generated by sloganizer.net

27. huhtikuuta 2009

Västäräkistä vähäsen


Heipä hei, hyvää iltaa! Miten olette voineet? Minä olen voinut ihan hyvin. Olin viikonloppuna paljon ulkona ja sain kasvoihini sekä rintakehääni jopa pienen rusketuksen punoituksen. Flunssa kyllä vielä hiukan kiusaa eikä yskimistä ainakaan vähennä se, että ulkona on kovin pölyistä, kuten aina tähän aikaan keväästä. Mutta muuten ihan kiva, että lämpötila humpsahti sieltä pakkasen puolelta melkein helteeseen. Tosin lämpöisten ilmojen mukana tuli yksi uusi ongelma. Sain nimittäin tuon mikroaaltouunin joululahjaksi ja sijoitin sen pakastimen päälle. Tämä ei ollut talvella mikään ongelma, mutta nytpä huomaan, että en enää saa keittiön ikkunaa auki kunnolla. Damn. Täytyy keksiä tähän joku ratkaisu.

Luontoäiti on sitten vekkuli. Kun lintuinfluenssa ei ottanut tuulta siipiensä alle (pun intended), niin keksittiin sikainfluenssa. Jo näyttäisi leviävän tehokkaammin ja ihmisiä tipahtelevan. Aivan kuin meistä haluttaisiin päästä eroon...

On pakko muuten kehua yhtä blogia, joka kuuluu sarjaan "voi kunpa olisin itse keksinyt tuon idean". Joku brittiläinen hemmo kirjoittaa blogia 1000 tiny things I hate. Osa noista jutuista on tietysti melko paikallista kamaa, mutta osa ihan yleismaailmallisia juttujakin. Hulvattomia sellaisia. Ja onhan se aina hyvää viihdettä, kun joku avautuu jutuista joita inhoaa! Nyt ollaan menossa vihajutussa #0157, joten hyvin ehtii vielä mukaan.

Minulla puolestaan on täällä bloggerin drafteissa varmaan 1000 juttua, joita olen joskus kirjoittanut ja jättänyt sitten julkaisematta. (Edit: Tarkemmin sanottuna 33 julkaisematonta kirjoitusta, tarkistin juuri.) Pitäisikö aloittaa sellainen roskapöntön aarteet -sarja, jossa julkaisen noita keskeneräisiä tai hylättyjä tekstejä? Toisaalta siinä on varmastikin ollut joku syy, miksi ne on jätetty julkaisematta...


Ps. Kuvan västäräkki ei liity lintuinfluenssatapauksiin, toivottavasti. Kuvasin kaverin lauantaina erään järven jäällä Etelä-Savossa.

5 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Viserrän, vaikken minäkään liity lintuinfluenssaan :)

Mahtava kuva! Västäräkillä on vähäsen hieno askel.

Tiina kirjoitti...

Mustakin tuo oli hyvä tilannekuva. :D Joskus sitä onnistuu näpsäiseen oikealla hetkellä.

sirenita kirjoitti...

Minulla on idea! Irrota se ikkuna kokonaan kesäksi. Ei sitä kumminkaan enää tarvi. Ehkä ikinä. tai ainakaan pitkään aikaan. :)

Charlatan kirjoitti...

Ihana kuva! Kahelin näköinen västäräkki. En olisi muuten tunnistanut ellet olisi lajia maininnut. Näyttää jotenkin isolta linnulta.

Sikainfluenssa naurattaa. Aina pitää olla jokin eläin + influenssa. Muuten, huomasitko jonkun päivän iltapv-lehdessä nimen 69-nainen? =D

Tiina kirjoitti...

Sirtsu, ei ikkunaa voi irroittaa. Kylmäkin tulis. :)

Charlatan, joo, tuossa ehkä mittasuhteet hiukan hämää, mutta jos vertaa niihin männyn oksiin siinä maassa. :D
En huomannut 69-naista. :D :D :D