No, eipä siinä. Kukin tyylillään. Minulla ei ole enää isovanhempia, toista isoisääni en ole koskaan edes tavannut, joten lähden isälään (äidin) lihapatojen ääreen. Hyvää kauppojen kiinniolopäivää kaikille!
Ps. Minusta on muuten lohdullista tässä avioerojen luvatussa maailmassa, että vanhempani eivät ole eronneet. Se tuntuu olevan enemmänkin harvinaisuus nykyisin. Melkein tahtoisin järjestää gallupin lukijoideni keskuudessa, monenko vanhemmat ovat eronneet ja monenko ovat vielä yhdessä? (Mahdollista kuolemaa ei lasketa eroksi, koska "kunnes kuolema meidät erottaa" jne.)
28 kommenttia:
Täältä ainakin löytyvät jo 13 vuotta sitten eronneet vanhemmat.
En muista edes sitä aikaa, kun vanhempani olivat yhdessä. Noh, en koe, että olisin menettänyt mitään, onnekseni molemmat vanhempani ovat silti olleet läsnä mun elämässä.
Naimisissa 24 vuotta ja risat, hyvin tuntuu pyyhkivän edelleen. :)
Vanhempani ovat olleet naimisissa yli 40 vuotta. Melkoinen saavutus, sanoisin.
Ja ei, isänpäivää ei toivotella ihan kenelle tahansa :)
Vanhempani ehtivät olla naimisissa n. 45 vuotta, ennen kuin isäni kuoli. Keuhkofibroosiin, n. vuoden kuluttua diagnoosista. Päivää, ennenkuin piti aloittaa kokeellinen syöpälääkitys. Lääkärit olivat rohkaisevia; hoitajat halailivat ja taputtelivat meitä. - Osa siis tiesi missä mentiin. Enkä minä siis siihen osaan kuulunut.
Jaksoin uskoa toipumiseen viimeiseen asti.
- Ja vielä Itsenäisyyspäivänä, kaikista maailman päivistä! Että ei sitä Bruceakaan enää voi kuunnella samalla tavoin kuin ennen.
- Itse onnittelen oman perheen/suvun miehiä, oikein aktiivisesti! Mikä johtunee siitä, että olen "pilttihilmu"; lapset ovat minulle kaikki kaikessa, ja siskojen muksut oikein erityisesti.
Tosin olisin varmaan toivottanut onnea myös esim. huoltomiehelle tänään, jos oltaisiin nähty; hänkin tuossa taannoin pasteerasi niin topakkana ja reippaana viimeisimmän mukelonsa kanssa, ja halusi esitellä hänet minulle. :)
Eli meiteillä mennään tilanteen mukaan. :)
Eronneet ja erottu :)
Miten sen nyt ottaa. Molemmat toisella kierroksellaan, yhteisiä vuosia 31.
Vanhemmat ovat edelleen yhdessä, tänä vuonna viettivät 41-vuotishääpäiväänsä.
Vanhemmat pysyivät naimisissa isän kuolemaan saakka. Ja ei se yhteiselämä mitään ikuista auvoa näköjään ollut mutta luovivat.
Enkä minäkään toivottaisi isänpäivää muille kuin omalle isälle tai isoisille, eli nykyään en siis kenellekään.
Hätkähdin minäkin kun ihmiset toitottivat torilla "Kiitos ja näkemiin" sijasta kaikille "Hyvää isänpäivää". Olin kyllä ihan ymmällä, että tiesivätkö ihmiset jokaisen miehen jonkun isäksi, oliko läheinenkin ihminen ja sitten kun sitä toivotettiin ihan yleisesti, naisillekin. Toinen on se käsittämätön latteus "Hyvää päivänjatkoa", se on aina yhtä teennäistä ja kömpelöä. "Have a nice day" on englanniksi ihan jees, mutta ei käänny sellaisenaan suomeksi. Pakko on purnata :)
Vielä
ps. ostin sieltä torilta maalaismunia kakkua varten. Tiikerikakun leivoin Seedsin blogissa aikoinaan olleella ohjeella. Tosi hyvää, supersuklaisena varsinkin, kiitos reseptistä :) (jos Seeds sattuu hengailemaan täällä kommenttilootassa, sori Tiina, lainailen sun lootaasi)
Vanhempani ovat olleet naimisissa kohta 25 vuotta. Näyttää menevän ihan hyvin, vaikka jotain vuosia sitten ei kai ollut asiat niin mukavasti. Ihan kuin he olisivat löytäneet toisensa uudelleen.
suski
Näyttää äkkiseltään siltä, että aika monilla (kommentoineilla, sehän ei vielä kerro koko totuutta) on ns. ehjä koti.
Minun vanhemmat erosi noin 35 vuotta sitten. Tai jotain sellaista.
Samoja olen tuumaillu taas keskenäni ja aika monena vuonna aikasemminki.
Äiti ja isi on ollu naimissa kohtapuoliin 40 vuotta. Varmasti on ollut vaihteleva taival, mutta yhteinen joka tapauksessa.
Ja isänpäivää toivotan todellakin vaan omalle isille, en esim. naapurin ukolle. Jestas sentään!
23. joulukuuta tulee vanhemmilleni 49 yhteistä vuotta.
Hämmentävää on, että lähimpien ystävieni vanhemmista vain yhdet ovat eronneet.
Mutta tuosta isänpäiväntoivottelusta. Raadiossa joku naisjuontaja hehkutti tyyliin "sikasiistii isänpäivää kaikille isille ootte ihan parhaita1!1!11!". Entäpä ne isät, jotka hakkaavat, ryyppäävät, eivät ole läsnä, ovat muuten ihan perseestä? Sama koskee tietysti äitejä. Että mun mielestä jotenkin vastuutonta toivotella tommosia koko maailmalle. Hauskat joulut ja juhannukset vielä ymmärtää.
Ooh, olipa tänne tullut kivasti kommentteja!
Nyt täytyy tähän alkuun ihan sanoa, että niin ei se tietenkään ole välttämättä mikään ainut autuus, että vanhemmat pysyvät yhdessä ja ero olisi ihan kauhea katastrofi. Joskus voi olla parempi toisinkin päin ja erokin voi sujua ihan kivuttomasti. Itseni olisi vain vaikea edes kuvitella millaista olisi, jos vanhemmat olisivat eronneet.
Vastaajista 8 kertoi, että vanhemmat ovat pysyneet yhdessä, neljän vanhemmat ovat eronneet ja yksi oli "miten sen nyt ottaa". Siis kysehän oli siitä ovatko omat vanhemmat eronneet TOISISTAAN, oli se sitten toinen tai kolmas kierros kaiken kaikkiaan. :)
En viitsi nyt tässä jokaiselle kommentoida erikseen, kun tuli tällainen yhteenveto, mutta sanon vain että:
Seeds, sait kiitoksia jostain kakkureseptistä Nonalta tuossa hiukan ylempänä ^ (huomaa!).
Char, multa meni nyt toi Bruce hiukan ohitse. Siis miten se liittyi itsenäisyyspäivään ja isäsi kuolemaan (josta pahoittelut)?
Nona, heh, musta tuntuis ainakin tosi oudolta, jos mulle toivotettaisiin jossain hyvää isänpäivää. Näytänkö siltä, että olen jonkun isä..?
Ja eipä mitään, kyllä täällä on palstaa mitä lainata. :)
Kirsikka, joo, jos mäkin mietin sellaisia lähimpiä tai pitkäaikaisempia ystäviä jostain lapsuudesta, niin siellä tuntuu olevan aika yhdessä pysyvää sorttia vanhemmat. Mutta sitten uudempien esim. opiskelukavereiden melkein kaikkien vanhemmat melkein ovat järjestään eronneet.
Kuulostaa tosi ihqulta radiojuontajalta...
Omat vanhempani saavuttavat uunna vuonna kolmenkymmenenviiden vuoden virstanpylvään. Itse täytän ensi kesänä 35, joten ei liene vaikeuksia tehdä pieniä laskutoimituksia että miksi on naimisiin vuonna -76 menty... ja siinä se on tainnut ollakin se ainoa syy yhteiseloon.
Yhdessä siis ovat edelleen, mutta itse olen sitä mieltä - ollut jo 20 vuotta - että parempi kun olisivat eronneet... Itse ainakin olen suoraan sanottuna aika traumaattinen meidän "perhe-elämästämme" johtuen, mutta... Ollutta ja mennyttä, eikä sille enää mitään voi.
Ja onpahan heillä nyt vanhoilla päivillään toisistaan seuraa kun ovat yhdessä pysyneet - niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
- Ohhops, siis pientä korjausta ja takennusta tuohon edelliseen: vanhempani menivät siis vuoden -75 puolella kihloihin, naimisiin vuoden alussa -76. :)
Tiina:
"Indepence Day", Bruce Springsteen. - Olen varmaan vähän vanhempi kuin sinä, ja muutenkin kuunnellaan erilaista musiikkia.
Enkä osaa edes linkittää juutuubiin, enkä edes muista albumin nimeä, ja meillä on ikkunaremontti, eli en pääse lunttaamaan pahvilaatikoista... - Saanko silti jatkossakin heilauttaa kiikkustuolin vauhtiin ja kirjoittaa tänne?! :D:D
Hauskaa on ollut seurata musiikkibloggaustasi, ja näitä uudempia bändejä: onhan tässä nyt sentään mukuloita perheessä, joiden kanssa pitää yrittää säilyttää katu-uskottavuus! :) :D
Isänpäivän-toivotukset ventovieraille voivat olla jopa julmia; olen jo avautunutkin tästä tänään, mutta sanottakoon uudestaan: tahdoton lapsettomuus, johtuipa mistä vaan, on kipeä asia.
Voimia niille miehille, jotka ovat vara-isiä tai isähahmoja lapsille ja nuorille elämissään.
Ei se sama asia ole, mutta kullekin lapselle korvaamattoman tärkeä asia. :)
Irwis, se on kyllä ihme, että jotkut parit ei eroa sitten millään, vaikka olisi miten vaikeata. Vaikka eipä sitä kukaan muu voi varmaan ymmärtää niitä syitä, miksi yhdessä pysytään. Ehkä se joskus sitten palkitsee, toivottavasti.
On se tietty ikävää, jos sä koet olleesi ainut syy miksi vanhempasi ovat edes menneet naimisiin. Sekin voi olla jonkinmoinen taakka lapselle. Asenteesi kuulostaa kyllä ihan terveeltä. :)
Char, no eeeen mäkään nyt niin kauhean nuori enää ole, mutta en ole koskaan myöskään Bruce Springsteeniä kuunnellut, joten en yhtään osannut yhdistää noita pisteitä toisiinsa.
Mummo on hyvä ja kiikkuu jatkossakin. ;D
Ystävänpäivät ja joulut ja isänpäivät on kyllä aina jollekin vaikeita. Eipä niitä voi lopettaakaan sen takia, kun jollekin toiselle ne taas ovat tärkeitä, mutta jonkinlainen hienotunteisuus ja ajattelevaisuus voisi olla hyvä juttu näistäkin toitottaessa.
Juu, Tiina, samaa mieltä ollaan. Että hienotunteisuus on aina hyvä asia.
Jospa nym meitti polkaisee kiikun vauhtiin, ja alkaa pohtia seuraavaa Tärkeää Kommenttia... ;):D:D
Eronneet-klikkaus gallupiin täältä.
Mua ärsyttää (kuten varmasti jokaista jonka isä on paskiainen, kuollut tai poissaoleva) tää vuosi vuodelta paisuva (en tiedä paisuuko se todella vai vietinkö tänä vuonna vain liikaa aikaa median ulottuvilla) isänpäivätohkotus kun joka tuutista tulee lahjavinkkiä ja juttuja hyvistä isistä, toivotuksia ja Facebookissa kiertää kaikenmaailman "jos isäsi on maailman paras, kopioi tämä jne" -statuksia. Teemapäivät on ihan jees, mutta hiukan matalammalla profiililla. Jumankauta _säätiedotuksessakin_ luki sen normaalin sunnuntain tilalla että isänpäivä! Ei se nyt mikään jouluaatto sentään ole!
Ensi Tapaninpäivänä tulee täyteen 39 vuotta naimisissa, ja kaikkineen on kuulema 42 vuotta yhteistä taivalta takana. Siinä on itsellekin tavoitetta. Hyvin näyttää pyyhkivän, vaikka tuskin se aina yhtä auvoa on ollut.
Itse asiassa tuosta tuli mieleen se, että ala-asteella tuo isänpäivä huomioitiin tekemällä kortteja yms mutta se jäi sitten pois, olisiko ollut samana vuonna kun oma isäni kuoli ja luokalle tuli oppilas joka asui lastenkodissa.
Tiedä sitten olisiko se muutenkin jäänyt vähemmälle tekemiselle vai oliko kyseessä opettajan harjoittama hienotunteisuus.
Kuolleiden isien ja näiden uusioperheiden aikana: en näkisi pahana vaikka "teemapäivät" vanhempien kohdalta kouluista ja päiväkodeista lakkautettaisiin.
Tuskin siinä nyt yhteiskuntajärjestelmämme ja kokoelämä kuten sen koemme romuttuisi...
Ja ne muksut, jotka elävät ns. alkuperäisessä normi-perheessään, osaavat varmasti väkertää halutessaan ihqt, värjätyt makaroni-askartelut aivan itse.
Eräässä toisessa blogissa on puhuttu lapsen oikeuksista: minusta olisi hienoa, jos niistä alettaisiin puhua yhteiskunnallisella tasollakin, ja laajasti: äitien- ja isienpäivien sijaan voitaisiin keskittyä lapsenpäivään.
Lapselle voisi olla kaakkua ja kaakaota sänkyyn kannettuna aamulla, epävireisellä laululla säestettynä. Ynnä pieni aikuisten väkertämä lahja..
Tosin siinäkään käytännössä ei huomioitaisi hdcaniksen mainitsemaa vanhemman kuolemaa/lastenkotilapsuutta.
Ainakaan heti. - Paitsi jos yksinhuoltajavanhempi ja lastenhuoltojärjestelmä olisi messissä.
Kannattaisiko koettaa juhlia lapsia mieluummin kuin vanhempia, jonkin aikaa, ja sitten voitaisiin ihmetellä ja päivitellä tuloksia, kaikki yhdessä. :)
Mua ei korpee juurikaan se, että toivotellaan isänpäiviä, vaan se, että mä joudun halailemaan ties ketä isänpäivän kunniaksi. Omaa isää ja miestä halaan mieluusti, mutta muita en. Yök. Useat ihmiset haiseekin vähän hassuille. Yök Yök.
Ja mitä vanhempiin tulee... niin ne taitaa seuraavaksi juhlia 45- vuotis hääpäivää. Aika hurjaa!
-Olga-
Munkin vanhemmat ovat edellee yhdessä, ylä- ja alamäkien jälkeen.
Itseasiassa siellä kylässä, mistä olen kotoisin, on melko harvinaista se, että joku eroaa. Onhan niitäkin, mutta vähemmän. Siis mun vanhempien ikäluokassa.
Käytännössä eivät ole "minun aikana" olleet yhdessä ollenkaan.
Mikäs siinä. :)
Lähetä kommentti