generated by sloganizer.net

12. helmikuuta 2011

A working class hero is something to be

Mitä minulle on tapahtunut?!

Muistan, kun vielä ihan vähän aikaa sitten, esimerkiksi viime keväänä, olin täysipäiväinen opiskelija. En käynyt töissä eikä luentojen määräkään päätä huimannut. Keksin aivan helposti muuta täytettä päiviini enkä ollut yhtään pitkästynyt, vaikka ei ollutkaan mitään "oikeata" tekemistä.

Mutta nyt. Olen tehnyt lähes yhtäsoittoisesti töitä kesäkuun alusta. Myös viikonloppuisin on ollut aika useasti jotain menoa ja meininkiä. Ja nyt on lauantai. Eikä mitään tekemistä. Ja flunssa, ettei oikein voi tai jaksakaan tehdä mitään kovin kummallista. Huomaan ahdistavan fiiliksen hiipivän vatsani pohjaan. Olen nyt jo pitkästynyt, vaikka on hädintuskin keskipäivä. Tästä taitaa tulla pitkä viikonloppu.

En enää muista, mitä tein silloin, kun sain lennellä vapaana kuin taivaan lintu. Ja parin viikon päästä tämä on taas jokapäiväistä. Tavallaan odotan jo kovasti projektin loppumista, mutta tavallaan pelkään sen myös jättävän jotenkin todella tyhjän olon. Olen ollut monta kuukautta tosi tarpeellinen. Kohta olen ihan tarpeeton. Apua! Millä täytän päiväni oikein?

Työnteko on rikkonut minut!


11 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Ehkä sä ehjäännyt, kun pääset siitä työnteosta.

Kirsikka kirjoitti...

Työnteko on aikamme vitsaus. Hirvittävä rasite ihmiskunnalle. Ei ihmistä oo siihen luotu.

kukkis kirjoitti...

Asiallisia kommentteja, jotain tuonsuuntaista meinasin itsekin kirjoittaa. Työ hiipii salakavalasti ihmisen elämään. Jos ei pidä varaansa, ei enää osaa olla jouten - mutta sen voi kyllä oppia uudestaan!

Ana kirjoitti...

Älä ny, kirjastossa käyminen pelastaa aina paljon. Kirjastoon!

Tiina kirjoitti...

Minja, kyllä mä luulen, että se ehjääntyminen tapahtuu aika nopeasti. Kunhan saa ensin unirytmin taas kohdilleen. Yö kuitenkin on ihmisen parasta aikaa. ;)

Kirsikka, kyllä! Olen samaa mieltä! Maailma olisi paljon parempi paikka, jos kenenkään ei tarvitsisi tehdä töitä!

Kukkis, niin, pitää vaan hypätä siitä oravanpyörästä ja mielellään suoraan riippukeinuun! Paitsi ehkä ei näillä pakkasilla. Hmm, pitäisköhän lähteä jonnekin...

Zepa, aivan, kirjastossa on kyllä kiva käydä. Mutta ei siitä ehkä joka päivälle riitä tekemistä. Täytynee käydä myös Ikeassa.

Penni kirjoitti...

Enpä ole tullut ajatelleeksi, mutta tosiasia on, että työnteko rikkoo ihmisestä jonkun oleellisen osan. Sen, joka ei tylsisty vaikka ei olisi tekemistäkään. Niin, minulla ei tosiaa pahemmin ole tuota ajantappo-ongelmaa ollut sen jälkeen, kun työt jätin (noin kuusi vuotta sitten)!

Tuossa välillä opiskelin, mutta sekään ei hajottanut minusta sitä samaa paikkaa... Silloinkaan ei siis ollut tylsää juuri koskaan. Ja kun siirsin opiskelut hyllylle "toistaiseksi", en ole tylsää päivää pahemmin nähnyt.

Huh, työnteko ei tosiaan ole ihmistä varten! Mutta siitä kyllä onneksi korjaantuu nopeasti :)

Tiina kirjoitti...

Mua ahdistaa jotenkin ajatus siitä, että tavoittelemisen arvoista ja oikein on se, että hakeudutaan vakituiseen työpaikkaan, tehdään töitä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa ja vuodessa on viisi viikkoa palkallista lomaa. Viisi! Ja tätä samaa toistetaan sitten siihen asti kunnes pääsee eläkkeelle, tosin eläkesysteemi on romutettu siihen mennessä kun meitsi on sen ikäinen.
Siis oikeasti. Onks pakko?

Kai se on nautittava siitä vähästä vapaudesta vielä kun voi. (Tai no, mistä sitä koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaa, mutta noin sen "kuuluisi" mennä).

Penni kirjoitti...

Kaavanhan saa rikkoa ;) (Tuo on lähinnä siksi hyväksytty, että se on kai yhteiskuntaa tuleva malli eikä ole vaaraksi porvarilliselle elämänmenolle)

Minä kyllä kovasti kannustan yleien hyväksyttävyyden rikkomiseen.
Ei se helppoa ole, mutta elämä nyt ei noin yleisesti ottaen ole mikään helppo juttu. Tai voi se ehkä olla helpompi, jos noudattaa niitä yleisesti hyväksyttyjä normeja, mutta voi sen vaihtoehdon sivuuttaakin.

Omalle polulle hyppääminen tietää ympäristön kauhistelua ja paheksuntaa, taloudellisia vaikeuksia ja kaikkea sellaista, mutta kyllä sillä polulla tulee vastapainoksi vastaan paljon sellaista, mitä ei normien mukaisella tule.

Se vaatii (tyhmän)rohkeutta, mutta voi palkita pidemmän päälle...

Kirsikka kirjoitti...

Minä olin justiinsa työhaastattelussa, jonka luulen sössineeni siinä vaiheessa kun en osoittanutkaan suunnatonta intohimoa tappaa itseäni työnteolla sekä viettää kaikki illat ja vapaa-ajat töitä tehden.

Eipä muuten enää harmita, etten sitä duunia saanut.

Tiina kirjoitti...

Penni, puhut viisaita. Houkuttelis kyllä kovasti joku toinen polku, mutta en oikein vielä ole keksinyt mikä se polku olisi. Vähän niin kuin toivon, että se vaan tupsahtaisi mun eteeni jossain vaiheessa.

Kirsikka, no joo, täytyy elämässä olla muutakin sisältöä kuin työ. Töissä käydään vaan rahan takia. Tietty bonusta on se, jos töissä on kivaa ja nauttii siitä mitä tekee, mutta elämässä on tärkeämpiäkin asioita. Kuten vapaus!

Penni kirjoitti...

Viisaudesta en tiedä... Mutta kyllä se eteen tupsahtaa, tulee sellaisen kulman takaa sellaisella kadulla, ettet osaa yhtään odottaa. Sitten täytyy vaan tajuta ottaa ratkaiseva askel, saattaa vaatia nopean reaktion. :)