31. toukokuuta 2014

Pieni yöjuoksu(*

Olin tuossa vähän pitkästynyt. Katselin sosiaalisesta mediasta ihania kakkukuvia kuola valuen suusta ja koin ahaa-elämyksen. Mietin, mitä ennen oikein tein kun olin pitkästynyt? No söin! Menin kauppaan, ostin sipsiä ja dippiä. Tai paistoin pannukakun ja mussutin menemään. Ei ollut enää tylsää eikä yksinäistä. Mutta eihän se enää sovi sellainen.

Taikka sitten sitä saattoi vetäistä kalsarikännit kotona, ellei peräti lähtenyt baariin hummaamaan. Ja seuraavana päivänä krapula, johon oli pakko vetää jotain suolaista ja rasvaista ihanaa mättöä. Vaan enpä enää juo alkoholiakaan juuri lainkaan.

Molemmista edellämainituista tavoista käyn kyllä yhä ja edelleen suunnatonta tahtojen taistoa itseni kanssa. Jatkuvasti. En voi väittää olevani nykyisin niin totaalisesti muuttunut ihminen, että salainen himoni olisi rahka ja ananas enkä koskaan haluaisi vetää kännejä. Ehei. Kännissä on kivaa ja mieleni tekee jatkuvasti vetää jotain herkkua (jos on vähänkin tylsempää), mutta en vaan anna itseni tehdä sitä. Paitsi joskus harvoin.

Kuulostaa aika ankealta ja sitä se joskus onkin. Kadehdin kassajonossa edessäni olevaa pullukkaa, joka lappaa hihnalle sipsiä ja karkkia. Ihan oikeasti kadehdin. Olen huomannut ajattelevani, miten paljon helpompaa ja kivempaa olisi olla läski. Ihan pimeätä, mutta niin totta. (Eilen myös mietin salilla lapatessani rautaa tankoon, että eihän tässä touhussa oikeasti ole mitään järkeä. Päätin kuitenkin hyvin nopeasti, ettei sillä ole mitään väliä onko siinä järkeä vai ei, jos siitä nauttii. Voisi sitä kai huonomminkin aikansa viettää.)

No mitä sitten tein, kun olin pitkästynyt? Lähdin ulos pienelle iltalenkille. Hengitin vähän raikasta Pyhäjärveä, laitoin tennaria toisen eteen ja katselin humaltuvaa kansaa puistoissa ja kaduilla. Ei mikään ihme, etteivät kaveritkaan enää halua nähdä minua viikonloppuisin. Olen niin helvetin tervehenkinen ja tylsä nykyään.

Ja silti, kaikesta huolimatta uskon, että kaikki se on tämän vaivan arvoista.


*) Otsikko ehkä vähän hämää, oikeasti en juossut. Polveni ovat niin paskaa laatua, etten edes uskalla juosta, etten riko niitä. Jos nyt edes haluaisin. 

7 kommenttia:

Nuori Nainen kirjoitti...

Ite tykkäsin juurikin tuosta juomisesta. Töiden jälkeen kavereiden kanssa pubissa parilla istuminen oli loistavaa ajanvietettä. Kunnes seuraavana aamuna harmitti, kun mitään ei jaksanut ja vapaapäivä meni ihan loikoilessa ja syödessä.

Sitten päätin lopettaa krapulat ja voih, se on ollut paras päätökseni ikinä. Toki edelleen sitä voi istuskella pubiessa, mutta nyt se oikeasti jää siihen yhteen tai alkoholittomiin (tämä siis aikana ennen kanssamatkustajaa).

Ja kyllä tunne on mahtava seuraavana aamuna, kun jaksaa, voi mennä jumppaan ja päivä on tajuttoman pitkä!

Kaiken tämän minäkeskeisen löpinän pointti oli, että kyllä se kannattaa ja mielessä tuntuu. Hienoa Tiina!

Tiina kirjoitti...

Ah, alkoholi... :D

Mä olen itse tosi huono krapuloimaan, siis mulle ei juuri tule krapulaa (tai ei ainakaan ENNEN tullut), ellen sitten ole vetänyt ihan tosi övereitä. Mulla alkoholi on jäänyt pois siksi sitten ihan vaan kalorisyistä, ja siitä syystä että se turvottaa ja siitä kärsii vaa'alla sitten vähintään sen viikon. Ja jokaisen lasillisen mukana tulee mielikuva pt:n toruvasta katseesta. Juo siinä ny sitten...

Hienoa sullekin! :)

-a kirjoitti...

Alkoholi (+muut mainitsemasi nautintoaineet) ovat kyllä vekkuleita aineita. Känni hyvässä seurassa on ihan jees, mutta kohtuudella käytettynä. Mä olen oppinut pienen elämäni aikana sen, että hauskaa voi olla myös ilman viinaa ja siitä seuraa se, että myös seuraava päivä voi olla hyvä - sekä henkisesti että fyysillisesti. Pahoista tavoista on vaan joskus vaikea oppia pois.

Mymskä kirjoitti...

Mä niin tiedän tuon tunteen (mussuttamisen ihanuus ja sen ikävä). Mulla Ongelma ei oikein tykkää (se siis todella riehaantuu) sellaisesta, ja lähinnä siksi on ollut pakko vähentää. Siinä samalla sitten on vyötärö kaventunut, mikä ei tietysti varsinaisesti haittaakaan :)

Kyllä mä kaipaan niitä sipsi- ja namikekkereitäni, mutta ihmeekseni olen huomannut, että se kaipuukin on vähentynyt. Kaupassakin unohdan kiertää nuo hyllyt (oikeasti!). Se on musta _todella_ yllättävää. Ja sitten taas välillä olen ottanut mussuttamisen ihan ohjelmaan - huomatakseni, ettei se nautinto olekaan niin suuri. Mikä jollain lailla, niin ristiriitaista kuin se tavallaan onkin, on vähän surullista. Mun paras kaveri ja lohduke ja ties mitä, ja mun täytyy vältellä (ja unohdan) sen seuraa.

Onneksi voin juoda viinaa suht huoletta! Tosin ei sekään ihan ongelmatonta (isolla O:lla) ole, ja sitten mulla on vielä tuo krapulahomma. Ja hirveän harvoin tekee mieli alkoholia.

Mymskä kirjoitti...

Piti tulla vielä sanomaan, että kyllä se on sen arvoista, oli se alkusyy tai -tavoite sitten mikä tahansa. Varsinkin, jos siitä nauttii. Mullakin on jotain täytynyt tulla tilalle, mutta en osaa sanoa mikä. Ai joo, hyvinvointi.

Ja kiitos tästä kirjoituksesta. Tunnen itseni huomattavasti vähemmän säälittäväksi seuraavan kerran, kun iskee mässyikävä. (Siis en pidä sua säälittävänä, mutta itseäni olen vähän pitänyt. Ja luullut olevani ainoa.)

Zepa kirjoitti...

Hyvin sulla menee, anna mennä vaan!

Maketsu kirjoitti...

Elämä on täynnä valintoja, jotkut hyviä, jotkut huonoja. Hyvällä tiellä olet!

Mulla silleen hassu juttu, että enää saa kiksejä kalsarikännäämisestäni. Se tuntuu jotenkin turhalta. Ehkä olisi aika lopettaa ( huomaa ehkä.) Se päätös varmasti tulee, kun on siihen satavarma.