Tapasin tuossa aamukahvittelun merkeissä yhden tyypin, jota en ole nähnyt sitten... no, enpä muista, joskus syksyllä varmaan viimeksi. Omasta mielestäni tämä projektini ei ole mitenkään erityisesti edennyt sinä aikana, mutta tyypin ensimmäinen lause oli: "hyvänen aika kun sä olet kuihtunut, nainen". Hmm, kuihtunut, ok... Se oli varmasti kohteliaisuus. Toivoisin piakkoin pääseväni projektissa siihen tilanteeseen, ettei ulkomuotoni herättäisi enää niin suurta huomiota, jos ei vähintään kerran kuussa nähdä tuttujen kanssa. Onhan se toki kiva saada välitöntä palautetta, mutta toisinaan se alkaa puuduttaa ja kiusaannuttaa.
Olen itse tullut tässä viime aikoina siihen tulokseen, että alan olla aika harteikas. Minulla on olemassa äitini vanha vintage-mekko jostain 70-luvulta. Äitini oli parikymppisenä ilmeisen hoikka, koska mekko on todella kapea. Mietin tuossa, että vaikka vatsani joskus olisikin riittävän littana kyseiseen mekkoon, niin hartioitani en taida kyllä ikinä saada siihen mahtumaan. Katsokaa vaikka:
Vai kuvittelenko vaan? Oli pakko rajata pää ja pallovatsa pois kuvasta. Olisi ehkä pitänyt laittaa tulitikkuaski olkapäälle havainnollistamaan mittasuhteita.
(Ja kyllä, kuten kuvan laadusta voitte huomata, se todellakin on otettu vanhalla c-kasetilla).
7 kommenttia:
buaah.päivän huutonaurut. mutta kun vaippa nyt on vain kuin voileipä ja älyllisten naistenkin vauvat kakkii :)
:D :D
Kyllähän niiden asioiden väliltä varmasti joku yhteys löytyy...
niin joo, lisäksi pienten lasten äideille ei tapahdu enää mitään muuta kuin tuota lapsen kakkaamista niin siitähän sitä on kirjoitettava :)
onneksi on muita blogeja ja bloggaajia joiden kautta pienten lasten äidit voi elää.
No perhana Viiu ehti ensin, mutta tuossahan ne kaikki älylliset kommentit jo tulikin. :D
Mut oikeesti se kyllä syö välillä itteäkin, että ei muuta raportoitavaa ole kuin voileipä ja vaippa ja maitorauhaset. Ehkä rupeen raportoimaan kaikki juomani kahvikupilliset, oisko se turvallisempaa?
Tulee kyllä mieleen, että jos nuo naiset nyt niin älyllisiä olisivat niin varmaan löytyisi muutakin kirjoitettavaa kuin ihmisruumiin eritteet ja kuona-aineet. Voisi vaikka rajata ne suoraan pois ja puhua niiden herättämistä ajatuksista ja tunteista ilman viittauksia. Tai sitten voisi kirjoittaa äiteyden (tai vaikka kodinsiivouksen) nojatuolifilosofiaa, jne., jos piirit ovat jälkikasvun ilmaantumisen johdosta päässeet kutistumaan.
Vai onko blogikirjoittaminen sittenkin kuonanpoiston älyllinen vastine, jolloin aiheet ja niiden rajaus ja käsittely valitsevat itse itsensä ärsyttävyyden tms. perusteella ilman tietoista valintaa? Ei tuo kyllä silloin ainakaan älyllisyyden kategoriaan tahdo istua.
C-kasetilla! :-D Mut hei, hienot olkapäät. Otanko tämän taas haasteena ja postaan... no eiku enhän mä ole tehnyt tämän vuoden puolella juuri mitään, sä taas oot.
Mitä mun piti sanoo. JOO kissan anaalirauhaset! Onhan niitä tyhjennetty takavuosina muutamaan kertaan. Erittäin eksoottista.
Viiu, joo, no eipä sitä täälläkään kovin kummoisia tapahdu. Ehkä kohta alan raportoida vessakäynneistäni, jos elämä tästä vielä tylsemmäksi muuttuu. ;)
Kirsikka, ei kun jatka vaan. Parempi se on kakkablogi kuin ei blogia ollenkaan. Mä vaan osaan ehkä nyt varoa, että en syö samaan aikaan kun luen tiettyjä blogeja. ;)
Anonyymi, ehkä se on elämäntilanne, jota ei voi ymmärtää ennen kuin itse on siinä tilanteessa.
Ja kyllä, blogikirjoittaminen on justiinsa sitä kuonanpoistoa.
Zepa, mua vähän pelottaa, että joudun kohta ratkomaan paidat päältäni, jos nuo hartiat tuosta enää enempää kasvaa. ;D
Kissan anaalirauhaset onkin mulle aivan vieras asia. Niistä ei juuri puhuta. (Enkä eläissäni tyhjentäisi niitä).
Lähetä kommentti