6. kesäkuuta 2011

Siitä, mistä ei voi puhua, täytyy laulaa

Työnnän tikkuni nyt jonnekin, joka ei minulle ollenkaan kuulu. Ainakaan vielä muutamaan kymmeneen vuoteen.

Negativen Jonne Aaronin isoveli Tommi seurustelee kaiketi Katri Helenan kanssa. Lehdistö on jo rauhoittunut, mutta jonkin aikaa sitten vielä lööpit kirkuivat Katri Helenan nuoresta ystävästä. Tämä toki sopi minulle, koska kyseinen Tommi on minua vanhempi. Ehkä vuoden tai jotain. Katri Helena taas on n. 65-vuotias. Mikä minua tässä kuitenkin hämmentää, on se, että olen parinkin eri keski-ikäisen naisen suusta kuullut kommentin, ettei Katri Helenan ja Tommin suhde voi olla kovin intiimi. Että he vaan ovat niitä "elämän kalakavereita" eikä siihen liity mitään seksuaalista. Olen ihmetellyt näitä lausuntoja kovasti. Onko nyt siis niin, että kuusikymppinen nainen ei halua enää seksiä? Toivon, että niin ei todellakaan ole. Sehän olisi kamalaa! Tai no, riippuu varmaan tilanteesta. Jos ei saa, on tietysti armollisempaa, jos ei myöskään halua.

No mutta nythän on sitten tämä Erinin Vanhan nainen hunningolla -kappale (jonka haukuin jo Kukkiksen blogissa). Laulu kertoo aivan päinvastaista sanomaa, vaikka eipä Erinillä varmaankaan voi olla kovin omakohtaista kokemusta aiheesta. Siinä laulussahan tuo hurvitteleva vanha nainen on ehkä joku kuusikymppinen, koska laulussa lauletaan jotain 40 vuotta saman miehen kanssa olemisesta. Googlailin biisiä ihan sen vuoksi, koska halusin tietää, mitä mieltä muut ovat siitä, eli olenko ainoa, jonka mielestä se on korkeintaan keskinkertainen eikä Erin ole mikään erinomainen (pun intended) laulaja. Siis puhun nyt täysin musiikillisesti, lyriikat nyt ovat aika yksi hailea minulle tässä tapauksessa. En siis ole tykkäämättä kappaleesta siksi, että vanha nainen paheksuttavasti ratsastaa... millä lie. Päädyin Kaksplussan keskustelupalstalle, joka on tunnettu laadukkuudestaan. Tuolla keskustelussa joka tapauksessa suurin osa tyypeistä tuntuu olevan sitä mieltä, että kyllä kuusikymppinen nainen tekee ja haluaa tehdä jos jonkinlaisia temppuja sängyssä.

En nyt oikeastaan tiedä, miksi näen vaivaa kuusikymppisten naisten seksielämästä (miehillehän se on itsestäänselvyys) niin paljon, että vaivauduin siitä oikein blogiin kirjoittamaan. Mutta tämmöistä tässä nyt mietiskelin flunssaisena, kun en lämpöisistä ilmoista jaksa uloskaan mennä nauttimaan. Ehkä palaan muutaman kymmenen vuoden päästä kertomaan teille, mikä on tässä asiassa absoluuttinen totuus.

Olen muuten sitä mieltä, että jos nainen ei halua suhteessa "antaa", niin se on miehen vika. Mies ei silloin osaa käsitellä naista niin, että nainen tuntisi itsensä haluttavaksi tai halukkaaksi. Paitsi tietysti jos nainen on perusluonteeltaan haluton. Silloinhan sille ei mitään voi. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jos nainen ei anna, niin seksin hakeminen toisaalta ei ole maailman kamalin teko. Ja samat argumentit uudestaan, mutta sukupuoliroolit toisin päin. Tai miten niitä nyt haluaakaan sekoittaa.

16 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Ollaan me sentään joskus musiikkiasioista samaa mieltä! Erinhän ei todellakaan ole mikään hyvä laulaja. En tiedä, onko se jotenkin teknisesti hyvä, siis sellaiselle, joka osaa kuunnella "oikein", mutta mun korvaan sen naukuminen sattuu.

Tuo Vanha nainen hunningolla voisi olla biisinä ehkä ihan jees, jos sen laulaisi joku viskillä ja tupakalla äänensä karhentanut nainen. Toi pikkuoravan ääni ei tee biisistä ovin uskottavaa.

Mä toivon, että olen kuusikymppisenä seksuaalisesti yhtä vireä kuin nyt. Ahhaha. Tosin en varmaaan elä niin vanhaksi, että koskaan saan tietää kuinka käy.

Tiina kirjoitti...

Täytyy vielä sanoa tähän, että ensimmäisen kerran kuulin Erinin vetävän tuon biisin livenä jossain ohjelmassa ja siinä livenä se naukuna kuulosti aika surkealta. Nyt kun kuuntelin tuon levytetyn version, niin laulu kuulosti paremmalta, joskaan en tuosta nasaalista välitä yhtään.
Ja hei, kai meillä nyt muitakin samanmielisyyksiä on musiikista?! :D

Mä toivon kanssa, että olen kuusikymppisenä yhtä vireä kuin nyt. Ja että mulla on myöskin mies, jota käyttää siihen tarkoitukseen. ;D

Kirsikka kirjoitti...

En ole kuullut Erinin naukunaa, mutta voin kyllä kuvitella. Miksi kolmekymppinen (?) typsy laulaa olevansa vanha nainen hunningolla, en tajua.

Mulle on kerran eräs (vanhempi) mies todennut, että naisen nautinnon kautta kaikki on mahdollista. Muutamallekin (nuorelle) miehelle olisin sen viestin halunnut vääntää rautalankamalliksi. Yhdyn siis täydellä sydämellä näkemyksiisi. :)

Laiza kirjoitti...

Hyi kaamea, se ratsastusbiisi on silkkaa kidutusta. Hirvittävää paskaa jokaiselta osa-alueeltaan.

Kimmeli kirjoitti...

Minusta se biisi taas on aivan loistava! Johtuu varmaan siitä, että olen itsekkin wanha nainen hunningolla :) Tosin olen vapaa, mutta silti olen välillä hunningolla ja se on mukavaa.
Niin, ja olen sitäkin mieltä, että jos mies käy vieraissa, niin usein on vika on kyllä haluttomassa naisessa. Olen usein kuullut, kun naiset kertoo, ettei niitä vaan kiinnosta!!!

Bemary kirjoitti...

En oo kuullut kyseistä biisiä vielä kertaakaan eikä erityisemmin oo intoa kuunnellakaan ja vielä vähemmän ite oon lähelläkään ikää, jonka vuoksi voisin vanhaksi naiseksi itteäni kutsua. Silti väittämä haluiltaan puolimuumioituneista "aikuisista naisista" särisee korvaan pahasti, kun on kuullut monelta taholta toitotettavan, että reilusti keski-ikäiset/"vähän vanhemmat" naiset elävät elämänsä parasta aikaa, kaikilla elämänsä osa-alueilla, jos se asenne vaan on kohillaan eikä tyydytä masistelemaan, että "yhyy, elämä meni jo". Aivan varmana se Katrinkin suhde on ehtaa kamaa, iästä viis. Siitä naisesta paistaa se elämänhalu kilometrien päähän ja sekös epäilijöitä masentaakin, kun ovat ite liian kaavoihin kangistuneita. Näin olettaisin ainakin.

Ohari kirjoitti...

Voin kertoa, että ne vanhat (pah) naiset, jotka ovat olleet kavereinani, ovat todistaneet toista. 70-vuotias sanoi, että kylläpä vaan haluttaa kovastikin – tosin hänellä oli 20 vuotta nuorempi mies, tosintosin he ehtivät olla yhdessä parikymmentä vuotta, joten uutuudenviehätysvaikutus on poissuljettu. Pari vuotta nuorempi virkasisarensa sanoi samaa, eikä hänellä ollut kuin oma vanha äijänsä siinä viihdykkeenä. Poikkeuksia varmaan on kaikkiin mahdollisiin kahteen suuntaan, mutta mua ainakin heidän lausuntonsa on lohduttanut kovasti. Seksi nyt kuitenkin on halpaa, hauskaa ja terveellistä hupia, josta ei ainakaan toistaiseksi vielä joudu edes (veroja) maksamaan. Onhan se ihanaa, jos siitä saa nauttia elonsa loppuun saakka.

Zepa kirjoitti...

Hormoonitoiminta on tietty ihan eri jos ihminen on 30 tai 60. Mutta sitähän voi fiksata pillereillä. Enemmän varmaan vaikuttaa se, onko seksiä ylipäätään tyrkyllä, ja jos, niin minkälaista. Jos ei oo tyrkyllä, ei kuulemma naisia isommin haittaa ajan mittaan (näin olen kuullut, ja itekin sen verran todennut että mitään ei puutu vaik mies puuttuu)(miehillä saattaa olla toisin, en tiedä). Mutta jos laadukasta seksiä on saatavilla helposti, niin miksei kuuskymppisellekin kelpaisi?

Kaisa kirjoitti...

Mä voisin nyt sanoo mitä mun äiti 65 vee sanoi, mutta sitten te olisitte kaikki ihan että hei, tällä keskustelulla oli ihan taso, ja sitä mä oisin vaan etä sori sori sori.

Elegia kirjoitti...

6kymppisenä sitä vihdoin on varmaan jo sinut kehonsa kanssa :D Jos niin pääsee käymään, niin varmaan se seksi maittaa. Tai sitten ei.

En muuten ollutkaan tiennyt, että Katri-Helena on puuma. Minulla ei ole mitään puumia vastaan, voisinhan periaatteessa olla itsekin sellainen. Mutta en siis ole.

Katri-Helena vaikuttaa tosiaan elämäniloiselta ihmiseltä, mikä on tietenkin ihan kamalaa niiden mielestä, jotka ajattelevat elämän loppuvan viim. 40-vuotiaana ;)

Sandra kirjoitti...

Voisiko Katri Helenan ja Tommi Liimataisen suhteen taivastelussa olla kysymys vähän siitäkin, että joidenkin voi olla vaikea kuvitella elämäniloista mutta imagoltaan puhtoista Katri Helenaa olemaan sillai a) nuoremman miehen kanssa mutta myös b) ylipäätään minkään miehen kanssa? Jos Paula Koivuniemellä olisi suhde itseään 30 vuotta nuoremman miehen kanssa, kirjoitettaisiinko ja puhuttaisiinko siitä samalla tavalla kuin Katri Helenan ja Tommi L.:n suhteesta? En usko, kun Paulahan on niin rock ja kaikkea.

Tiina kirjoitti...

Täällä on paljon hyviä kommentteja, joten en nyt jaksa vastata jokaiselle yksitellen. Olen kuitenkin samaa mieltä ja olette oikeassa (paitsi ne, joiden mielestä se Erinin kappale on hyvä). ;)

sea kirjoitti...

Sanonpahan vain, että ei se vika aina ole siinä kumppanissa tai sen taidoissa/halukkuudessa eikä välttämättä ihminen ole perusluonteeltaan haluton, joskus voi olla vain kausia kun ei huvita. Hormoonithan monesti säätelee tuota ja erinäiset sairaudet. Jotkut naisethan himoitsee enemmän tiettyyn aikaa kuukaudesta kun taas toiseen aikaan ei kiinnosta yhtään. Nämä on vähän semmosia missä asennossa se kuu millonkin on-juttuja. :D

Mutta jos kumppani on aiemmin ollut erittäin halukas ja sitten tulee vuosien kuivakausi niin kyllä siinä on suhde kovilla (kokemusta on, enkä minä ollut se haluton).

Tiina kirjoitti...

Joo, tokihan mä puhuin nyt vähän laajemmasta skaalasta kuin kuukauden päivistä.
Puhun yleistäen, kun en jaksa leikkiä diplomaattia. Tokihan niitä on sitten kaikenlaisia sairauksia jne. jne.

minh kirjoitti...

Järkyttävä biisi. Mutta Erin ON ihan vitun hyvä laulaja. Laulutyyli häiritsee, se muistuttaa tässä liikaa Terhi Kokkosta, Anna Puuta ja mitä näitä on. Mutta Erin kyllä OSAA laulaa ja hänellä on tosi kaunis ääni ja perinteinen irlantilainen laulutapa, kunhan vaan käyttäis sitä.

Mä ehkä ajattelisin tätä biisiä (siis ihan hirveä kappale!) kuitenkin tarinana, enkä yleistyksenä 6-kymppisten naisten seksielämästä. Lähinnä siis kertomus vanhenevasta naisesta jolla on ollut täysin puutunut seksielämä ja nyt se sitten kokee jotain järisyttävää ^^

-minh-

Tiina kirjoitti...

Mä en tiedä, mutta siinä telkkariohjelmassa, missä kuulin sen vetävän livenä, niin se veti kyllä jotenkin surkeasti. Mutta kyllä se tossa youtube-versiossa kuulostaa osaavan laulaa. Nasaalista en tykkää ja voihan se toki olla, että tuottaja vaatii Eriniä laulamaan tietyllä tavalla.

Ehkä suosisin kuitenkin mieluummin tuon Erinin biisin kertomaa 6-kymppisten seksielämästä kuin näiden Katri Helenan suhdetta ihmettelevien. Siis että mieluummin vanha nainen hunningolla kuin selibaatissa, omasta tahdosta. ;)