Go cry on somebody else's shoulder

Kaverit aina heittää jotain kehonrakentajaläppää, tai en tiedä onko se läppää, mutta itse otan sen niin, koska en todellakaan laske itseäni kehonrakentajaksi. Tänään vaan peilistä itseäni katsoessa aloin epäillä, että rupean pikkuhiljaa kuitenkin näyttämään kehonrakentajalta. Ainakin hartia/olkapää-alueelta.

Pakkohan se sitten siinä itseäni yhtä aikaa kauhistellessani ja ihaillessani oli taas yrittää ottaa kuva ja tulla tänne lesoilemaan, koska en Facebookiinkaan kehtaa näitä laittaa. Puhelimen kamera ja kylpyhuoneen loisteputkivalaistus tekevät kuvista aina todella huonolaatuisia ja omituisen värisiä (en sairasta maksakirroosia tai muutakaan ihon keltaiseksi muuttavaa sairautta).

En siis pullistele lihaksia kuvassa ollenkaan, olen ainoastaan levittänyt käsivarret sivulle. Ei nyt ihan mikään nappiosuma, mutta kaipa siitä jotain osviittaa saa. Epäkkäät näyttävät mielestäni livenä isommilta kuin kuvassa.

Jotain kehitystä väittäisin viime vuoden toukokuulta tapahtuneen, vaikka tuossa aiemmassa kuvassa olen ottanut kuvan ihan oikean kameran ajastuksella, jolloin käteni ovat olleet vapaana, kun taas tänään otin kuvan puhelimellani, joka aiheutti sen, että vasen olkapää näyttää kuvassa pienemmältä kuin oikea.

Vielä kun nuo massiiviset lihakset leviäisivät muuallekin kroppaan kuin hartioihin. Tai tokihan ne lihakset muuallakin ovat isohkot, mutta niiden päällä on vieläkin liikaa läskiä, ettei niitä saa mitenkään näkymään kuvissa.

Ps. Parin viikon flunssa takana ja kyllä se tuntuu tehneen tehtävänsä. Tänään salilla tuntui, etten saanut rautaan liikahtamaan paljon ollenkaan. Olo oli niin voimaton, niin voimaton. No, tästä ei kai voi kuin lähteä uuteen nousuun uuden 2-jakoisen ohjelman myötä. Tällä kertaa jaotteluna yläkroppa/alakroppa. Voin siis ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa, että tänään on jalkapäivä. Tai siis huomenna.