generated by sloganizer.net

20. huhtikuuta 2009

Ei otsikkoa tällä kertaa


Tampereella on tuo Santalahti, joka järjestää mm. Sauna Open Airin ja paljon muita keikkoja. Sehän on loistavaa, että joku jaksaa raahata ulkomaisia bändejä tänne Tampereellekin, mutta on siinä sitten huonot puolensakin...

Ennen vanhaan (eli vaikkapa joskus viisi vuotta sitten) kun käytiin kotimaisten bändien keikoilla, niin mentiin joko Klubille tai Yo-talolle. Nämä ovat ehdottomasti suosikkejani Tampereen mestoista, joissa voi käydä eläviä bändejä kuuntelemassa. Nykyisin kun haluaa mennä kuuntelemaan jotain bändiä, niin tilaisuus on lähes poikkeuksetta Santalahden järjestämä ja Pakkahuoneella. Ja joka kerta pääsee kirosana, kun sen keikkapaikan kuulee. Pakkahuone ei ole mikään maailman viihtyisin paikka. Sinne ei mennä istuskelemaan iltaa, hörppimään siideriä ja kuuntelemaan musiikkia. Sinne mennään kuuntelemaan musiikkia seisoen ja musiikin loputtua sieltä rynnistetään mahdollisimman nopeasti ulos. Kaiken lisäksi siellä on melko suppeat juomavalikoimat, koska se ei ole ravintola. Siellä on erikseen aidattu anniskelualue, koska keikoille saa tulla alaikäisetkin. Mikä on tietysti heidän mielestään varmasti loistava juttu. Paikalla olevien alaikäisten vuoksi ovella on myöskin laukkutarkistus, ja kalliiden pääsylippujen lisäksi narikastakin joutuu maksamaan vielä 2 euroa siihen päälle. Ja kaiken huipuksi viimeksi siinä anniskelualueen portilla joku hädin tuskin itse 18-vuotiaan näköinen portsari kysyi meiltä paperit. Naurettiin melkein vatsamme kipeiksi, mutta portsarilla ei näkynyt edes hymynhäivähdystä kasvoilla. Oh joy.

Pakkahuoneella ei ole penkin penkkiä sillä puolella, missä saa juotavaa. Jos on Pakkahuoneella käynyt, niin tietää, että siellä on se yksi pieni katsomo eikä mitään muuta istumatilaa. Tämän lisäksi näillä Santalahden keikoilla on joku yli-innokas järjestysmies mustine nahkahanskoineen. (Ihan oikeasti se pitää sellasia kuristushanskan näköisiä käsissään koko ajan). Kiirastorstaina kun olimme Pakkahuoneella kuuntelemassa Kotiteollisuutta, niin siellä soitti kaksi muutakin bändiä. Jalkani olivat jossain vaiheessa ihan poikki ja istuimme lattialle, niin eikö se järkkäri sännännyt siihen että oitis ylös, ei lattialla saa istua! Olin ihan että no voi vittu, missäs sitten??? No ei vissiin missään sitten. Eikä siinä vielä kaikki. Samaisena päivänä siellä esiintyi joku FM2000, jonka musiikki oli ehkä sen illan raskainta antia. Kyseessä oli illan ensimmäinen esiintyjä eikä lavan edessä ollut vielä paljon ketään. Kolme poikaa siinä hiukan innostui pomppimaan ylös ja alas ja toisiaan vasten, eikä ketään ulkopuolista ollut lähimainkaan, niin se yli-innokas järkkäri oli koko ajan lähtökuopissaan siinä ja kerran kävi käskemässäkin niitä poikia, ettei saa silleen riehua. Hevikeikalla. Paikoillaan on seistävä.

Viime perjantaina oltiin kuuntelemassa Maj Karmaa samaisessa mestassa. Maj Karma alkoi soittaa jo ysiltä, (ilmeisesti siksi) koska Klubin puolella oli jotain muita bändejä samana iltana. En ole ikinä ollut niin tyhjällä Pakkahuoneella. Se oli hirveän sääli, koska Maj Karma on hyvä bändi ja olisi varmasti vetänyt Klubin tai Yo-talon täyteen. Pakkahuoneelle kun oli se ikäraja 15 ja korjatkaa jos olen väärässä, mutta luulen Maj Karman yleisön olevan lähinnä täysi-ikäistä sakkia. Ja täysi-ikäiset taas menevät mieluummin muualle kuin Pakkahuoneelle...

En nyt tarkoita olla kauhea negatiivinen vinettäjä ja epäkiitollinen paskiainen, ihan hyviä ne keikat aina on ja tosi kiva, että joku järjestää ja blaa blaa. Kun vaan olisi vähän viihtyisämpi ympäristö, parempaa juotavaa ja penkki jolle pehvansa laskea...


Ps. Kuva ei liity aiheeseen mitenkään. Siinä on vaan tytöille vähän jotain pientä ja kivaa näin maanantain kunniaksi.

13 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kun olin Lahdessa katsomassa Maj Karmaa, olin yllättynyt miten paljon siellä oli teinejä. Keikkapaikka oli ikärajaton, paitsi rajattu anniskelualue, ja siellä holittomalla puolella oli varmaan enemmän jengiä kuin kalja-alueella.

nona kirjoitti...

Kuva on just hyvä ;D
Mulla on ollut sama ongelma Pakkahuoneen kanssa. Penkkejä väsyneille jaloille!

--KATA-- kirjoitti...

ööö, kuullostaa aika paskalta.

Mun mielenkiintoisin kokemus oli yksi Toolin keikka isolla areenalla. Piti istua tuolilla eikä saanut nousta. Oli hiukka vaativaa yrittää kuunnella Toolia kun ei saanut liikkua. (Hyvä kidutuskeino muuten) Päätä hiukan heilutin ja jalka vispasi salaa penkin alla, kerran vahingossa nousin kun olis tehnyt mieli hyppiä, mutta järkkäri tuli heti komentamaan, että pitää istua.
Heh. Vika rokkikeikka istumapaikoilla.
Keikan jälkeen oli pakko mennä yhteen rokkibaariin moshaamaan ja tanssimaan oikein ittensä kipeäksi, ei sitä olisi muuten kestänyt.

No näitähän voisi jatkaa loputtomiin. Parhaita ovat suomessa nämä pakko-paikat kuten paska-tavastia, että kun maksaa sisään, niin ei pääse enää ulos. (Ainakin ennen oli näin, korjatkaa jos olen väärässä) Tulee semmoinen olo kuin olisi karjaa, että kerran kun maksettiin, niin pitää pysyä siellä aitauksessa. En tajua, en hyväksy!
Ymmärrän käytännön isoilla areenoilla, mutta jos väittävät itseään "legendaariseksi KLUBUKSI", niin mitä vittua? Kyllä muualla mailmassa klubeilta pääse ihan ulos ja takasin sisään.
Aargh.

Anonyymi kirjoitti...

"tytöille vähän jotain pientä ja kivaa"

Pesu- ja huuhteluaineet?

Tiina kirjoitti...

Mymskä, Lahdessa on sitten ehkä valistuneempia teinejä. ;D
Tuolla ei ollut kovinkaan paljoa. Tai kai se paljous on aina suhteellista paikan kokoon verrattuna, en tiedä miten isosta mestasta siellä Lahdessa oli kyse.

Nona, mä kans tykkään tosta kuvasta. ;D
Pakkahuone on kyllä melko perseestä.

Kata, Pakkahuone on vähän niin kuin Tampereen Tavastia, kovin saman tyyppinen. Tosin muistelen Tavastialla olevan tuoleja ja jopa sohvia. Ei tuoltakaan varmaan olisi ulos päässyt enää sen jälkeen kun sisälle meni.
Kerran kuulin jopa sellaisesta tilaisuudesta, jossa oli alaikäisiä myöskin, niin koko Pakkahuoneelle ei oltu järjestetty tupakointialuetta. Eikä sieltä siis myöskään saanut poistua välillä. Sitten siellä oli paljon vihaisia tupakoitsijoita.
Kauheata, Toolia istualtaan!!!

Anonyymi, en tajunnut. Onko pesu- ja huuhteluaineet kivoja sinusta?

Minja kirjoitti...

Siinä kuvassa takana on pesu- ja huuhteluainepurkit. Taisi olla vitsiksi tarkoitettu anonyymin kommentti. :)

Tiina kirjoitti...

Ai, katos vaan. En mä tollasia huomannut, kun kattelin vaan sitä miestä... :P

No, jokaiselle jotain. ;D

hdcanis kirjoitti...

Huoh, kuulostaa kylla sellaiselta paikalta etta en taitaisi Tampereella keikoilla kayda...

Kurjin paikka missa itse olen ollut taitaa olla se yksi klubi Saksassa, joka oli kanssa istumapaikaton betonibunkkeri, paikan oma tarjoilu sentaan, ja lattialla sai istua...
Mika viela menisi mutta kun paikan aikataulut olivat surullisen satunnaisia (Saksassa!), joskus odoteltiin betonilattialla istuen pari tuntia josko se lamppari vaivautuisi aloittamaan joku paiva, ja jos tuota yritti ennakoida ja tulla reilummin myohassa niin perkeleet aloittivatkin ihan ilmoitusten mukaan.
Ja kun kaupungissa oli niita parempiakin paikkoja niin sitten kavin niissa.

ill. kirjoitti...

Lepakkoo parempaa mestaa ei ollutkaan eikä koskaan tulekaan. nyyh.

Aino kirjoitti...

Saisikohan tuon kundin pyykkiseuraksi tännekin? ;)

Mymskän keikka Lahdessa taisi olla Sibeliustalon Finlandia-klubilla. Se on aika kumma keikkapaikka - ihan en ole varma tykkäänkö vai en.

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, no siinä on puolensa ja puolensa. Sinne mahtuu eniten väkeä, mutta ei sinne kyllä sitten viitsi mennä kuin kuuntelemaan bändit ja äkkiä ulos. Ja tietysti ne 15-17-vuotiaat ovat näistä järjestelyistä iloisia.

Ill, voipi hyvin olla, ei ikinä ollut kunniaa päästä käymään Lepakossa.

Aimo, voisi kyllä pyykkäily käydä ihan kivasti tuon kanssa. ;D
Ei ole tulleet nuo Lahden keikkapaikatkaan tutuiksi. :)

--KATA-- kirjoitti...

No Ill mainitsi Lepakon. Mä en tiedä johtuuko se iästä, muistosta ja semmoisesta, mutta maailmaan parhaat keikkamuistot ikinä ovat Lepakosta. Silloin oli semmoinen olo, että maailma on auki, kaikki ovet auki ja kukaan eikä mikään seiso edessä.

Oih, mun täytyy nyt mennä jonnekkin kaappiin itkemään melankolisia muistokyyneliä.

Tiina kirjoitti...

En tiedä johtuuko se iästä, koska olen mäkin silloin nuorena ollut Pakkahuoneella keikoilla ja silti se ei ole kovin nostalgisen tuntuinen paikka. :D
Tai siis Pakkahuonehan on ihan hieno fyysiseltä olemukseltaan, kerta on vanha ja kaikkea, mutta se henkinen puoli onkin sitten vähän heikompi.