generated by sloganizer.net

9. marraskuuta 2010

Hovimestari ja hymyilevät käärmeet

Onpas tämä bloggaaminen vaikeata nykyisin. Huomasin, että olen marraskuun aikana kirjoittanut 9 sellaista postausta, joita en ole julkaissut. Tai tämä on siis se yhdeksäs. Tämän ajattelin nyt pullauttaa näine hyvineen ilmoille. En tiedä mistä tämä itsekriittisyys sekä -sensuuri nyt kumpuaa. Tai ehkä tiedänkin. Olen antanut toisten ihmisten mielipiteiden päästä pääni sisään. Mutta yritän päästä siitä nyt eroon. Joten...

***

Aamut ovat inhottavia. Olen lähes aina aamuisin todella pahalla tuulella. Vihaan aamuherätyksiä. Vaikka menisin miten aikaisin nukkumaan, ikinä koskaan en herää pirteänä ennen kahdeksaa aamulla. Se vain ei ole mahdollista. On henkistä väkivaltaa pakottaa ihminen pois peiton alta ja pahimmassa tapauksessa suoraan suihkuun. Kesällä heräämisen vielä kestää paremmin, mutta mitä kylmempää ja pimeämpää tulee, sitä vaikeammaksi herääminen käy. Josta pääsisinkin hyvin siihen, miten paljon inhoan talvea...

Eilen tuli Teemalta Rock-Suomi -sarjan toinen osa. Tässä jaksossa käsiteltiin suomirokkia. Olin jotenkin kummallisissa oloissa ja tiloissa koko ohjelman ajan. Tippa silmäkulmassa välillä läpsin itseäni poskille ja kyselin mikä ihme minua vaivaa. Mitä tämä nyt on? Minä, joka "en koskaan itke elokuvissa", liikutun jostain suomirokki-dokumentista? Syytän hormoneja. En myönnä, että minusta olisi tullut vanha ja pehmo. Mutta tuo dokkari veresti kyllä kaikkia nuoruusmuistoja ihan mielettömällä tavalla. Enpä olisi uskonut suomirokin herättävän minussa tänä päivänä noin voimakkaita fiilareita. Jälkeenpäin oli vähän kuin piesty olo, paitsi silleen hyvällä tavalla.

Uuten pehmompaan Tiinaan sopii ilmeisesti myös se, että tunnustin eilen ihan ääneen itselleni sekä viattomille sivullisille, että Jussi Hakulisella on todella hieno lauluääni, vaikka konseptia inhoankin. Ja tämä on muuten sitten suurin (ja ehkä myös ainut) kohteliaisuus, mitä voin porilaisesta musiikista lausua.

Jos joku suomirokkiin avoimin mielin ja sydämin suhtautuva henkilö missasi tuon eilisen jakson, niin se tulee Teemalta vielä uusintana perjantai- ja sunnuntai-iltana. Ja saattaahan tuo Areenaltakin löytyä.

21 kommenttia:

piia kirjoitti...

Voisin sanoa pari valittua sanaa Hakulisesta, mutta en sano. Koska olen kiltti. Mutta sen sanon, että ääni on hieno!

Tiina kirjoitti...

Valitettavasti se vaan laulaa sillä hienolla äänellänsä huonoa musiikkia, hah hah haa...

(Ja sano toki. En kerro kenellekään.) ;)

Minja kirjoitti...

Nyt on ihan pakko kysyä, että montako Jussi Hakulisen biisiä sä tunnet, mihin sä perustat tän huonousväitteen? :)

Tiina kirjoitti...

No tuota... En kovinkaan montaa, mutta siis Joutsenlaulu.
Mutta hei, käsi sydämelle, uskoisitko mun tykkäävän niistä vaikka tuntisinkin? :D

Minja kirjoitti...

En uskois, mut oli pakko kysyä. :D

Tinka kirjoitti...

Molen ny sanaton.

Tai niin hämmentynyt tuosta SINUN JH-tunnustuksesta, etten tiä, mitä sanoisin.

En osaa enkä voi olla puolueeton, joten menen pois :)

Ps. Kuuntelisit joskus jonkun muunkin kappaleen, ko Joutsenlaulun. Suosittelen vaikka "Antakaa heidän juosta". Mieluiten niillä kuulokkeilla ;) tai ainakin isohkolla volumella.

Tiina kirjoitti...

Minja, :D

Tinka, kuka täällä mitään puoleettomuutta keneltäkään odottaakaan? :)
Toivottavasti se hämmennys on nyt sitten edes positiivista. Siis toi oli multa kuitenkin aika rohkea huomio ja tunnustus. :D
Harmi ettei tuota nimeämääsi laulua löydy youtubesta eikä spotifysta, niin en pysty tsekkaan. Kuuntelin nyt kuitenkin jokusen biisin eikä tuon tyylinen musiikki vaan ole mun juttuni...

Tinka kirjoitti...

Totta kai se oli positiivista :)

Ko. kipale taitaa ollaki vaan sinkkuna + Yön kokoelmalla Yön pimeä puoli... (jota en taida sulle kuitenkaan uskaltaa suositella, hih), oon ettiny sitä kans tuubista. Juurikin syystä, että.
Oliskohan Minjalla? ;)

Minja kirjoitti...

Eipä löydy Minjaltakaan. Enkä oo sellasta biisiä tainnut kuullakaan. :)

Tiina kirjoitti...

Mission impossible.

Penni kirjoitti...

Ei kannata koskaan kuunnella toisten ihmisten mielipiteitä, niin ne eivät pääse oman pään sisälle häiritsemään. Sitten voi elellä kaikessa rauhassa siellä omassa pienessä kuplassaan.

Tiina kirjoitti...

No joo...
Ehkä tällä asialla ei ollut mitään tekemistä minkään oman pienen kuplan kanssa.

Penni kirjoitti...

Piti tulla täsmentämään, että puhun lähinnä omasta kuplastani, johon yritän linnoittautua. Siinä erityisemmin onnistumatta, siitä puuttuu äänieristys ja sinne kuuluvat muiden mielipiteet liian selvästi.

Mutta tämä tuli mieleen tuosta, kun sanoit, että sinulla on vaikeuksia kirjoittaa blogia, kun muiden mielipiteet ovat päässet pääsi sisään. Hakulis-asiaan en jaksa sanoa mitään :)

Tiina kirjoitti...

Joo, hyvä täsmennys. Mäkin täsmennän, etten siis tarkoittanut mitään mielipideosasto-mielipiteitä vaan lähinnä sellaista, että miettii liikaa mitä muut ajattelee ja voiko nyt tämmöstä sanoakaan, ettei joku käsitä väärin tai pahoita mieltään tai ala aukoa päätään väärässä kohdassa.
Tarttis varmaan vaan olla kelaamatta turhaan. :)

Mä eilen jo hetken kaduin tota Hakulis-kommenttiani, mutta sitten mä kuuntelin lyhyesti sitä Spotifysta ja palasin siihen, että kyllähän se lauluääni on hieno. :D

Penni kirjoitti...

Ymmärsin sitten ihan oikein tuon mielipideasian :)

Mutta eihän siinä ole mitään pahaa, että kelaa pahoittaako joku mielensä jostain mitä on sanomassa. Tässä maailmassa on vähän liikaakin niitä, joiden mielestä ei tarvitse yhtään miettiä muita. Ja siitä seuraa vielä perikato, varsinkin kun se yhdistetään siihen, että halutaan pahoittaa jonkun mieli.

Tosin niin paljon ei kannattaisi kelata, että menee itse lukkoon (omakohtaista kokemusta löytyy tästäkin). Siinäpä onkin keskitien löytäminen...

Anonyymi kirjoitti...

Tohon porilaisen musiikin rivien välissä oletettuun huonouteen kommentoisin, että älkää jumittako niissä Hakulisissa, Öissä ja Dingoissa. Nykypäivää on Circle, Kuusumun profeetta, Eleonoora Rosenholm...

T: Porin piru :D

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tykkään Hakulisesta.

Ilman sarvia ja hampaita, ja Joutsenlaulu huomioiden. :)

"Antakaaa heidän juosta" on hyvä esimerkki Jussilta - mutta juu, ei, Tiina, vaikka kuulisit, et varmaan silti tykkäisi.

"Motin" jälkeen luin pari haastattelua; JH oli erityisen ärsyyntynyt siitä, että sai Iskelmä-Finlandian.

JH tilittää vähän siitä. - Minua kyllä kiinnostaisi kuulla, no, monta asiaa. :D

"Motti" on aika hieno - Ja juu ei, Tiina: en kuvittele että tykkäisit siitäkään!- Minua se koskettaa silti.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos muuten katsomisvinkistä; meitin taloyhtiö vaihtoi Soneraan, ja olen nyt 7. viikkoa ilman kanavia.

Sähkömiehiä ym. tosi mukavia asiantuntija-henkilöitä ravaa täällä päivittäin.

Suomi-Rock lienee kuitenkin huomenna aamukaffe-ohjelmaa. Jos siis haluan sen nähdä. Ja haluan kyllä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Hakulisella on ihan paska ääni...
Ja sä Tiina olet selkeästikkin raskaana, kun tollasia itkeskelet:)

-Olga-

Tiina kirjoitti...

Penni, ei toki, mutta ei sen pidä antaa liikaa rajoittaakaa. Tosin en mä nyt täällä kirjoittele mitään henkilökohtaisuuksia kenestäkään, jonka tiedän tätä lukevan. Ne joista ei tiedä, onkin sitten eri asia. :D

Porin piru, joo, uskon kyllä, että Porissa on hyviäkin bändejä. Niihin ei vaan koskaan törmää missään. :D

Char, Motti on varmaankin joku Jussi Hakulisen levy?
Niin ja onneks kaikkien ei tarvi tykätä samasta musiikista kuin minä. ;)

Olga, älä nyt pelottele, en voi olla! Nimimerkillä testattu on. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta, Tiina,

kirjoitin jo kerran, mutta hävisin johonkin.

Juu, "Motti" on JHn sinkku, joka on myös uudella levyllä.

Siskonpoikani aikoinaan tutustutti minut suomi-rockin maailmaan; isäni oli lehtipainossa töissä, ja keräsin juttuja ja kuvia Naksulle (em. siskonpoika, siis).

Kun Motti ilmestyi yuotuubiin, lähetin hänelle linkin, ynnä ilmoitin, että kannattaa kuunnella vasta kun piltit nukkuvat.

JH on haastatteluissa uhonnut, ettei sillä ainakaan iskelmä-palkintoa saa; olen samaa mieltä. - Paitsi että jotkut ihmiset haluavat tanssia häävalssinsa "Rakkaus on lumivalkoinen"-tahtiin. Mikä kappale nyt kertoo itsemurhasta.

Että on meitä joka junaan. :)