11. lokakuuta 2010

All bad poetry springs from genuine feeling (*

Tuossa taannoin Este haastoi kanssabloggaajiaan kirjoittamaan viikon ajan täysin blogin pääasiallisesta linjasta poikkeavaan teemaan tai tyylilajiin liittyviä postauksia. Minähän en oikeastaan tiedä mikä tämän blogin pääasiallinen linja edes on, mutta ilmoittauduin kuitenkin mukaan. Sainkin sitten tehtävänannon kirjoittaa viikon ajan runoja tai pieniä tarinoita, mielellään omaa tuotantoa. Hoidin homman himaan viime viikolla, jos ette huomanneet.

Se oli aika hassua, koska minähän en oikeasti harrasta mitään runoilemista. Kaikki nuo tekstit, joita viime viikolla tänne laitoin, olin alunperin kirjoittanut kännyni muistilapuille yhtenä päivänä viime elokuussa. Tarkalleen ottaen 15.8. Olin silloin yksikseni makoilemassa puistossa ja lueskelemassa kirjaa (Rillipää ja läski, josta Liimatta pääsi yhteen noista "runoista"). Postausten kuvat taasen on kaikki otettu 8.8. Tahmelan rannassa PispalaFolkin jälkeen. Silloin oli aika utuista Venäjän metsäpalojen takia, ja se on myöskin nähtävissä osasta kuvia.

En oikeastaan ollenkaan editoinut tekstiäni jälkeenpäin, vaan kirjoitin sen sellaisenaan kuin sen olin kännyyni naputellut silloin kesällä. Vaikka en tietenkään niitä muistiinpanoja kirjoittaessani ajatellut kirjoittavani runoja. Lisäilin tekstiin vain hieman rivinvaihtoja ja karsin jotain turhuuksia pois, jotta siitä tuli runomaisempaa. Minulla oli aika korkea julkaisukynnys sen skeidan suhteen, mutta nyt sain psyykattua itseni laittamaan nuo sanat kaikkien nähtäville sillä verukkeella, että toteutan toivetta, joka minulle on annettu. Oli ilahduttavaa, mutta ennen kaikkea hämmentävää, että jokunen teistä jopa tykkäsi niistä. Kiitos siitä kovasti.

En juuri ymmärrä runoista mitään, tykkään niistä, jos ne tuntuvat hyvältä, ja en tykkää, jos eivät tunnu. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että joku toinen voi neuvoa lisäämään tai jättämään pois tai jollain muulla tavalla muuttamaan runoa, että se olisi parempi. Mutta olen ymmärtänyt, että se on aivan tavallista runojen rustaajien keskuudessa ja suurin osa ilmeisesti jopa haluaa palautetta runoistaan. Minä en ymmärrä, miten joku toinen voisi tietää paremmin millainen runon pitää olla, kuin runon luoja itse. Mutta ehkä runoudessa on olemassa joku koodisto, joka tekee runosta hyvän (tai oikeamman runon) enkä minä tunne tätä koodistoa. Älkää käsittäkö väärin, tarkoitan tämän ystävällisimmällä mahdollisella tavalla. Tämä kokemus oli minulle vain uusi ja hyvin hämmentävä.

Jos teistä tuntui viime viikolla oudolta lukea tätä blogia, niin uskokaa kun kerron, että minulle tämän kirjoittaminen vasta outoa olikin. Tosin hyvällä tavalla outoa.

Tosin, minua kyllä pari kertaa ärsytti viime viikolla joku kauhea epäkohta maailmassa, ja jouduin nielemään sen ärsytyksen sen sijaan, että olisin tullut tänne avautumaan asiasta. Nyt kun olen runollisuudestani vapautettu, niin en tietenkään enää muista näitä ärsyttäviä asioita. No, onneksi epäkohdat ei tästä maailmasta lopu ihan äkkiä.


*) Otsikko on lainattu Oscar Wildeltä ja pätee ainakin minuun.

9 kommenttia:

Penni kirjoitti...

Ai, se olikin tällainen juttu. Pahoittelen, että tulin puuttumaan runoosi. Tarkoitus ei ollut tietenkään käydä sen kimppuun, mutta kirjoittajaopinnoissa tuo palautteen antaminen oli niin automaattista, että se on saattanut jäädä päälle... Unohtuu, että kaikki eivät halua.

Kirjoittajana on ihan mielettömän tärkeää saada palautetta, siinä oppii samalla tarkkailemaan omia tekstejään "ulkopuolelta". Mutta sen vastaaottaminen on vaikeaa, myönnän. Tosin sitten kun siihen on tottunut, on ihan outoa kirjoittaa, jos ei kukaan sano mitään.

Tuo on ihan mielenkiintoinen näkemys, että runoihin ei kukaan saisi kajota mitenkään... Mutta totuus on se, että jos haluaa parantaa kirjoittamistaan (tietysti tässä kohtaa voi ja kuuluu kysyä, mikä on sitten hyvää tekstiä...), on palaute oikeastaan ainoa asia, minkä kautta sitä voi parantaa. Muuten sitä vaan rakastaa jokaista kirjoittamaansa pilkkua, eikä näe missään parantamisen tarvetta. Jos on tarkoituksena tarjota kirjoituksiaan luettavaksi muillekin, on joskus pakko "tappaa rakkaimpiaan" ("kill your darling", muistaakseni Raymond Chandlerin sanoma).

Totta kai, jos kirjoittaa vaan omaksi ilokseen pöytälaatikkoon, on ihan sama mitä joku sanoo tai sanooko mitään :)

Tiina kirjoitti...

Ei tarvitse pahoitella. En tarkoittanut sitä niin.

Mulla ei varsinaisesti ole mitään näkemystä tähän asiaan, sanoin vaan, että en ymmärrä. Mutta kuten siis sanottua, niin en ole runoilija enkä osaa kuvitellakaan kirjoittavani silleen tosissaan runoja.
Siis tämä "ymmärtämättömyys" oli sellaista aivan aitoa ihmettelyä, vähän kuin ensimmäistä kertaa löytäisi Narnian eikä ymmärtäisi mikä se on.

Musta henk.koht. tuntuu siltä, että en olisi mikään sanomaan kenellekään toiselle, mikä olisi parempi tapa kirjoittaa runoja. Kuten en olekaan, koska en tajua runoudesta mitään. Mutta ymmärrän siis sen, että kirjoittamiseen panostavat ihmiset haluavat palautetta ja saavat siitä irtikin jotain, jonka perusteella haluavat kehittyä.
Mulle nuo ei edes ole mitään rakkaimpia, että siksi en haluaisi muokata. Mutta ideani pohjalta muokkaaminen ei olisi käynyt, koska laitoin ne tosiaan suoraan sieltä kännyn muistilapuilta ilman sen isompaa viilausta.

Penni kirjoitti...

Oikeastaan nyt kun kerroit tuon "juonen", nuo runoilusi saivat ihan erilaisen pohjan, ja niiden muokkaaminen tuntuisi ihan tyhmältä :)

Runot ovat vähän sellaisia, ettei niitä mihinkään karsinoihin voi laittaa. Niitä syntyy mitä erilaisimpia mitä erilaisimmista lähtökohdista.

Alcinoe kirjoitti...

Se oli hämmentävää, mutta arvasin, että kyseessä on salajuoni.

Niistä haistoi kesän.

Kirsikka kirjoitti...

Teinivuosinani kunnostauduin runonkirjoittamisessa ja sain jopa seiskaluokkalaisena jonkun palkinnonkin paikallisessa kilpailussa. Siitä huolimatta en rohkene runoja juurikaan arvostelemaan. Tykkään jos tykkään ja jos en, niin sitten en.

Noista sun pätkistä tykkäsin juuri sen takia, että niissä oli oikeasti se kesä eivätkä ne olleet mitään korkealentoista taiteellisuusyritystä, vaan ihan rehellisiä, suorasanaisia hetken kuvauksia.

Eilen illalla mies laittoi kuuntelemaan Radio Rockin podcasteista Sini Harajärveä. Jostain syystä sen runoista tulit sinä mieleen, vaikka noissa sun runoissa ei ollutkaan miehisiä elimiä ja em. naisihmisen todellisuutta epäilen vahvasti, toisin kuin sinun. :)

irwikissi kirjoitti...

Siis mitvit, minä en ole kyllä lukenut yhden yhtäkään runoasi, enkä tiennyt tällaisesta tehtävästäkään mitään :0 Sillä blogilistalla Harmiton Tiina oli tätä ennen päivittynyt viimeksi.. jotain niinku 4.10., tms.! Kui se voi olla edes mahdollista? :0

Noh, ei näemmä pidä sitten listaan luottaman :| - Mutta älä nyt ainakaan poista noita runoja, kun en ole ehtinyt niitä vielä edes lukea! :D

Varjo kirjoitti...

Aha, eli tässä taustalla oli tosiaan salaliittoteoria, jossa oli muitakin blogeja mukana!!!

Tiina kirjoitti...

Penni, ja musta tuntuu yhä oudolta edes sanoa noita runoiksi.

Alcinoe, salajuonipa hyvinnii. ;)

Kirsikka, mun ympäristöni oli jotenkin kovin runollinen silloin, kun kirjoittelin noita. Ja fiilis.
Täytyy googlata tuo Sini Harajärvi. :D

Irwikissi, juu, en ole aikeissa deletoida täältä yhtikäs mitään. Että ihan rauhassa voit lukea. :D
Kas kummaa sitä blogilistaa nyt sitten. En ole käynyt siellä kuukausiin, joten en tiennyt päivittymättömyydestä mitään. Johtuikohan se siitä, ettei noissa ollut otsikoita? Outoa.

Varjo, no nyt toi alkaa kuulostaa jo siltä, kuin tässä olisi jotain huijauksen makua. ;D Mutta ei ole. Ihan aitoja ovat.

DorianK kirjoitti...

Tuossa tekstin (siis minkä tahansa tekstin) muokkauksessa komppaan Penniä. Eli jos kirjoittaa nimenomaan julkaistavaksi jotain, toisten mielipiteet voivat olla arvokkaita arvioidessa, välittyykö oma ajatus muille sillä tavalla kuin on tarkoittanut. Jos kirjoittaa puhtaasti itselleen, palaute on varmaan pitkälti turhaa (ja ehkä jopa turmiollista).

Itselleni on kyllä jäänyt aika elävästi mieleen tavallaan ikävä kokemus siitä, kun vuosia sitten kirjoitin eräänä pienenä opiskelutyönä petrarcalaisen sonetin englanniksi ryhmätyöhön ja mielestäni sen rytmi kulki juuri oikein. Opettaja kuitenkin halusi muuttaa rytmiä hiukan "oikeammaksi", ja annoin heti periksi, kun hän oli kuitenkin kielen natiivi puhuja. Sen jälkeen rytmi kuitenkin kuulosti omaan korvaani väärältä... Jäi harmittamaan, mutta en edelleenkään tiedä, kumpi oli lopulta oikeassa.