generated by sloganizer.net

10. tammikuuta 2012

Where will we be when the summer's gone?

Katsoin ikkunasta ulos, näin kauniin lumisadepallomaisen lumisateen ja tajusin, että elämässäni on virhe.

En siedä kylmää enkä oikein luntakaan. Varsinkaan, jos se sataa hiutaleina päin pläsiä. Tänään minun piti kävellä Kelaan ja takaisin. Olin jo melkein henkisesti valmentautunut kohtaamaan kylmän, mutta sitten tuli lumisade. Sireenit alkoivat soida, hälytysvalot vilkkua ja kovaäänisistä kuului "mission abort". Päätin siirtää Kela-reissun ehkä huomiselle tai torstaille. Silloinhan voi ennakkoäänestääkin samalla eikä tarvitse kahdesti poistua kotoa.

Tästä päästään siis siihen virheeseen. Elämäni katsokaas rakentuu niin, että olen kesät töissä ja talvet enemmän tai vähemmän vailla työtä (lue: opiskelijana). Toki työtä vailla oleminen helpottaa sitä, ettei tarvitse poistua kotoa, mutta sitten taas kesäisin, kun tahtoisin kirmailla laitumella vapaana, olen pakotettu istumaan kahdeksasta neljään jäätävän kylmäksi ilmastoidussa toimistossa. Ainoa kosketuspintani kesään on se, kun painan nenäni huuruista ikkunalasia vasten ja katselen ulos. Kyllä, siellä lentää perhonen sekä kuikka.

Mielestäni olisi oikeus ja kohtuus, että kenenkään suomalaisen ei tarvitsisi olla töissä kesällä. Me elämme maassa, jossa vuodesta on yhdeksän kuukautta pimeätä ja kylmää. Ei kai ole väärin toivoa, että ne kolme ihanaa kesäkuukautta saisi edes nauttia elämästä?

10 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Vitunmoinen ruuhka olis joka paikassa. Muutenkin kesällä kaikenmaailman lomalaiset tukkii joka paikan.

Tiina kirjoitti...

Höpsis. Ei kesällä tarvitse ahtautua mihinkään pieniin tiloihin vaan kirmailla niityllä vapaana! Kyllä Suomessa hehtaareja riittää.

Maria kirjoitti...

Kukas tässä on mistään pienistä tiloista puhunut? Lomalaiset ja kesäkärpäset muodostaa jonoja just sinne laitumille. ;)

Kirsikka kirjoitti...

Itse asiassa mie tässä taannoin järkeilin, että loogistahan olisi, että viettäisimme juurikin kesän valoisan ajan tekemällä jotain (kaiketi sitten niitä töitä) kun kerran on energiaa, ja talvella kun ei näe silmäripsiään pitemmälle, voisi sitten torkkua huovan alla ja odottaa kesää.

Ymmärrän kyllä, että tässä teoriassa on puutteita. Mutta niin on mun elämässä muutenkin. Koska miksi muuten lunta ja kylmää vihaavana huomaisin jatkuvasti muuttavani pohjoisemmaksi ja pohjoisemmaksi?

Tiina kirjoitti...

Mymskä, kannattaa sitten tulla kesäksi Tampereelle. Ei täällä mitään jonoja laitumille ole. ;) (Paitsi kaljateltoissa ja Särkänniemessä, mutta en varsinaisesti laske niitä laitumiksi).

Kirsikka, olen teoriassa samaa mieltä, paitsi en palkkatyön suhteen. Kesällä kannattaa tehdä, kun jaksaa, mutta asioita joista nauttii ja joita ei niinä yhdeksänä muuna kuukautena jaksa. Palkkatyö ei minun elämässäni kuulu noihin asioihin.
Jos tarkemmin ajatellaan, niin ihmisen ei pitäisi tehdä töitä kuin keväisin ja syksyisin, niin talvellakin voisi torkkua viltin alla ja olla poistumatta kotoa.
Toivottavasti et seuraavaksi ryhdy pohjoisnapajäätutkijaksi. ;)

Elegia kirjoitti...

Samastun tuskaasi ja iloitsen, ettei täällä ole talvea (ei tätä voi suomalainen edes laskea talveksi, kun ei ole pakkasta saati lunta ja linnutkin laulelee läpi vuoden ja ruoho vihertää), sori :D :D

Tiina kirjoitti...

Ilmeisesti minun pitäisi muuttaa jonnekin muualle...

Kimmeli kirjoitti...

Minä taas olen talvi-ihminen! Totta se on! Minusta on upeeta, kun saan olla kesällä ilmastoidussa sisätilassa. Olen ehdottanut pomolleni, että rakentavat maanalaisen tunnelin työpaikalta meille kotiin, ettei minun tartte auringonssa ja helteessä tarpoa, ku ei tykkää!

Wille kirjoitti...

Ja sitten kun on vielä hoitoalalla töissä kesällä niin vuorot menee taatusti ristiin kaiken kivan tekemisen kanssa. Kaverit kysyy: "Lähdetäänkö viettämään kesäiltaa mökille?" ja Wille vastaa: "Ei kovin myöhään pysty olemaan kun aamulla seitsemältä pitää jo pyyhkiä takapuolia."

Niin ja kesällä töissä on vielä sekin että kaikki muut työkaverit on kesäsijaisia joita pitää opastaa samalla, kun työtkin täytyis ehtiä tekemään.

Mutta ensi kesänä minulla on ihan oikea KESÄLOMA! Sitä älköön mikään minulta anastako.

Olipas virkistävää pitkästä aikaa pyörähtää Tiinan blogilla :)

anu kirjoitti...

Kyllä mua ainakin kyrsii suunnattomasti olla kesä töissä (olen toki talvenkin) kun uutena työläisenä ei ole vielä kesälomia kertynyt :P Kesä on musta ns. ihmisen parasta aikaa ja tarkoitettu juurikin siihen laitumilla kirmailuun. Ois kai vissiin pitänyt ruveta opettajaksi, joskin epäilen oisko ne pitkät kesälomatkaan olleet mulle riittävä kompensaatio siitä että joutuisin loppuvuoden sietämään räkänokkaisia esiteinejä :P Täytyy siis vissiin vaan edelleenkin tähdätä tohon lottovoittajan uraan... ;)