30. syyskuuta 2014

Can I be as my God am

Tulin tässä ajatelleeksi. Ei varmaan pitäisi, mutta niin elämässä joskus käy. Nämä nyt ovat hirveän yleistäviä ajatuksia ja saatan olla väärässäkin, mutta tällaista mieleeni tuli, kun seurasin Docventuresin keskustelua siitä, olenko minä/oletko sinä/onko Hentun Liisa isänmaallinen.

Niin siis. Ne samat tyypit, jotka yleensä kovimpaan ääneen kuuluttavat isänmaallisuuden perään, ovat niitä samoja tyyppejä, jotka kaikista huonoiten osaavat kirjoittaa tätä meidän omaa suomen kieltämme. Ne vihaavat ulkomaalaisia, mutta melkein yhtä paljon ne vihaavat kielinatseja (eli esim. allekirjoittanutta). Jos käy nyyläämään pilkkua, niin ne yleensä ovat sanomassa, ettei sillä ole mitään väliä miten jonkun kirjoittaa. Miten niin ei ole väliä? Ei minun mielestäni tuosta isänmaallisuuspullasta voi poimia vain rusinoita ja valita vain ne itseään miellyttävät asiat. Jos vaalitaan sitä kotimaata ja suomalaisuutta ja sen sellaista, niin sitten vaalitaan myös sitä kieltä. Muutenhan se on aivan sama mitä kieltä me täällä puhumme.

Henkilökohtaisella tasolla en muutenkaan tajua tuommoista "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelua. Koti on ihan kiva, mutta koti nyt sattuu olemaan siellä mihin on syntynyt. Suomessa on asiat paremmin kuin monessa muussa paikassa, mutta ei se tarkoita, että tämä olisi ainoa hyvä paikka sille kodille. Isänmaa... Tykkään tuijottaa itsenäisyyspäivänä televisiosta Tuntematonta Sotilasta (sitä ensimmäistä, mitä ihmettä se Aku Louhimies duunaa?), mutta lähinnä siksi, että se on hiton hyvä elokuva. Ja mitä uskontoon tulee, niin minun puolestani kaikki uskonnot voisi kadota maapallolta. Itse suosin enemmän ismejä, filosofioita ja tiedettä. En ole ateisti, koska olisi ylimielisyyttä kuvitella tietäväni totuuden tästä maailmankaikkeudesta, mutta mihinkään jumal-juttuihin en pysty sinällään uskomaan. Uskon kyllä, että täällä on valtavasti asioita, joihin meidän aivokapasiteettimme ei riitä. En usko yliluonnolliseen, vaan uskon, että kaikelle on joku luonnollinen selitys, me emme vain ymmärrä niitä.

Niin, olenko isänmaallinen? Vaikea kysymys. Minun oli pakko vastata kysymykseen en, koska koko sanalla on niin jotenkin outo kalskahdus. Ensin pitäisi määritellä mitä isänmaallisuus tarkoittaa. Totta kai minusta on kiva olla suomalainen. Maailmalla se on aika eksoottista, samoin kuin tämä hassu pieni kielemme, jonka pilkkujen kanssa tykkään rakastella. Mutta sama se on monessa muussakin maassa. Ja jossain muualla maailmassa ollaan ihan hemmetin paljon rennompia kuin täällä meillä. Helppohan se on olla rento, kun ei 9 kuukautta vuodesta tarvitse palella pimeässä.

Oletko sinä mielestäsi isänmaallinen?

17 kommenttia:

Lupus kirjoitti...

Olen isänmaallinen silloin, kun jonkun urheilulajin (pallopelin (kiekko lasketaan palloksi)) maajoukkue pelaa jonkun toisen valtion maajoukkuetta vastaan. Tai jos ylipäätään on joku kilpailu kansojen välillä. Siihen isänmaallisuuteen kuitenkin kuuluu se, että kaikesta fanaattisuudesta huolimatta kieli on pikkuisen poskessa. (Kummassa poskessa sinä pidät sun kieltä? =p x2)

Maahanmuuttoisänmaallinen en ole. Enkä ymmärrä sitä ajatusta, että niin kauan kuin on omiakin ongelmia, eikä kaikilla ole A-sarjan mersuja, niin muita ei pidä auttaa. Öööh -ootappas. Ehkä siinä olis kuitenkin joku suhteellisuuden tajukin hyvä olla. Ehkä minä voin tinkiä mersustani, jos toisella ei ole edes ruokaa, tai hänen henkensä on vaarassa. Tuon sorttinen isänmaallisuus on minusta lähinnä itsekkyyttä.

Toki, jos syystä tai toisesta hakeutuu toiseen maahan, niin kyllä minusta silloin pitää taas hyväksyä se, että on sitten toisessa maassa, toisessa kulttuurissa, ja niin edelleen. Ja toki jokainen - niin joutsenlipputuote, kuin ulkomaisen brändin tuote - on velvollinen sitten kantamaan korsia siihen kekoon, jonka suojissa majaansa pitää. Parhaan kykynsä mukaan. Edellä mainittu ei tarkoita mitään kulttuurinihilismiä kuitenkaan.

Itse en kyllä koe tuota isänmaallisuutta ja oikeakielioppisuutta niinkään toisiinsa sidoksissa olevina asioina. Suomen kieli nyt sattuu itselleni vain olemaan se, jolla parhaiten pystyn kommunikoimaan. Voisin jopa kannattaa suomenkielestä luopumista, jolloin voisi oppia pienestä pitäen jonkun sellaisen kielen, jolla voi tulla ymmärretyksi myös ulkomailla. En siis ole kieli-isänmaallinen.

Siinä mielessä olen isänmaallinen, ettei minun kotiini / isänmaahani tarvitse viekkaudella ja vääryydellä, lupaa kysymättä tunkeutua. Niin kuin ei kotiinikaan. Mitä lie omistushaluisuutta.

Tavallaan olisi mukava ajatella, että olemme kaikki maalaisia. Siis maan asukkeja. Silloin meillä kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet, ja maailma olisi vähän tasapäisempi paikka. Ajatus on kuitenkin aika hipahtava, eikä ihan lähitulevaisuudessa realistisuuden sektorin ulkopuolella. Koska valta ja uskonto. Edellä käytetty lauserakenne on minusta oiva lisä suomalaiseen kielenkäyttöön. Kiitos teinit. Siinä minusta mitään väärää ole.

Maailmalla on kyllä ainakin yksi kansalainen. Tommy Mansikka-Aho kertoi olevansa sellainen, joskus muinoin, kun kävi soittelemassa didgedoota meidän koulussa.

Tiina kirjoitti...

Mä tykkään intiaanien tavasta ajatella, että maata ei voi kukaan omistaa. Nehän pitivät valkonahkoja ihan hulluna, kun ne halusivat ostaa niiltä maata. Myivät pilkkahintaan ja naureskelivat sulkapäähineisiinsä. Kunnes lakkasi hymyilyttämästä, koska valkoinen länsimainen ihminen yllättäin voikin omistaa maata.

Totta kai kieli muuttuu ja rikastuu, ei siitä ole kyse yhtään. Mutta rappeutumisesta en tykkää.
En mäkään siis ole isänmaallinen sillä tapaa, että mulle on kyllä aivan sama mitä kieltä täällä puhutaan, mutta kun joillekin nyt ei ole, niin opettelisivat sitten edes sen yhden kielen kunnolla. Mutta nää öyhöttäjät on yleensä keskivertoa huonompia jopa siinä kielessä.

Timo kirjoitti...

Isänmaallisuus on mulle aika hankala termi, kun monelta kannalta olisi parempi kun ihmiset rupeais olemaan maailmankansalaisia ja ajattelemaan koko pallon etua. Mutta kyllä mielestäni isänmaallisuuttakin löytyy itsestäni.

Ateismihan taas ei ota kantaa kaiken tietämiseen maailmankaikkeudesta, vaan se on pelkästään sitä uskooko jumal-juttuihin vai ei: (wiki:) "Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa." Eli jos ei usko jumalaan/jumaliin, niin on ateisti - jos uskoo, on teisti. Ja sitte jos tykkää, että ei voida tietää varmasti eli joko on jumalia tai ei ole, niin on agnostikko.

terv, Ateisti :-)

Tiina kirjoitti...

Niin, mä en usko, mutta mun mielestä ei voida tietää varmasti. Edes sitä, jos vaikka joku jumala olisikin olemassa, vaikka siihen en uskokaan. Olishan se noloa, kun jonain päivänä joku jamppa tulisi vastaan ja sanoisi olevansa jumala ja sitten olis ihan silleen että no hupsista saatana, olinpas väärässä. Agnostikko jättää kivasti semmoisen takaportin auki näitä tilanteita varten. ;)

Isänmaallisuus on vähän niin kuin uskontokin (tai öljy), siitä seuraa pirusti sotia. Maailmankansalaisuus olisi parempi.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan Timoa. Vaikka monia asioita ei voikaan tietää varmasti, noin niin kuin määritelmän kannalta on ateisti jos ei usko siihen että yliluonnollisia jumalia on olemassa, tai edes yhtä. (Täytyy sitten vain kestää se nolous jos se jumala joskus tulee esittäytymään.)
T. Ateisti II

-a kirjoitti...

Mä en enää edes kauheasti viitsi kiusata netissä näitä isäm maan ystäviä. Jotenkin liian helppoa. Sama porukka hokee näitä "koti, uskonto ja isänmaa" ja "maassa maan tavalla" -juttuja, mutta sitten kun alkaa ihan pikkusen raaputtamaan, niin sisältä paljastuu - no ei oikein mitään. Esimerkiksi tuota maan tapaa on mukava selvittää. Kuuluuko siihen reiluus, auttaminen, ahkeruus vai ryyppääminen, tappelut ja naapurin vihaaminen? Tai sitten oliko mun isoisä rintamalla taistelemassa sen vuoksi, että Suomessa saisi elää vapaasti oman uskontonta tai uskomattomuutensa kanssa vai siksi, että täällä ei tarvitse sietää vääräuskoisia? Tai puolustiko hän vapautta käyttää omaa kieltä (kunhan se ei ole ruotsi). Jne.

Tiina kirjoitti...

Ateisti II, no joo, okei. Nyt kun luin wikipediasta agnostikon määrittelyä, niin tunsin kyllä itseni enemmän ateistiksi. Mä olen tähän asti ajatellut, että agnostikko ei usko, mutta ei kiellä etteikö jumala silti voisi olla olemassa.

-a, ja entäs sitten se, kun homoavioliittoja vastustetaan sillä, että meidän isoisämme taistelivat talvisodassa... Mitä hittoa? Kuka voi kuvitella tietävänsä mitä mieltä veteraanit tästä asiasta on ja etteikö siellä sitten yksikään homo ollut taistelemassa.
Ja sehän on totta, että suomalaisilta hyväksytään (sekä Suomessa että ulkomailla turistina) paljon enemmän mitä ulkomaalaisilta eli maahanmuuttajilta ei hyväksytä ollenkaan täällä Suomessa. Siis näiden "isänmaallisten" logiikassa.

-a kirjoitti...

Sotaveteraaneilla on tosi kiva perustella ihan mitä vaan ja tilanteen mukaan miten päin vaan. "Minulla on vapaus sanoa näin kun pappa kuoli rintamalla, mutta sinä et saa mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa, koska pappa kuoli rintamalla, etkä saa kuulua muuhun uskontoon kuin siihen kirkkoon jossa minä en koskaan käy." Homoushan oli ihan suhteellisen normaalia rintamalla, samoin moni muu hyshys-asia. Ootko muuten huomannut sitä, että moni isänmaallinen jättää verot maksamatta ja hakee viinansa Tallinnasta? Tai onhan sekin kyllä suomalaiseen kulttuuriin vahvasti kuuluva piirre.

Timo kirjoitti...

Ja jos Jumala yhtäkkiä ilmaantuukin jostain ja antaa paahtoleipäkuvioita paremman todistuksen olemassaolostaan, niin kunnon skeptikoiden tapaan uskotaan todisteita ja muutetaan mieltä:
http://www.skepsis.fi/jutut/skeptismi.html

^_^

Lupus kirjoitti...

Olen sitäkin miettinyt, että ehkä ne isoisät sotivat, koska käskettiin, eikä oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut. En usko, että siellä huudettiin heteroavioliittoa koskevia iskulauseita esimerkiksi. Eikä siellä varmaan tulevia sukupolvia ajateltu, vaan sitä, että oman eukon ja kakaroiden kanssa saisivat asua omassa kodissaan, taikka palata sinne. Tuskin siellä muslimeitakaan kirottiin. Olisko ne isoisät muka sieltä rintamalta huutaneet, että: "me ei perkeles lopeteta sotimista, jos maahanmuuttajia tulee". "Mutta kun me saatais toi karjala ja..." "Ei, ei-jei - jos liitytään euroopan unioniin, niin me emme täältä rintamalta lähde. Menköön henki, mutta markasta en luovu!"

Ehkäpä tarkoitus oli enemmänkin pitää veli venäläinen rajan oikealla puolella. Etelästä päin katsottuna. Ja sitten lähdettiin itse yhtä lailla niiden yksien kohjojen mukana ryöstöretkelle. Eiköhän niitä sotia ole vähän yliromantisoitu. Vaikkakin Tuntematon on oikein hyvä elokuva.

Niin, mie vaan tuossa eiemmin sovelsin aggressiivia, enkä varsinaisesti tarkoittanut kysyä, onko kielen muuttumisessa jotain vikaa.

Tuohon vielä, mitä -a sanoi, ettei alta paljastu mitään, ja ettei pystytä perustelemaan niitä isänmaallisia asioita. Varmasti osaksi näin. Toisaalta se, ettei osaa perustella, ja jää väittelyssä alakynteen, ei välttämättä automaattisesti tarkoita sitä että olisi myös väärässä. Ehkä vastapuoli on vain parempi / aggressiivisempi väittelijä. Tai toisaalta, se voi tarkoittaa sitä, ettei toinen oikeasti halua raaputtaessaan löytää järkeviä argumentteja, vaan on alunpitäenkin säätänyt tutkansa etsimään heikkoa sisältöä, jota voi sitten kätevästi käyttää toista vastaan. Ja siinä sitten ne hyvät perustelut sivuutetaan jo alitajunnan tasolla, kun ne ovat motiiviin nähden epärelevantteja. Aika usein vastakkaisistakin näkökulmista on löydettävissä ainakin pieni totuuden siivu, tai potentiaalinen logiikka.

Näinkin toisinaan saattaa olla. Ihan noin yleisenä havaintona maailmasta. Minulla ei ole mitään todisteita siitä, että näin olisi -a:n tapauksessa.

Tiina kirjoitti...

Noin niin kuin yleisellä tasolla kun keskustelua on seurannut, niin yleensä ne "isänmaalliset" on niitä keskustelun aggressiivisempia osapuolia.
Eiköhän nämä ole mielipideasioita eikä mitään oikeassa/väärässä-asioita.

Lupus kirjoitti...

Saattaapa hyvinkin pitää paikkansa. =)

-a kirjoitti...

Lupus on kyllä oikeassa siinä, että monesti näissä keskusteluissa osapuolet liikkuvat ihan eri tasoilla, joten siksikin argumentit menevät molemmin puolin ainakin osaksi hutiin. Mutta ei se poista sitä faktaa, että noita sanontoja käytetään huolettomasti omiin tarkoitusperiin eli heitellään soinismeja.

Lupus kirjoitti...

Samaa mieltä. Nurinkurista todistelua käytetään paljon. Siis ensin tehdään johtopäätös, ja sitten keksitään asialle todisteet. Aina nämä todistelut eivät tosiaan kuulosta edes kovin loogisilta tai vakuuttavilta. Jos kohta perustelun loogisuuskaan ei sinällään todista sen paikkansapitävyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Eipäs unohdeta Mollbergin Tuntematonta! (Vaikka huonompihan se oli.)

Sotaromaanin olen lukenut (sen version mihin erot on merkitty) ja onhan se hieman suorempi ja karumpi, vaikkei ero olekaan suuren suuri. Ei siinä elokuvaan tule mitään eroa.

Ihmetyttää vaan onko alalla ideat niin pahasti loppu, että pitää sama elokuva jo kolmanteen kertaan filmata. Tähänkö sitten loppu se kotimaisen elokuvan lyhyt nousukausi? Tällä vuosituhannellahan on Suomesta tullut jopa ihan katsomisen arvoisiakin elokuvia, kun on vihdoinkin alettu päästä skandinaavisesta realismista eroon ja saatu dialogia ja tulkintaa hersyvämmäksi. On jopa osittain alettu ymmärtää, ettei komediaa näytellä ja kirjoiteta samalla tavalla kuin draamaa..

Tiina kirjoitti...

Samaa mieltä, anonyymi. Kun se Tuntematon on jo kahteen kertaan tehty, niin mitä ihmeen lisäarvoa sille voi enää antaa. Saati sitten kun sen vielä aikoo ohjata, anteeksi nyt vaan, Aku Louhimies, niin voin jo valmiiksi kuvitella sen roolituksen... Rokkaa esittää joku Leppilampi tai muu tissiposki, ja entäs sitten Lehto, argh, en kestä! (Åke Lindman on mun salainen filmitähtirakkauteni!)
Mä en ole Mollbergin versiotakaan katsonut, yrittänyt kyllä olen, mutta noita alkuperäisiä roolivalintoja vaan ei pysty pistämään enää paremmaksi.

Siitäkin olen samaa mieltä, että kotimaiset leffat eivät ole enää ihan sysipaskoja. Esimerkiksi Aikuisten Poika, jonka hiljan kävin katsomassa, on varsin kelvollinen elokuva. Ja hienoja roolisuorituksia niin nuorilta kuin vanhoiltakin. :)

Kirsikka kirjoitti...

Minä luin joskus kiintoisaa tutkimusta aiheesta isoisät rintamalla + homoseksuaalisuus (noin kärjistetysti se aihe), mutta en kuollaksenikaan muista mikä sen nimi oli. Mutta tosiaan sitä vain, että eiköhän siellä taisteltu ihan tasapuolisesti homojen ja heteroiden puolesta.

Itse en koe olevani erityisen isänmaallinen ja kaikki sotajutut saavat minut ajattelemaan, että ihmiset voisivat hommata vaikka jonkun harrastuksen itelleen. Mutta äidinkielen suhteen olen isänmaallinen, jos niin voi sanoa. Kielinatsi viimeiseen pihaukseen asti.