4. joulukuuta 2015

4. luukku

Tänään luukusta pilkistää Stockmannin jouluikkunaa palanen.



Tuo Stockan jouluikkuna ei Tampereella kyllä ole mielestäni mitenkään erityisen mielenkiintoinen juttu. Se on joka vuosi vähän niin kuin sama. Paitsi tänä vuonna se oli siirretty sivuikkunaan ja sen eteen oli rakennettu koroke, varmasti lapsia varten, joten ei siitä kuvaakaan pystynyt ottamaan kovin hyvin. No, siinä jotain jyrsijöitä teille sitten.

***

Tänään on ollut ihan suunnattoman surun päivä. Aamulla heräsin tietämättä maailman tapahtumista, avasin somen ja melkein ensimmäisenä eteeni tuli Rumban jakaman jutun saatesanat: "Scott Weilandin kuolema ei tullut luultavasti kenellekään yllätyksenä. Siksikin hänen poismenonsa on niin surullinen, kirjoittaa Jarkko Fräntilä kolumnissaan." Tuntui, että sydämeni pysähtyi ja valahti jonnekin suoliston pohjalle. Mitä? Scott Weilandin kuolema?! Eihän se voi pitää paikkaansa, vastahan se illalla jakoi Facebookissa vanhoja kuvia itsestään ja rokkikavereistaan! Avasin googlen eikä Wikipedia vahvistanut tätä tietoa. Ajattelin, että Rumbalta aivan älyttömän paskaa läppää tai huonoa toimitustyötä. Pulssi jossain sadassa ja kädet voimattomina kaivoin somea vähän lisää ja vahvasti uutinen alkoi vaikuttaa todelta. Menin Scottin omalle FB-sivulle ja tapahtunut vahvistettiin siellä. Ei pystynyt käsittämään.

Jotenkin se kontrasti eilisen illan ja tämän aamun välillä oli niin suuri, että se teki uutisen uskomisesta melkein mahdotonta. Olin aivan erityisesti kiinnittänyt Facebookissa huomiota jo jokusen viikon siihen, miten aktiivisesti Scott siellä juttuja päivitteli ja miten kaikki vaikutti olevan hyvin ja hän jopa hymyili kuvissa. Ja sitten... PAM. Toki tyypin elintavat olivat mitä olivat ja hänen muistokirjoituksensa olivat jo varmaan valmiiksi kirjoitettuna moneen kertaan vuosien varrella, mutta että juuri nyt? Näin jälkeenpäin tietysti tulee mieleen, että ehkä se somessakin kovaa meneminen olikin huono ennusmerkki, vaikka itse iloitsin siitä kovasti silloin. Toivon kuitenkin, että se oli ainakin merkki siitä, että Scott kuoli onnellisena.

Enpä tiedä. Tuntuu vähän hassulta aina surra ihmistä, jota ei tuntenut oikeasti, mutta toisaalta sitten taas miksi niin? Eikös tunteet ole aina hyvä asia ja saavat tulla sellaisina kuin ovat tullakseen? Scott liittyi nyt sinne samaan remmiin, missä Layne ja Kurt ja muut liian nuorena kuolleet rokkarit ovat jo odotelleet. Vaikka ei olis kyllä tarttenut.

Jos mitään tänään olen katunut, niin sitä, etten syyskuussa mennyt katsomaan Scott Weilandia ja Wildaboutsia Tavastialle. Nyt se on myöhäistä.

Here's to you, Scott.




2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Hgin stokkan jouluikkuna näytti niin sekavalta sähläykseltä, että muutama sekunti riitti kiitti.

- - -

En tunne tätä vainajaa, mutta kepeät hänelle.

Tiina kirjoitti...

Joo, tää on näitä mun sukupolvikokemuksiani. En jaksanut selittää hemmon henkilöllisyyttä sen enempää. Ajattelin, että ne tietää jotka tietää ja loppuja ei varmaan kiinnostakaan.

Harmi, ettei Helsingin Stockakaan ole panostanut hommaan sen enempää. Höh. (Tai voihan ne olla panostanut, mutta jos lopputulos ei kiehdo, niin...)