7. toukokuuta 2014

I'm sleeping my day away

Eipä sitä ennen huomannutkaan, miten äitienpäivää isketään verkkokalvoille jokaisesta mahdollisesta suunnasta, ennen kuin kyseinen päivä muuttui itselle täysin tarpeettomaksi. Sähköposti, televisio ja kadunvarret pursuavat mainoksia osta äidille sitä ja tee äidin kanssa tätä. Että terveisiä vaan markkinakoneistolle, olen nähnyt viime aikoina ihan hemmetin ahdistavia unia.

Äidistä puheenollen, ja myös LittleB:n pelkokirjoituksesta kummuten, aikanaan kävi ilmi, että meidän perheessä myös äitini sai unihalvauksia. Kuten siis minäkin. (Olen kirjoittanut tästä ennenkin joskus sata vuotta sitten). Näistäkään asioista ei meillä oltu koskaan puhuttu ennen kuin itse otin omat "kohtaukseni" esille. En ymmärrä miksei. Itsehän teen aina numeron kaikesta vähänkin erikoisemmasta itseeni liittyvästä.

Viime yönä nukahdin piikkimaton päälle ja heräsin siitä noin tuntia myöhemmin miniunihalvaukseen. Tai pää heräsi, vartalo ei. Sain kroppani heräämään liikuttamalla kättäni väkisin, kuten yleensäkin. Se ei siis ollut paha unihalvaus, hädin tuskin unenpöpperössä edes tajusin mistä oli kyse, mutta näin jälkiviisaana tiedostan sen olleen pienimuotoinen sellainen.

En nykyisin oikeastaan edes saa unihalvauksia kovinkaan paljoa. Ennen niitä tuli huomattavasti useammin ja paljon voimakkaampina. En edes muista koska olisin viimeksi ollut sellaisessa tilassa, että aivot ovat täysin hereillä, mutta kroppa täydessä unessa. Elefantti istuu keuhkojen päällä ja se itsensä hereille vääntämiseen kuluva aika tuntuu loputtoman pitkältä. Se on karmeaa se.

No joka tapauksessa, mietin tässä, että voiko tällä elämäntaparemontilla olla jotain tekemistä unihalvausten vähentymisen kanssa. Olenko vahvempi taistelemaan sitä elefanttia vastaan. (Jätin kysymysmerkit pois, koska ne olivat aika tavalla retorisia). Sanotaan, että stressin määrä vaikuttaa unihalvauksiin, mutta elän kyllä tällä hetkellä ehkä stressaavinta aikaa elämässäni koskaan. (Tai no, ehkä vielä stressaavampaa oli äidin sairastuminen, mutta en muista silloinkaan unihalvaantuilleeni mitenkään erityisesti). Toisaalta ehkä stressi selittää sen viimeöisen miniunihalvauksen ja myös sen aamusta saapuneen ahdistavan unen.

Kyllä pitäisi puhua enemmän unihalvauksista. Varsinkin tässä tapauksessa tieto vähentää tuskaa huomattavia määriä. Luojalle Googlelle kiitos, että on nykyisin olemassa helppo tapa ottaa asioista selvää! Ei tarvitse pelätä sekoamistaan, kun huomaa, että meitä on muitakin.

3 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Olen blogannut minäkin joskus sata vuotta sitten unihalvauksista. Tuttuja ovat siis minullekin eli en usko, että niillä nyt välttis mitään tekemistä on elämäntaparemontin tai painon kanssa. Tai mistäs minä mitään tiedän, mutta omalla kohdallani ei ainakaan.



Tiina kirjoitti...

En mä oikeastaan painoa ajatellut yhtään tässä kohtaa, vaan yleensäkin terveellisempiä elämäntapoja. Oli miten oli, mutta vähentyneet ovat kuitenkin samaan aikaan kun olen liikuntaa lisännyt ja terveellistänyt ruokavaliota.
Mutta kuten sanottua, kysymys oli aika retorinen. En siis itsekään oleta siihen olevan vastausta.

Maketsu kirjoitti...

Mikä, mikä Unihalvaus?! Mulla on tollaisia ja olen aina ihmetellyt mistä moinen iljettävyys tulee? Täytyypä tutkia. Mulla on muutenkin sekalaisen mielipuolinen unumaailma. Huudan, hakkaan ja kiroilen. Mut se on kuulemma hyvä asia. Puran vihaa ( jotakin?) ja näin se ei jää sisääni sairastuttaa.