generated by sloganizer.net

2. huhtikuuta 2009

Kuvakertomus päivästäni

Viime aikoina olen kärsinyt julmasta lihasjumista niskassa ja hartioissa.




Olen saanut lääkkeitä ja tänään kävin hierojalla. Se oli mukavaa.




Aamulla tein jotain, mitä kenenkään normaalin ihmisen ei pitäisi tehdä, eli jonotin Stockmannin ulkopuolella ovien aukenemista. Jäätelökioskit on jo ilmaantuneet katukuvaan.




Siinä odotellessani huomasin lahjapaketin sidottuna pyörätelineeseen.




Luulin ensin, että se oli pudonnut joltakin, mutta uteliaana kurkistin lähempää ja paketissa olikin lappu, joka kehotti aukaisemaan sen. Pienellä präntillä lukee, että iloa riittää useammalle kun jokainen avaa vain yhden paketin. (Kuva on lavastettu ja otettu kotona vasta jälkeenpäin).




Paketin sisältä löytyi toinen lappu.





Kävin myöhemmin viemässä lapun takaisin tuohon myymälään ja sain puisen voiveitsen. Tiedänkin jo minne tuo menee. Mökille siis.




Hulluilta Päiviltä ostin muutaman dvd:n. Ponille kyytiä tuotantokaudet 1 ja 2 sekä Control.




Ostin myös pari cd-levyä, tällä kertaa sellaisia joiden sisältö on tuntematon ja täysi yllätys. Laman levy ja Kyussin ... And The Circus Leaves Town. En ole vielä ehtinyt kuuntelemaan.




Sitten ostin myös pienen cityguiden Prahaan, koska ostin myös matkan Prahaan! Vajaa pari kuukautta ja sitten mennään! Jei!!!




Sitten äsken vielä ennen tämän postauksen aloittamista kävin ostamassa Jäätelöautosta turkinpippurijäätelöä.




Ihan tosi hyvää, nam nam!

9 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

No olipas kiva postaus kuvineen! Enpä olekaan kuullut ennen Turkinpippurijäätelöstä!!??? Pakko saada sitä, olen nimittäin turkkarifani!

Ja jee, Prahaan! Se on aivan ihana paikka, minä ainakin tykästyin ja siellä on muuten tosi kauniita vaatteita kaupoissa (ainakin silloin oli, kun siellä kävin - ostin kauhiasti vaatteita sieltä) :D

Laiza kirjoitti...

Tajusin etten oo ikinä käynyt jäätelöautolla. Pitäsköhän joskus. Tuommoinen turkkarijäätelö vois olla aika nannaa. Mutta sitten söisin koko paketin kerralla tms. järkevää.

Hirvee himo tuli niihin johonki ihmeen toffeeveneisiin, joita mummu aina tapas jäätelöautosta ostaa kun olin pieni.

Tiina kirjoitti...

Elegia, mä näin joskus Jäätelöauton esitteessä noita ja siitä asti on tehnyt mieli maistaa. Tänään sitten kun se auto törisi tuossa, niin päätin käydä hakemassa. Ja on kyllä tosi hyvää. :)
No niin, täytyy nyt sitten ottaa kauheat käteisvarannot mukaan, jos Prahassa tarvii vaatekauppoihinkin törsätä!

Laiza, no kyllä nyt on sitten hyvä aika käydä jäätelöautolla!
Nuo muuten maksoi 12 euroa sellainen 14 puikon paketti. :)

Charlatan kirjoitti...

Onpas päivääsi mahtunut kivuuksia!! Hienoa! Toi lahjapaketti juttu oli liikkeeltä ihana keksintö. Onhan se aina jännää löytää jotain tuollaista erikoista. Jäätelö kuulostaa aivan ihanalta myös... Ja Praha!! Me oltiin siellä viime syksynä. Ihastuin. Siellä on yksi mahtava juttu: yhessä kirkossa roikkuu varkaan käsi keskiajalta. =D Mee ihmeessä kattoon! Ja niin mut sit vaan tunnistettiin enkä kerennyt kaikkia viestejä poistaa joten myönsin... =) Noh, en jaksa enää panikoida asiaa. Ja nyt ärsyttää kun taas en onnistu enterillä saamaan tähän bloggerin lootaan kappalejakoa....!

nona kirjoitti...

Pitäisi kans maistaa Turkinpippurijäätelöä, en ole koskaan jäätelöautolla käynyt. Tampereen jäätelötehdas myy huisin hyvää kirsikkajäätelöä ja -sorbettia. Jäin viime kesänä niiden jätskeihin ihan koukkuun!

Susa kirjoitti...

MIta ihanaa jaateloa!!!!

--KATA-- kirjoitti...

Oi sä olet ostanut Kyuss bändin (nimeä on vaikea taivuttaa) parhaan levyn mikä on muuten mun kaikkien aikojen top vitosessa :)
Tiedätkö mä jotenkin kadehdin sinua, että sä saat nyt kuulla ton uutena!
Se on niin perkeleen paras levy.
Mä voisin nyt lässyttää tässä pari viikkoa stoner soundista ja kyuss levyistä ja niitten kaikkien eri muusikoiden muista projekteista ja levyistä mutta blaah jätän sut rauhaan ja haluan sitten ehdottomasti kuulla sun mielipideen ja fiilikset! siis sitten kun oot kuunnellut levyn rauhassa ainakin kolme kertaa....

minh kirjoitti...

Ai jaa, mun mielestä paras levy on (Welcome to)Sky Walley, ehkäpä maailman paras, jopa. Mutta ihanaa löytää joku klassikko ja kuunnella se uutena!
-minh-

Tiina kirjoitti...

Mun täytyy varmasti kuunnella toi (Welcome to) Sky Walley -levy myöskin. Olen kertaalleen kuunnellut tuon Kyussin ja ihan hyvältä se kuulosti. Tarkempaa raporttia sitten kolmen kuuntelun jälkeen. :D