Voi elämä tätä elämää

Olen taas kieriskellyt tuskissani, kun on se aika kuukaudesta. Onneksi väliä ei tällä kertaa ollut kahdeksaa kuukautta (tai no, onko se niin onni sittenkään) kuten edellisellä kertaa, joten toivottavasti selviän hiukan vähemmällä kivulla sekä heikkohappisuudella nyt.

Ja kun kerta valittamisen alkuun pääsin, niin voinpa tässä jatkaa tätä epikriisini kirjoitusta. Kas jotkuthan teistä ehkä muistavat tuon julmetun pitkän yskän, joka minulla oli tuossa loppuvuodesta. Yskälle itsessään tuli kestoa ainakin sen kuusi viikkoa. Sitten yskä parani, mutta siitä jäi jälkioireiksi jonkinlaista kummaa hengityksen vinguntaa. Vinkuminen alkoi lähinnä silloin, kun yritin käydä nukkumaan, eikä millään meinannut lakata ennen kuin nousin ylös hetkeksi jos toiseksikin. Tästä syystä yöuneni ovat olleet melko heikkoja viime aikoina. Pariin otteeseen olin jo aikeissa mennä lääkäriin sen vuoksi, mutta varmaan sitä jaksaa mihinkään lähteä kun ei ole koko yönä nukkunut. No viime su-ma yönä se vinkuminen taas alkoi ja silloin päätin, että nyt menen aamulla yths:lle vaikka se olisi viimeinen tekoni. Menin sinne kahdeksaksi ja siellä oli silloin jo hirvittävät jonot. Ilmeisesti sekä opiskelijat että sairaanhoitajat ja lääkärit olivat kaikki sairastuneet yhtä aikaa. No koska vaivani ei nyt ollu suoranaisesti akuutti, sain ajan hoitajalle tiistaille. Tiistaina sitten kampesin itseni sinne hoitajan vastaanotolle eikä siitä ollut mitään muuta hyötyä kuin että sain ajan lääkärille tälle päivälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että minulla on herkkyyttä astmaan, mutta ei varsinaista astmaa, joten sain sitten sellaista hengitysteitä avaavaa lääkettä. Astmapiipun ikään kuin, josta hönkäisen nukkumaan mennessäni. Toivottavasti se nyt auttaa sitten, ei nimittäin ole kiva yrittää nukkua, jos tuntuu ettei pysty kunnolla hengittämään. Paitsi en tiedä oliko jotenkin odotettavissakin, että kahtena viime yönä se vinkuminen on pysynyt poissa. Eikös aina käy niin, että vaiva paranee kun on menossa lääkäriin?

Ja miten sitä kuvittelee, että kun laittaa pari työhakemusta, niin ahdistuksen pitäisi siitä vähetä? Päinvastoin! Ahdistushan vaan siitä pahenee, kun miettii että vielä pitäisi laittaa miljoona työhakemusta ja mitä sitten jos näistä ei mitään kuulu ja mitä sitä sitten tekee kesälläkin ja mistä sitä saa rahaa ja voi helvetti kun työhakemusten kirjoittaminen on raskasta puuhaa. No minähän siis laitoin kaksi työhakemusta viime yönä ennen nukkumaan menemistä. Vähän kyllä hävetti ensin laittaa niitä siihen aikaan, mutta sitten totesin että kyse on it-alan työpaikoista ja ainahan sen alan ihmiset puuhastelee öiseen aikaan, kun kaikki muut ovat jo nukkumassa. Seurasi siitä ahdistuksesta kuitenkin jotain positiivistakin, sillä toisesta noista paikoista soitettiin heti aamulla ja pyydettiin työhaastatteluun ensi viikolla. Eipä se työhaastattelu nyt vielä tarkoita yhtään mitään, mutta on se ainakin tyhjää parempi. Pitäkää peukkuja! Sitku.

Minun piti huomenna mennä pyörähtämään pk-seudulla ystäväni luona, mutta sen joulukuisen lähes-pökräys-episodin jälkeen olen tullut vähän varovaisemmaksi ja koin viisaammaksi siirtää reissua joko perjantaihin tai ensi viikkoon. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.


Äh. Olisin halunnut laittaa tähän sen Herra Ylpön ja Ihmisten biisin Sata Vuotta, mutta ei väkisin sitten Sony BMG. Käykää itse kuuntelemassa se täältä.


Ps. Huomenna on Runebergin päivä ja minulla on ollut koostumassa suuri Runebergin torttu -vertailu, mutta kun olen vaan niin laiska, tyhmä ja saamaton, etten ole saanut sitä väsättyä tänne blogiin. Ehkä huomenna jos. Ei sillä, että ketään kiinnostaisi.