Tein siis kehäpäätelmän: (*
- Tykkään siitä tosi paljon. -> Tykkään vain hyvistä tyypeistä. -> Se on hyvä tyyppi.
Kehäpäätelmäni lisäksi periaatteisiin lisättäköön, että:
- Minä olen hyvä tyyppi.
- Se tykkää minusta.
Näissä periaatteissa toki tökkii nyt pari pikku juttua, mutta ehdin selvittää ne asiat vielä myöhemminkin. Jos viimeisen vuoden aikana olen tullut päässäni tällaisiin päätelmiin, niin miten muka yksi vähän huonompi viikonloppu muuttaisi kaiken täysin.
Minähän en luovuta ihan näin helposti. Eikä minulla ole kiire minnekään. Zen.
*) Wikipedia sanoo: "... kehäpäätelmä on hyväksyttävä vain siinä tapauksessa, että johtopäätös sattuu olemaan tosi. Kehäpäättely ei osoita mitään syitä, miksi kyseistä väitettä olisi pidettävä totena."
14 kommenttia:
Päätelmäsi on/ovat täysin pätevä. Kun on tosi kyseessä, ei kannata luovuttaa mitättömien pikkuseikkojen takia :)
Tai fraasitse: ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Eteenpäin, sano mummo lumessa. :)
Jos se ei vielä ole ymmärtänyt, että mä olen sille täydellinen nainen, niin mun pitää vaan saada se tajuamaan.
Kehäpäätelmissähän ei ole mitään vikaa, ne ovat oikein kivoja ja sööttejä ja pörröisiä ja mitä vielä. Ongelma tällä mainitulla elämänalalla on se, että siinä harvemmin on yhtään mitään logiikkaa. Kaikenlainen järkeily on siis hukkaan heitettyä aikaa ja vaivannäköä.
(Joo, myönnän mahdollisen katkeruuden äänessäni juuri tällä hetkellä. Prkl. Tässä vaiheessa olisi taas ihan hyvä olla se blogi, jossa avautua...)
I hear ya, sister!
Se on kyllä totta, ettei mitään logiikkaa ole. Ja sitten miehet aina sanoo, että ne on tosi yksinkertaisia eikä lähettele mitään viestejä rivien väleistä, mutta mitä jos ne ei lähettele niitä rivejäkään? Helvetistäkö sitä sitten tietää mitä ne tarkoittaa?!
Niih, kantsiko lopettaa, niih?
No miehet nyt ovat kummallisia otuksia muutenkin. Emme me tiedä itsekään, mitä haluamme. Tai ehkä tiedämme, mutta yleensä vasta jälkikäteen. Ne rivien välit saattavat kyllä olla täynnä tavaraa, mutta usein varmaan tarkoituksetta. (Itse asiassa luulen huomattavasti fiksumpiakin miehiä olevan olemassa, mutta yleistän nyt sujuvasti, niin en tunne pelkästään itseäni idiootiksi.)
Tosin niin pihalla ei miehenkään pitäisi olla, että jättäisi vastaamatta henkilökohtaiseen viestiin (vaikka olisi kuinka tullut odottamatta ja pyytämättä kuin faksi Jätemäelle).
No, eihän omaa blogia tarvitse, jos voi vallata toisten kommenttilootia. Eh.
No mutta, mi casa es su casa. Kiva kun kommentoit vielä. :)
Mun kai on pakko kysäistä siltä joskus lähitulevaisuudessa, että onko se ylipäänsä saanut koko viestiä näkimiinsä ennen kuin hutkin ihan kokonaan.
Niin ja pahoittelen sitä, että äänessäsi on katkera kalke tällä hetkellä. Mut ainakin mulla on vertaistukea sitten. ;)
Valtavan hyvät kehäpäätelmät! :)
Tunteiden vuoristorata saattaa antaa kylmää kyytiä, mutta kyllä tämä tästä. Voi kuule mennä vaikka ihan parhainkin päin. Mistäs sitä tietää.
May the Zen be with You!
Niin. Mulla on sellanen vahva tunne, että jos viettäisin sen kanssa aikaa jossain tilanteessa, niin asiat olis vähintäänkin hyvin (mikä ei tarkoita välttämättä mitään sutinaa kuitenkaan). Mutta kun ei se näköjään suo mulle audienssia.
Ehkä se pelkää, ettei pysty vastustamaan mua... ;)
Tuo vastaamattomuus on kyllä töykeää, jos on tahallista. Tosin itselläni katkesi kerran postitteluyhteys toisen ihmisen kanssa kuukaudeksi, koska hän ei ollut saanut yhtä viestiäni. En kyllä vieläkään tiedä, miksei se ollut mennyt perille (tai oliko oikeasti mennyt, mutta henkilö oli vetänyt siitä toviksi palkokasvit käkättimeen - tosin en ehkä oikein usko valehteluselitykseenkään).
Katkeruutta ei tarvitse pahoitella, se on normaalitilani ja aina itseaiheutettua. Enkä ehkä ollut ihan täsmälleen vertaistukea vielä eilen, mutta nyt olen.
:/
En tosin ole ihan varma mihin mä sitä vertaistukea tarvin, koska en tiedä mitä on tapahtunut vai onko mitään.
Niin, tuntuisihan se vähän oudolta, että viesti ei olisi mennyt perille. Mutta toisaalta tuntuu myös oudolta, että tämä kyseinen henkilö tekisi jotain sellaista tahallaan. Tai sitten olen ollut ihan hakoteillä siitä, millainen se oikeasti on.
Vaan tiedäpä noista nyt sitten koskaan mikä on totuus. Naiset on melkein yhtä vaikeita kuin miehet.
Niin no, ajattelin sitä vertaistukea juuri tietämättömyyden kannalta. Mutta itse en sitten taas olekaan enää samis. Tällä suunnalla tilanteet sentään muuttuvat eivätkä jää tuolla tavalla loputtomiin kytemään. (Tosin täällä ne menevät iloisesti puihin, mikä ei ehkä sekään ole ihan optimitilanne...)
Vai että "melkein"? Saattaisin ottaa itse vielä hieman jyrkemmän kannan.
Ach. No se oli hyvää vertaistukea. Paitsi että olit luopio ja menit etenemään asioissa. Eihän sellanen sovi.
No naiset ehkä just ja just saattaa pärjätä miehille vaikeudessa...
Keksin kyllä yhden syyn vastaamattomuuteen. Eikös tällä henkilöllä ollut jotain mahdollisesti muualla menossa?
Tulee nimittäin mieleen, että se juttu on niin alkutekijöissään, ettei oikein osaa mitään siitä sanoa, ja sitten tulet puskista oman viestisi kanssa. Siinä voi olla jonkin verran miettimistä, että mitä vastaisi, ettei a) anna väärää kuvaa tai b) pahoita mieltä. Jos oikein sopivaan saumaan osui, voi myös olla miettimistä siinä, että mitä yleensäkään uskaltaa mistään ajatella.
Toisaalta ulkona on nyt kauniit ilmat ja siellä kesän riennoissa riekkuessa ei välttämättä tule edes mieleen tarkistella sähköposteja. Muista ihmeessä sinäkin se ja keksi muuta tekemistä.
No me emme kyllä tiedä onko sillä mitään menossa missään vai ei. Mutta kieltämättä itsekin mietin tuota vaihtoehtoa. Tosin minähän en edelleenkään kysynyt haluaako se alkaa seukata tai mitään lievempää versiotakaan. Sitä paitsi enemmän se vastaamatta jättäminen pahoittaa mielen kuin kieltävä vastaus, jolle annoin täyden mahdollisuuden.
Ja tuohon "keksi muuta tekemistä"... Haluaisin muistuttaa, että näiden bloggausten ulkopuolella olen paljon jotain muutakin ja ihan jossain muualla.
Lähetä kommentti