9. kesäkuuta 2011

You're such a fuckin' hypocrite


Suomi on epäilemättä Euroopan amerikkalaisin maa. Täällä ollaan hyvää vauhtia menossa samaan tekopyhyyteen, hurskasteluun ja ulkokultaisuuteen kuin Amerikassa, jossa koko Super Bowl -lähetys katkaistaan, kun jossain vilahtaa nänni.

Elokuvateattereissa tulee pian ensi-iltaan tanskalainen elokuva Klovni, jonka julisteessa (yllä, saa klikata isommaksi) näkyy osa tyypin sukupuolielintä. Herranjumala! Siis osa sukupuolielintä! "Lapsiperheet" ovat valittaneet mainoksesta ja nyt Finnkino peittää mustalla tarralla tuon kriittisen kohdan, jotta kukkahattutädit voivat taas hengittää rauhassa. Suomessa myöskin elokuvan ikäraja on korkeampi kuin Tanskassa, koska "komediassa on joitakin härskiksi luokiteltavia kohtauksia". Miten härskejä Tanskassa oikein sitten ollaan, kun ei ymmärretä suojella 11-vuotiaiden ihmistaimien silmiä ja mieltä moiselta härskiydeltä?

Miksi sukupuolielimen näkyminen muuten ylipäänsä järkyttää? Eikös alaston ihminen ole aika luonnollinen? Kaikillahan meillä on jonkinlainen värkki tuolla jalkojen välissä. Ja eikös varsinkin täällä Suomessa olla käyty aikojen alusta asti saunassa ilman rihmankiertämää? Missä vaiheessa alastomuudesta on tullut tabu? En vaan jaksa käsittää, en. Alastomuus ei varmaankaan järkytä lasta. Lapsi on ehkä korkeintaan utelias ja kiinnostunut ihmisvartalosta, mutta ei koe asioita sillä tavalla seksuaalisesti kuin aikuinen. Ja mitä enemmän kaikki laitetaan piiloon ja kielletään, niin sitä enemmänhän se alkaa kiinnostaa.

Olen ennenkin paasannut siitä, miten en vaan käsitä tätä nykymenoa, kun ihmiset pahoittavat mielensä milloin mistäkin. En jaksa enää pukea tätä omiksi sanoikseni, vaan lainaan tähän loppuun (ja olen saattanut lainata ennenkin) Stephen Fryn sanoja:

"The question seems flippant at first glance. Even rude. But it is a serious and profound question. Your feelings are hurt. You’ve chosen to take offence at somebody else’s words. So fucking what?

It’s an offensive world we live in. Deal with it like an adult. You have not been physically harmed. Why should your offence be more important than someone else’s freedom to express themselves?

So. Fucking. What?

Before you picket a theatre, write to your local paper, fire your AK-47 in the air, or call for someone’s head on a plate, ask yourself this question. Can you give an honest and coherent answer, explaining why your personal hurt feelings take precedence over someone else’s freedom?

Because you need to have an answer to this question. And it has to be a good one. Otherwise you will just be dismissed as an irrational, immature cry-baby with an inflated sense of the importance of your own sensibilities.

So.

Fucking.

What?"

Ps. Tämä hevosen sukupuolielin -keskustelu on jo legendaarinen.

18 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Kohta meillä varmaan kielletään isejä menemästä saunaan tyttölastensa kanssa ja äitejä poikalasten. Onhan tuo varsin surkuhupaisaa touhua, perustelut kyllä käyvät useimmiten minun mielestä hyvistä vitseistä.

Zepa kirjoitti...

Niin totta. Tuo amerikanismi liittyy ihmisten yleiseen tyhmistymiseen, kun ei enää ymmärretä mistään kuin pintataso ja sitten äkkiä seuraavaan asiaan. Ja onhan toki makeeta matkia ison maailman meininkiä, jep. Sääli vaan, että se matkiminen aloitetaan aina sieltä idiooteimmasta päästä. Kuten nyt tällainen tisseistä ja munista hysterisointi.

Tiina kirjoitti...

Mymskä, jos ei kielletäkään, niin kyllä sitä varmaan nytkin jo jotkut tahot paheksuvat.

Zepa, tästä tuli muuten mieleen eilinen uutinen siitä, miten vanhemmat rajoittavat nykyisin liikaa lastensa liikkumista ja luovat heille kuvan vaarallisesta maailmasta, vaikka maailma ei ole muuttunut turvattomammaksi. Vähän samaa sarjaa kuin se, että suojellaan lapsia... KAIKELTA.

Laiza kirjoitti...

Mikä se oli se mammutin vehje, jota tässä takavuosina, ellei peräti viime vuonna, taivasteltiin. En ymmärtänyt alkuunkaan kyllä. Joo, mammuttitaideteos, jonka vehje liikkui kun hännästä veti, mitä pahaa siinä on? Lapsistahan se on vain huvittava, vain aikuisen mielestä sellainen on jotenkin irstas.

Anonyymi kirjoitti...

"vaikka maailma ei ole muuttunut turvattomammaksi"

Niinpä. Eikä koko juttu edes ole tässä. Maailma on muuttunut ihan helvetin paljon turvallisemmaksi eikä se johdu siitä että lapsia ja aikuisiakin pidetään tynnyrissä.
Kyse on ihan normaalista yhteiskunnan ja kulttuurin kehittymisestä, jossa tämmöisen fasismin muodossa tätä nykyä otetaan aimo harppauksia taaksepäin.

Ymmärrän kyllä miten maailma voi näyttää turvattomammalta, kun jokaista naarmua polvessa nykyään kauhistellaan televisiossa ja iltapäivälehdissä.

Ilkka kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kymmenet-ihmiset-kauhuissaan---hirvenvasa-juoksi-keskelle-ihmisjoukkoa-tampereella/art-1288394757674.html

-Anne- kirjoitti...

Juu, tuota olen ihmetellyt minäkin: Miten saunojen myötä alastomuuteen tottuneesta kansasta alkaakin tulla tissi- ja pippelikammoinen?
Tuo hevostarina jaksoi taas kerran naurattaa, voi pyhä sylvi...

Acata kirjoitti...

Toi heppajuttu oli ihan priceless!! :D :D

Ammoin jossain lehdessä kolumneerasi joku amerikkalaistunut suomalainen perheenäiti. Hää ihmetteli, kun 10-vee tyttärellä oli ollut koulussa terveystarkastus ja mukaan oli pitänyt ottaa uimapuku. No, uikkarit oli toki unohtuneet kotiin, mutta nou hätä: terkkari oli (ensin unohdusta pitkällisesti paheksuttuaan) jostain kaivellut jotkut rintsikat, jotka tää kymppivee oli sitten saanut sorvailla päälleen, ettei vaan näy siinä tarkastuksessa mitään ylimääräistä. Että näin.

Elegia kirjoitti...

Tuollaisella kohkaamisessa saadaan vain pahaa aikaiseksi, kun normaali alastomuus rinnastetaan ilmeisesti johonkin pornoon ja aikuisten käytös viestii lapsille, että alastomuus on saastaista jne. Saadaan pian sukupolvi, joka on ihan hukassa itsensä kanssa, kun on kasvatettu "häpeässä".

Acatan kommenttiin liittyen: mahtoi 10veetä hämmentää enemmän se, että terkkari kauhuissaan alkaa etsiä rintsikoita terveystarkastuksessa!

Kaisa kirjoitti...

Mut tota elokuvajulistetta en kyllä tykkäis pitempään katsella, eihän siinä mitään vilahdusta ollut vaan koko vehje (nyt kun oikein zoomasin niin ei se virtsa-aukko sentään näkynytkään). Kyllä minä sitten netistä katselen siittimiä kun tekee mieli niitä nähdä.

Yritin miettiä millaista alastomuuskäsitystä olen omille lapsilleni siirtänyt. Tuntuu että tytöt 9-14v. ovat tarkkoja siitä ettei mitään näy, ja nyt 14-vuotias käyttää mikrosortseja ja napapaitaa tietäen tarkkaan, miten koiraat siihen reagoivat. Poika taas.. on iloinen aina kun voi vilauttaa. Hmm...

Ofelia kirjoitti...

Mä kans ihmettelin tota julistehommaa. :/

Meillä on kotona aina nakuiltu, siis että alastomuus on älyttömän luonnollista, mulle oli shokki miten Hamlet järkyttyi kun sen kanssa asuessa ekaa kertaa kuljin kotona alasti. :D :D Sehän ei suostu olemaan alasti Maudinkaan edessä! :O Kulttuurijuttu...

Mä REPESIN tolle hevosjutulle!! Siis ei hyvää päivää!! Tää lause oli hyvä:
"tässä sitä aikuinen ja täysjärkinen(?) ihminen on matkalla naapuriin keskustelemaan hevosensa munasta." NIINPÄ! xD

Muistan pienenä ihmetelleeni hevosen elimen kokoa kun semmoisen ekan kerran hevostalleilla näin, mutta äitipä vaan totesi että semmonen niil on - eikä tullut traumaa...

Elegia kirjoitti...

Voisihan tuo kuvan mies tietenkin olla komeampi. :D Mutta siis... Aikuisten katse varmaan osuukin heti erogeeniseen alueeseen ja alkaa pohtia kaikenlaista. Sen sijaan lapsen ajatusmaailma on aika lailla toisenlainen.

Lapset ovat fiksuja, kyllä, mutta he eivät ole aikuisia ja ajattele samalla tavalla. En tajua tuota kohkausta siis, kun suurin osa on kuitenkin peitossa ja vaikka aikuiset tietenkin heti kyttäävät ja pohtivat ties mitä, niin lapset kokevat ihan eri tavalla. Aikuisten tehtävä on sitten selittää, jos tarve vaatii.

Acata kirjoitti...

Elegia: Äläpä. Samaisessa kolumnissa tää Suomi-äippä kertoi kauhistuttaneensa uusia Jenkki-tuttavia kertoilemalla suomalaisesta saunakulttuurista. Siinä oli uusien tuttavuuksien silmistä heijastunut paitsi syvä tyrmistys, niin myös sanat "lastensuojelu" ja "huostaanotto", kun tää äippä oli kertonut koko perheen saunovan yhdessä ja alasti. Siis ihan pervoa. :D

Tiina kirjoitti...

Laiza, joo, se oli se Veeti-mammutti parka, joka kaiken muun lisäksi löi otsansakin vielä rautatiesiltaan täällä Tampereella. :D

Anonyymi, mun mielestäni ne lasten keltaiset turvaliivit ovat jo ihan naurettava juttu. En tokikaan toivo yhdenkään lapsen jäävän auton alle, mutta montakohan tapaturmaa ne turvaliivit on estäneet? Vai onko lapsista tullut vain tyhmempiä kuin ennen?

Ilkka, onneksi en ollut paikalla. :) Tuostakin jotkut tuohtuivat, kun kulutettiin palomiesten arvokasta aikaa jonkun hirven takia...

Anne, niinpä. Kaipa me otetaan mallia niin hyvin koko ajan tuolta suuresta maailmasta. En ymmärrä mistä tämä kukkahattutäti-sukupolvi on päässyt sikisemään. ;)

Acata, huh huh, uimapuku terveystarkastuksessa??? Taidamme kasvattaa aika vinoutunutta sukupolvea...

Elegia, no niinpä. Ehkä kohta jostain syntyy joku uusi hippiliikkeen kaltainen, joka vähän murtaa näitä raja-aitoja. :D

Kaisa, no ei sitä varmasti tarvi seinälleen ripustaa, jos ei halua. :D
Miehillä taitaa olla joku luontainen vietti vilautteluun. ;)

Ofelia, no en mä ehkä välttämättä haluaisi, että mun vanhempani kulkisivat alasti kotona. Tai sisarukset. Vedän rajan johonkin. :D

Elegia taasen, no toki voisi. ;D
Tiedän vanhempia, jotka mieluummin sepittävät jotain kummallisia puolitotuuksia kuin kertoisivat lapsille mistä oikeasti on kyse. En käsitä.

Ja Acata vielä, tuo on kyllä ihmeellistä, ettei muka vanhemmat ja lapset voisi käydä edes pesulla toisten nähden. Amerikassa sitten ollaan varmaan aina yleisissä saunoissakin uima-asussa tai pyyhe päällä?

Anonyymi kirjoitti...

"Vai onko lapsista tullut vain tyhmempiä kuin ennen?"

Ei. Autoilijoista.

Tiina kirjoitti...

No, sekin voi olla totta, mutta auttaako siihenkään sitten turvaliivi? Ja pitäisikö sen autoilijan sitten laittaa se liivi. ;)

Kaisa kirjoitti...

Luulen että se turvaliivi on ihan vanhempia varten, ja nimenomaan niitä vanhempia, jotka ovat saaneet mm. kiellettyä minkään kotonaleivotun viemisen päiväkotiin, koska siinä voi olla pöpöjä. 23 E-koodia sisältävät makeiset ovat taas ihan sallittuja. Se on näyttävä turvakeino, josta hevosille ja mammuteille housuja vaativat saavat hyvän mielen.

Acata kirjoitti...

Juu, kai siellä hoidetaan peseytimishommat märkäpuku päällä. :D