generated by sloganizer.net

21. helmikuuta 2013

Ja me jurot nuorisojulkkikset pukuhuoneessa yksin itkemme


Kaukana on naisellinen pehmeys meikäläisen räpylöistä nykyisin. (Plus kuvassa nahka on niin kuiva, että näyttää ihan joltain satavuotiaan mummon kädeltä). Vielä en niin turhamainen kuitenkaan ole ollut, että olisin ostanut treenihanskat. Antaa känsää tulla vaan! Ainakin sitten edes jostain näkee, että on nostellut rautaa...

Tänään oli rainerin kanssa vuorossa HIIT (high intensity interval training) -harjoituksia. Pitkään aikaan en ole ollut näin poikki treenin jälkeen, kuin nyt olen. Tekisi mieli vaan kaatua puolikuolleena sänkyyn ja nukkua koko ilta. Samaan aikaan kuitenkin kroppa ja pää käy niin ylikierroksilla, että lepäämisestä ei tule mitään. Piti tiskata, mutta en nyt millään jaksa pidellä näitä käsivarsia asennossa tai tehdä mitään tietokoneen näppiksen näpyttelyä haastavampaa liikettä. Saati seistä.

Kuntosalin pukuhuoneessa törmäsin tragediaan, joka oikeasti sai surun puseroon. Äänen perusteella keski-ikäiseksi luokittelemani naiset keskustelivat toisella puolella pukukaappeja. Ensimmäinen nainen jutteli jonkun toisen heidän tuntemansa henkilön terveydentilasta, kun yllättäin toinen nainen purskahti aivan lohduttomaan itkuun. Ihan tarkkaan en kuullut mistä oli kyse, mutta päättelin, että tälle toiselle naiselle oltiin juuri diagnosoitu syöpä. Ilmeisesti vielä melko levinnyt sellainen. Voi hyvä ihme, että tuntui pahalta. Hyvä, etten ruvennut itkemään siellä kaappien toisella puolella, niin tuntui pahalta tuon naisen puolesta ja myöskin omat muistot äidin sairastumisesta ovat vielä aika tuoreena pinnassa. Olisi tehnyt mieli mennä halaamaan sitä naista, mutta enpä oikein pystyisi toimimaan kovin kannustavanakaan noissa tilanteissa: "Tiedän miltä susta tuntuu, oma äitinikin sairastui syöpään pari vuotta sitten". "Ai, paraniko se siitä?" "No ei, ei parantunut... vaan kuoli". Hiphei.

Onneksi rainerin ruoskinnassa ei paljoa ehtinyt miettiä mitään synkkiä. 

15 kommenttia:

- S - kirjoitti...

:(
Tollaset tilanteet on aina kamalia kun vastassa on ventovieras ihminen, jota ei oikeasti voi spontaanisti mennä halaamaan vaikka mieli tekis.

Ja toivottavasti et oo kamalan kipeä tämän päivän treenin jäljiltä huomenna...

Maketsu kirjoitti...

Mää haluun kans känsät!

Tiina kirjoitti...

-S-, niinpä. Mutta onneksi siinä oli se toinen nainen, joka varmasti hoiti sen lohdutuspuolen. :(
Toi treeni oli lähinnä aerobista, ei hirveitä lihaskuntoliikkeitä tehty, joten uskallan arvella, ettei paikat kauhean kipeäksi tule. Tietty vähän voi jossain habassa tai reisissä tuntua.

Maketsu, nyt nopeesti kun alat treenata, niin saat eläkepäiville komeat känsät! Myös limpparipullojen aktiivisesta availusta voi saada pienet känsät, mutta ehdottomasti painojen nostelu on tehokkaampaa.

Elegia kirjoitti...

Surullinen tuo tapaus, toivottavasti kääntyy parhain päin. Minuukin olisi varmaan alkanut itkettää tuossa tilanteessa. Olen muutenkin sellainen, että jos joku itkee, alan itsekin helposti itkeä.

Multa saisi kunnon rupikädet, ihan ilman reenaamista. Eli normirutto on taas käsissä. Näillä ei sitten tosin voi treenata edes hanskat kädessä.

Anonyymi kirjoitti...

Suru-teemaan liittyen haluaisin kysyä sinulta, että muistatko, kenen blogista löydän runon, joka on kirjoitettu poikaystävälle, jonka isä tai äiti oli kuollut? Olit kommentoinut sitä, ja haluaisin lähettää sen ystävälleni (tietysti, jos blogin pitäjä suostuu).

T. Ahven

Tiina kirjoitti...

Elegia, mulla ei onneksi ole ruttoa, vaikka aika kuivat kädet onkin. :D
Mäkin varmaan olisin alkanut itkeä oikeasti, jos olisin ollut siinä samassa välikössä naisten kanssa, mutta näköeste jotenkin suojeli suurimmalta surulta.

Ahven, joo! Muistin, että se on Nuoren Naisen blogi (Jokapäiväinen Elämäni) ja etsin sen runon sinulle.
Siispä tässä: http://jokapaivainen.blogspot.fi/2012/01/puoliorpo.html, olepa hyvä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!

T. Ahven

Ana kirjoitti...

KRHM! Salihanskat ei ole turhamaisuutta vaan ennen kaikkee turvallisuustekijä! Huomaat eron kun tartut tankoon tai käsipainoihin hanskat kädessä tai ilman. Suosittelen! Ja kuiviin käsiin, vaik mun blogista luntaten... ha-haa Locobase Repair! Myös shea butter toimii aika hyvin, mutta jättää rasvaisia sormenjälkiä kaikkeen. Eli shea butterin jälkeen ei voi tehdä mitään...

Tiina kirjoitti...

Ahven :)

Zepa, ei se ny ihan niinkään ole. Mää ja mun raineri ollaan eri mieltä. Sitten, jos ei oman räpylän pito enää riitä, niin otetaan remmit käyttöön.
Mä en kestä semmoista käsirasvaa, josta jää rasvainen tunne käsiin. Ällöö!

Anonyymi kirjoitti...

Alkaa olla jo sen verran eri ruumiinosia kuvattu blogiin, että joku noheva henkilö saa niistä koottua kokovartalokuvan.

Tiina kirjoitti...

Onneksi meikäläisen lukijoissa ei ole niin nohevaa porukkaa.

(No heko heko, ei kun läpällähän mä vaan)...

Tiina kirjoitti...

Joskus vuosia sitten muuten kanssabloggaaja Kami kokosi minusta näköiskuvan. Vieläköhän sitä löytyisi jostain...

Kikka kirjoitti...

Lidlin Cien-merkkinen käsivoide on tähän mennessä parasta.

Moisturising Hand Cream with almond oil and shea butter

Vaikka siinä on öljyä ja voita, niin se imeytyy tosi hyvin ja nopeasti. Eikä jätä rasvaisia klähmyjälkiä.

Tiina kirjoitti...

Kikka, kiitos vinkistä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Vesistä en tiedä mitään saati sitten voitehista, mutta ainakin poltettuun ihoon ja noin muutenkin Bepanthol semmoisessa 200ml pullossa vaikuttaa suhteellisen pätevältä eikä tunnu kauhean rasvaiselta. Hinnasta muihin verratuna en tiedä, kun en juurikaan noita harrasta.