5. toukokuuta 2010

Sininen mekko ja kengässä shampanjaa

Varoitus: Postauksessa saattaa esiintyä pieniä määriä nörttiä.



Minä ja Bärtil saatiin Annelta tuollainen ihkun aurinkoinen kukkanen. Kiitämme kovasti. Säännöissä sanottiin, että se pitää jakaa eteenpäin 12 fellow bloggaajalle, joten teen sen eteenpäin jakamisen myöhemmin. Voin samalla kertoa Bärtilin kuulumisia kuvan kera.

Tänne kuuluu ihan arkista, eikä oikeastaan mitään kerrottavaa ole ollut. Olen toki kirjoittanut muutamankin tekstin tuonne luonnoksiin, mutta ne ovat olleet sellaista vuodatusta ja tunteenpaloa, että saa nyt nähdä. Ehkä julkaisen ne, ehkä en. Syytän kevättä ja levottomuutta.

Eilen ja tänään olen pääasiassa koodannut. Harjoitustyön deadline lähestyy ja homma pitäisi saada kasaan. Siinä on miljoona erillistä luokkaa, joista kaikki muut paitsi yhden kirjoittelin eilen nopsaan. Se oli helppoa ja nopeaa, jopa kivaa, ja sain mahtavia onnistumisen tunteita. Kunnes rupesin koodaamaan sitä viimeistä ja työläintä luokkaa. Voi itku ja turaus, se on vaikeata ja ikävää ja ihan perseestä. Mutta... ehkä tämä tästä. Kevään tutkintopaperit on aikalailla tästä kiinni.

Tänään oli myös pyykkipäivä. Yksi parhaita asioita tässä talossa on kuivaushuone, jota voi kätevästi käyttää lakanoiden ja pyyhkeiden kuivaamiseen. Heitin märät pyykit pyykkikoriin ja lähdin viemään niitä kuivumaan. Ajattelin, etten tuossa matkalla kotiovelta hissille ja hissistä kuivaushuoneeseen ehdi törmätä kehenkään, joten ihan sama minkä näköisenä lähden. Hiukseni olivat likaisina sutturalla takaraivolla ja päälläni oli batiikkivärjätty kotitunika, legginsit, pitkävartiset villasukat, jotka kävellessä valuvat ja menevät kurttuun nilkkoihin, ja aamutohvelit. Välittömästi kun pääsen pyykkikorin kanssa asunnostani rappukäytävään, niin naapurin semihyvännäköinen mies ulostautuu omasta asunnostaan ja tervehtii iloisesti. Vastaan tervehdykseen ja toivon vajoavani maan alle. Mutta en tietenkään vajoa. Onneksi pyykkikorini oli hyvin näkösällä, joten ehkä tyyppi tajusi, etten ihan normaalisti kuljeskele sen näköisenä kotini ulkopuolella. Sitä paitsi se asuu jonkun naisen kanssa, joten mitä väliä mitä se minusta ajattelee. Voinhan toki olla meidän talon se omituinen hiippari.

Olen myös saanut kesätöitä, vaikka se ei olekaan aiheuttanut suunnattomia tuuletuksia ja riemunkiljahduksia. Olisin halunnut töitä ihan mistä tahansa muualta kuin tuolta. Sama firma, joka viime kesänä teki paskoja temppuja ja pyhästi vannoin, etten enää henkäisekään kyseiseen firmaan päin. Vaan toisin kävi. Lama lama lama. Lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut mitään mistään. No toki varmasti jotain paskaduunia (anteeksi) olisin saanut, mutta tässä kohtaa nyt sitten jo raha sekä oma mukavuudenhaluisuuteni saneli asiat. Mutta silti. En ole yhtään motivoitunut. Ja kaiken huipuksi joudun nyt rustaamaan vielä työhakemuksen tähän paikkaan, jota minulle tarjottiin ja joka minulle on jo luvattu, johon en hakenut enkä oikeastaan edes halunnut. Kirjoita siinä nyt sitten hakemus olematta sarkastinen tai erityisen vittuuntunut. No, pääasia, että saan vähän parannettua aivan kuralla olevaa talouttani ja cv:hen ei jää kauheata kahden vuoden mustaa aukkoa, joka imaisee kaikki mahdollisuudet sisäänsä.

Tosin pahoin pelkään, että tämä nimenomainen työkokemus vain heikentää työmahdollisuuksia miehisellä alalla. Kun työni on kuitenkin niin perinaisellista "naistyötä", niin sitten ne kuvittelevat, että en pysty tekemään "miestyötä", vaikka olen siinä oikeasti ihan hel-vetin hyvä. Kerran hain yhtä teknisempää työpaikkaa, niin minulta ihan oikeasti kysyttiin työhaastattelussa, että
kun sä oot tehnyt näitä sihteerin hommia, niin haluutko tehdä tällasta teknistä hommaa vai kiinnostaako sua enemmän noi sihteerin hommat? Sain sen paikan kuitenkin.


6 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Niinkun niin rispektiä tuosta koodaamisesta.

Sinun pyykkipäiväasustus kuulostaa ihan minun pyykkipäiväasustukselta poislukien batiikkivärjäys. Korjaan vastaavassa vaatetuksessa myös pyörää toisinaan tuossa pihalla. Täältä vain puuttuu ne semihyvännäköiset naapurit. On vain se yks, joka kyllä varaa mulle hissiä, mutta joka oksentelee karjumalla omassa asunnossaan ja riitelee tyttöystävänsä kanssa ja joka ei ole ees semihyvännäköinen, vaan semmonen haisulitursake.

Tiina kirjoitti...

Kiitti. En monesta asiasta tykkää niin vähän kuin koodaamisesta. :D

Jostain syystä toi batiikkivärjäys oli ihan pakko mainita tässä kohtaa. Ihan vaan, että se ei sentään ollut mikään ruma mummonruskea paita... :D
No, eipä se semihyvännäköinenkään mikään kovin kummoinen ole, mutta on se toki parempi kuin haisulitursake. ;D

Olga kirjoitti...

Pahinta mitä voi ikinä tehdä... siis ikinäikinäikinä on lähteä ulos asunnosta ajatellen, että ei ketään kuitenkaan tule vastaan. Se ei vaan mene niin. Aivan varmaasti silloin tulee joku naapuri vastaan. Yleensä se vastakkaista sukupuolta oleva talon ainoa hottis (((mainittakoon vielä, että itsellä ongelma ei ole niin paha, koska asun sen talorykelmän ainoan hottiksen kanssa samassa taloudessa, hekoheko)))

Hississä piereminen kuluu samaan kategoriaan. Sitä ei sovi tehdä, koska aivan varmasti joku tulee hissiin seuraavassa kerroksessa. Tiedän, se on houkuttelevaa. Pieni koppi, ylhäinen yksinäisyys... mutta ei kannattavaa.

termostaattori kirjoitti...

Rispekstiä täältäkin koodaamisesta.

Minulle muuten aikoinaan kyllä vakuuteltiin että naiset ovat niin harvinaisuus it-alalla, varsinkin koodaamisessa, että he löytävät aina työpaikan.

Tosin meille myös kerrottiin että tulemme varmaan saamaan kaikki työpaikat jostain ict-alan johtopaikoilta.

Nauraisin, jos vain vielä muistaisin miten se tapahtuu.

-Anne- kirjoitti...

Tyypillistä minulle on se että silloin harvoin kun joku naapuri tulee kanssani hissiin, niin minulla on miltei aina mukanani kissanpissalle haiseva roskapussi.

Positiivista ajattelua: vaikkei tuo työ ehkä ihan miellytäkään, niin näinä päivänä saa oikeasti olla ilonen siitä että joku TARJOAA töitä ihan kysymättä. Toki olisi toivottavaa päästä johonkin miellyttävään paikkaan, mutta ehkä sitä hammasta purren pärjää pari kuukautta...

Tiina kirjoitti...

Olga, niinpä! Mä huomasin saman eilen parikin kertaa. Toisella kertaa kun hain saman näköisenä ne pyykit pois, niin törmäsin myöskin naapuriin. Tällä kertaa kyseessä oli joku täydellisen kaunis nuori tyttö. No, kohottipa senkin itsetuntoa taas... :D
Sulla on kyllä käynyt säkä, jos asut jo sen talon parhaimman näköisen hemmon kanssa.

Termostaattori, joo, mullekin on vakuuteltu tällä alalla vaikka mitä. Koodaamisesta ei kuitenkaan tule mun tulevaa ammattiani, koska oon siinä niin surkea ja vihaan sitä. Ja mulle selvisi tänä keväänä, että tutkintoni on sellainen, jolla ei oikeasti tee yhtikäs mitään, ellei osaa myös koodata. Että yippee-ki-fucking-yay vaan.
(Tosin koodaamisella tarkoitan tässä javaa ja sellaisia, php:t ja vastaavat kyllä kiinnostaa.)

Anne, mulla oli edellisessä kämpässä sama ongelma, eli aina kun vein haisevaa roskista, niin taatusti hissiin tuli joku. Täällä onneksi asun niin matalalla, etten käytä hissiä roskien vientiin. :D
No joo, eihän tossa työssä periaatteessa mitään vikaa ole, työkaveritkin on kivoja, mutta kyse on kai enemmän omasta ylpeydestäni. Jonka nyt joudun nielemään.