskunnan eliitin piikkiin: Jos osaa, tekee asialle jotain. Jos ei osaa, astuu alas ja antaa tilaa semmoiselle, joka osaa.

Tiina kirjoitti...

Samaa mieltä olen.