9. syyskuuta 2009

Vaan meitä oli siinä ihmisiä, kameleita, kuikka, repo ja mä

Minja kirjoitti nettideittijutuista ja ajattelin työntää oman lusikkani samaan soppaan. Itse en ole kyllä ikinä hakenut seuraa mistään netin deittipalstoilta, mutta kerran laitoin ihan sellaisen viattoman kaveri-ilmoituksen. Silleen niin kuin ennen vanhaan haettiin ihan kirjekavereita, paitsi että sähköpostilla. Sitä kautta tuli muutama ihan järkevän oloinen viesti, joiden kanssa kirjoittelin vähän pidemmänkin aikaa. Kaikista hauskin oli yksi saksalainen poika, joka oli kiinnostunut Suomesta ja kielemme opiskelusta, mutta joka ei ollut ymmärtänyt ilmoituksestani muuta kuin sanan "kirjekaveri" ja päätti lähettää minulle viestin. Kirjoittelin tyypin kanssa pitkäänkin ja hän oli oikein hauska, mutta valitettavasti olen kadottanut hänet. Facebookista löytyy muutama saman niminen, mutta en oikein osaa yhdistää ketään heistä tähän kirjekaveriini enkä ole jaksanut laittaa viestiä kysyäkseni. Kerron kuitenkin nyt muutamasta omituisemmasta tyypistä, jotka vastasivat ilmoitukseeni ja joiden kanssa kirjoittelin vähän aikaa.

Ensimmäinen tapaus oli joku tamperelainen sähkömies tai vastaava, naimisissa ja minua hiukan vanhempi. Hän yleensä tapasi kehuskella viesteissä omilla seksuaalisilla kyvyillään (takasi naiselle kolme perättäistä orgasmia) ja kertoi avioliittonsa ulkopuolisista suhteista hyvin avoimesti. Kuitenkin kun esitin täysin viattoman kysymyksen miksi hän pettää vaimoaan, sain tyypiltä tulikivenkatkuisen vastauksen kuinka ei tarvi ruveta moralisoimaan jne. Ei ollut siis kanttia vastata. Tämän lisäksi tyyppi antoi ymmärtää, että oli udellut joltain koulukaveriltani millainen olen oikeasti. Hermostuttuani asiasta, hän tunnusti, ettei oikeasti ollut kysellyt keltään mitään, kuten kyllä hyvin arvasinkin. Tämän jälkeen toivotin kyseisen äijän kuitenkin vittuun enkä jaksanut enää kirjoitella hänen kanssaan.

Toinen tapaus oli joku vielä kotonaan asuva minun ikäiseni (nörtti)poika, joka kirjoitteli kilometrin mittaisia viestejä vähintään kerran päivässä. Nämä viestit koostuivat sadoista kysymyksistä, joista osa oli hyvin tekosyvällisiä ja pseudofilosofisia tyyliin "jos olisit puu, mikä puu olisit". Minä kun olin kuitenkin täysipäiväinen opiskelija niihin aikoihin (eli kävin koulua ihan oikeastikin, eikä sillä tavoin kuten nykyisin), niin en mitenkään ehtinyt vastata siihen tahtiin niihin hänen pitkiin viesteihinsä, niin paljon kuin tykkäänkin vastailla kysymyksiin (vrt. meemit). Ja tämä "hidas" vastailuni aiheutti sitten närästystä tässä jannussa ja sain vihaisia meilejä, kun en vastannut riittävän nopeasti ja riittävän pitkästi. Ja kysymyksiä kertyi ja kertyi. Lopulta poika laittoi viestin, että aikoo tavata livenä yhden nettiystävänsä, joka on tyttö ja ilmoittaa jo nyt valmiiksi, että jos hänestä ei enää kuulu, niin hän on alkanut seurustella tämän tytön kanssa. Koska eihän ole sopivaa enää kirjoitella muille, "kun tässä tuntosarvet pystyssä kuitenkin koko ajan ollaan". Vastasin tyypille, että minulla ei todellakaan ole mitkään tuntosarvet pystyssä, olen hakenut pelkästään kirjekaveria ja jos hän hakee minusta jotain muuta, niin voimme varmaan sitten saman tien lopettaa tämän yhteydenpidon. En kuullut tyypistä enää sen jälkeen.

Kolmas tapaus oli minua aika paljon vanhempi naimisissa oleva nainen, joka aloitti kirjeenvaihdon ihan viattomasti kaveripohjalta. Viesti viestiltä nainen (?) alkoi kuitenkin kertoa hiukan liikaa tapahtumista heidän aviovuoteessaan (tai oikeastaan tapahtumattomuudesta: miehen taktiikka oli nosto, pisto ja pamaus, jonka jälkeen nainen sai dildolla hoitaa itsensä loppuun) ja kyseli myöskin minun mieltymyksistäni. Muistaakseni hän jopa jossain vaiheessa sanoi, että haluaisi olla minun kanssani ystäviä kuten Sinkkuelämää-ohjelmassa ja lopulta ehkä myöskin haluaisi jonkinlaista seksuaalista kokeilua kanssani. Vastasin kertaalleen ihan ystävällisesti, että valitettavasti tarvitsen munaa siihen hommaan, naiset eivät kiinnosta. Tämä nainen tuntui ymmärtävän asian ja viestittely jatkui ihan asiallisena, kunnes yhden kerran sain häneltä viestin, jossa hän kuvaili hyvinkin yksityiskohtaisesti mitä haluaisi tehdä minulle ja millä apuvälineillä. Voitte varmaan arvata, etten vastannut enää hänen viestiinsä.

Että semmoisia tapauksia. Harmillisesti käytin tuohon aikaan hotmailin sähköpostia ja kuinkas siinä sitten kävikään, kun en 30 päivään kirjautunut sähköpostiini... Yhtään noista viesteistä ei ole enää tallessa. Nyt niille olisi nimittäin hauska naureskella.

3 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

"kun tässä tuntosarvet pystyssä kuitenkin koko ajan ollaan"

heh :D

Tiina kirjoitti...

Äläpä muuta sano. :D

Tommi kirjoitti...

Tuli noista mieleen vuosi -92, kun harrastin vielä perinteistä kirjeenvaihtoa. Yksi jyväskyläläinen tyttö kirjoitti hyvin pitkiä kirjeitä, jotka sisälsivät yhtä jos toista hassua, mm. "jos tuut käymään, niin kiipeillään alasti verhoissa ja puhutaan ruotsia".

En kuitenkaan lähtenyt hänen luona käymään, mutta hän tuli yhtenä kesänä liftaamalla (ruotsin kautta) tänne eteläsuomeen ja kun asuin vielä tuohon aikaan vanhempien luona niin pystytin hänelle teltan pihaan.

Pidemmät kirjeenvaihdot taitaa nykyisin olla aika harvinaisia. Ihmisillä on vähänlaisesti aikaa sellaiseen hupiin.