generated by sloganizer.net

5. helmikuuta 2014

I've got you under my skin

Alkoi jo ihan älyttömästi kyllästyttää tuo läski(n)lätinä, mutta en ole keksinyt mitään uuttakaan sanottavaa, joka hautaisi nuo edelliset kirjoitukset jonnekin kauas unholaan. Mutta treenaamisesta voin aina kirjoittaa, se ei kyllästytä. Ja ne on ainakin minun omat läskini (ja lihakseni), joista kukaan ei voi loukkaantua.

Viimeisin treenini rainerin kanssa oli aika päräyttävä. Se oli sekä fyysisesti että henkisesti jotenkin raskas. Raskain ehkä koskaan. Fyysisesti tykkäsin siitä aivan älyttömästi (vaikka hetkittäin pelkäsin ja/tai toivoinkin kuolevani). Henkisesti se taas oli jotenkin vaikea käsitellä, ja olenkin käsitellyt sitä päässäni siitä lähtien.

Tietysti meillä oli kivaa, kuten aina, mutta raineri oli myös jotenkin tiukempi kuin aikoihin. Kyse oli lähinnä vakavasävyisestä keskustelusta, jonka treenin päätteeksi kävimme. Kai se yritti vain laittaa kovan kovaa vasten, koska — uskokaa huviksenne — olen todella kovapäinen, mitä tiettyihin asioihin tulee. Jos tarkoituksena oli saada minut ajattelemaan asioita vähän pidemmällä tähtäimellä, niin siinä hän totisesti onnistui. En tosin vielä ole ihan varma, mitä tästä loputtomasta ajattelustani seuraa.

Tämä on varmaan tämmöinen hetki, kun yleensä vetäydyn ihmissuhteesta (enkä tarkoita parisuhdetta), jos mennään näin epämukavuusalueelle. Rainerini kanssa en sitä kuitenkaan tee (enkä voisikaan), koska tyyppi saa huomattavasti enemmän erivapauksia epämukavuusalueeni ja henkilökohtaisen tilani suhteen kuin juurikaan kukaan edes läheisin ystäväni. Mutta siitähän minä kai sille maksan. Yritän nyt olla liikaa vetäytymättä takaisin kuoreeni, kun nyt olen tyypin näinkin lähelle päästänyt.

En oikein edes tiedä mikä siinä meni niin ihon alle tällä kertaa. Onhan näistä asioista puhuttu ennenkin. Tunnen itseni nyt vähän niin kuin koiraksi, joka yrittää miellyttää isäntäänsä ihan vimmatusti tehtyään jotain tuhmaa, mutta saakin vain toruja. Koen kaikenlaisia järjettömiä pelkotiloja siitä, että rainerini on kenties turhautunut minuun nyt aivan isolla kädellä eikä mahdollisesti enää halua jatkaa kanssani. Vaikka ei tästä ole kuin muutama viikko, kun sain pelkkää kannustusta ja kehuja. Miellyttämisenhalu on yllättävän voimakas motivaattori, mutta tuntuu, että nyt pitäisi löytää uudestaan se oma sisäinen motivaatio. Että teen tätä hommaa itseni enkä rainerini vuoksi.

Odotan kyllä malttamattomana jo seuraavia treenejämme, koska sen lisäksi, että nautin niistä kovasti, niin tiedän myös tilanteen palautuvan normaaliksi. Omien korvieni välissä, siis.

8 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

jännä, miten samanlaiselta personal trainer - ja psykoterapeuttisuhde kuulostaa. kun pitäisi antaa toisen tulle epämukavuusalueelle ja lähelle. ja miten odottaa hyväksyntää, vaikka tietää olevansa miten kovapäinen ja että se kovapäisyys ei välttämättä juuri tässä, juuri nyt auta.

Tiina kirjoitti...

Hieno kommentti!
Kyllä niissä varmaan jotain samaa on, varsinkin näin pitkässä suhteessa. Vaikka pt keskittyykin lähinnä fyysiseen olemukseen ja psykoterapeutti korvien väliin. Mutta korvien välistä tää mullakin aika pitkälle lähtee, tai kuten monesti: on lähtemättä.
Ja ei, se kovapäisyys ei tosiaan just tässä auta. :)

Ana kirjoitti...

Ihmisillä on erilaisia päiviä. Oon ihan varma että raineri on innoissaan sun kaltaisesta asiakkaasta, joka ottaa homman tosissaan eikä länkytä. Ja ne tippuneet 16 kg on upea juttu myös!

Tiina kirjoitti...

Joo, ja kyllähän mä tiiän, että se tykkää musta. :) Nähtiin justiinsa äsken ohimennen ja vaihdettiin pari sanaa ja se hymyili mulle taas niin nätisti, että melkein unohdin jo noi postauksen fiilikset. Kyllähän mä otan homman tosissani, mutta, no... tuota syömäpuolta voisin vähän kohentaa yhä. Siitä sitä sanomista tulee.

16 kg? Niin, olisko se ollut -16 kg viime vuonna, jos niin olen sanonut. Kokonaissuoritus on pikemminkin -34 kg.

Anonyymi kirjoitti...

Treenaaja 2: Pete Raineri näyttää todelliset karvansa

Tiina kirjoitti...

Nääh. Sen todellinen karva on pehmeää ja pörröistä kuin teddykarhulla.

Ana kirjoitti...

34. Voi herrajesta. Nymmää pökräisin jos en istuis jo tukevalla persiilläni. Diisus! Kova muija!

Tiina kirjoitti...

Kiitti! Jopa fyysisesti alan olla paikoin aika kova. (Verrattuna entiseen). ;D