Muistan kun olin kerran lapsena menossa yksin talvipakkasilla luistelemaan. Laitoin luistimet valmiiksi kotona jalkaan, ettei tarvitsisi sitten luistinradan laidalla palelluttaa sormia. Luistinradalle ei ollut kotoa pitkä matka, mutta sinne päästäkseen piti ylittää yksi melko vilkkaasti liikennöity tie. Luistinten tupit on aika liukkaat kävellä ja muistan pelänneeni, etten pääse sen kadun ylitse liukastumatta. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kaatua mätkähdin suojatiellä. Kauhu oli valtaisa ja paniikissa konttasin sen suojatien ylitse, koska en uskaltanut ruveta nousemaankaan.
Tässä on viime aikoina ollut vähän samanlainen fiilis. On pimeätä, kylmää ja liukasta, olen kaatunut maahan eikä ole oikein mitään, mistä ottaa tukea noustakseni pystyyn. Ainoana erotuksena, että lapsena pääsin nopeasti kadun ylitse vaikkakin nelinkontin enkä jäänyt auton alle, ja luistinradalla oli varmasti kivaa. Ja nyt isona asioista puhutaan vain vertauskuvallisesti enkä tiedä kuinka leveä se autotie on tai mitä siellä toisella puolella odottaa. Välillä olen päässytkin pystyyn ja arvellut olevani pitävällä maalla, kunnes taas liukastun. Ja ne valonpilkahdukset ovatkin tainneet olla vain autojen ajovaloja.
Mitenkäs teillä menee?
Ps. Ei tässä mitään hätää. Kunhan kirjoittelin. Elämä vaan joskus on sellaista. Tällaista.
7. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Minä en keksi edes vertauksia. Olen kadottanut koko itseilmaisun johonkin. Saa lähettää takaisin, jos näkyy ja jos saa kiinni.
Muuten menee ihan kivasti. Tosin tunnistan kuvailemasi tunteen vähän liiankin hyvin.
Tuttu tunne... Mutta kyllä se autotie joskus loppuu, näin olen kuullut kerrottavan.
Tuttu tunne. Kun elämässä aloittaa uusia asioita saa huomata tupsahtavansa turvalleen vähän väliä. Tärkeintä on nousta välittömästi elegantisti ylös, sipaista olemuksensa jälleen häikaiseväksi ja jatkaa kuin mitään ei olisikaan. C'mon, ja tyyli pysyy!
Juon kahvia pessimistin mukista, jossa lukee keskellä "kuppi on nyt puolityhjä" ja suunnittelen tämän paidan ostamista.
Ei siis normaalia ihmeempää.
Meillä menee oikein hyvin. Lunta on kuitenkin liikaa ja pakkasta. Kahden viikon päästä on tärkeä haastattelu, joten voi olla että välillä menee huonommin.
Einstein sanoi jotenkin niin, että "joka ei ole kertaakaan liukastunut suojatiellä, ei ole kertaakaan edes yrittänyt mennä luistelemaan". (Saattaa olla, että muistan tarkat yksityiskohdat nyt hieman värittyneesti...)
Tähän voisi vielä lisätä jonkin nokkelan ja rohkaisevan vertauksen vaikka liikennevaloista, mutta en keksi yhtään sellaista.
Lähetä kommentti