generated by sloganizer.net

24. syyskuuta 2009

Nostalgiapläjäys

Yhtenä iltana tuli Teemalta joku Sir Elwoodin hiljaisten värien konsertti ja katselin sen eilen illalla digiboksiltani. Olipas se nostalgista. Olen käynyt joskus nuoruusvuosina monia monia kertoja katsomassa Sir Elwoodia keikoilla ja nyt en taas vuosiin ole käynyt. Melkein tekisi mieli mennä, jos joskus olisi tilaisuus lähitulevaisuudessa. Vaikka oli sekin aika jännittävää nähdä, miten paljon Juha Lehti on vanhentunut tässä vuosien varrella (toisin kuin minä itse, tietysti). Hämmentävää, kun nuoret ihmiset täyttävät 50 vuotta.

Minä näkisin Sir Elwoodien hiljaisten värien kultakautena 90-luvun (kuten varmaan kaikki muutkin bändiä kuunnelleet). Onhan ne kai jokusen levyn tehneet 2000-luvullakin, mutta en ole kyllä liiemmin kuullut niitä saati sitten että olisin ostanut. Oikeastaan viimeisiä niittejä Sir Elwoodin arkkuun (no onpa dramaattisesti sanottu, mutta siis... you know) taisi lyödä saksofonisti Hansu Saarisen häippäseminen bändistä vuonna 2003 (oliko se muka noin myöhään?). Siis jos bändissä on saksofoni ja sitten yhtäkkiä enää ei olekaan, niin onhan se nyt aika valjua menoa sen jälkeen, vai mitä? Voisin kertoa rakkaudestani saksofoniin enemmänkin, mutta ehkä siitä tulisi jo ihan oma postauksensa...

Yritin eilen etsiskellä netistä, mitä tuo Hansu on tehnyt Sir Elwoodista poistuttuaan, mutta en löytänyt oikeastaan mitään tältä vuosituhannelta. Jos joku tietää, niin voi kertoa. Facebookista kyllä löysin hänet, eli henkensä mitä ilmeisemmin yhä pihisee, ja profiilikuvassaankin hän soittaa saksofonia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ei sehv silti ole koskaan ollut enää sama ilman Hansua ja saksofonia!

Alla kaikkien aikojen lempparini Sir Elwoodin hiljaisilta väreiltä. Jouduin lataamaan sen itse Youtubeen, kun kukaan muu ei ollut, hämmästelen.





Okei, tässä tekstissä nyt ei varsinaisesti ollut mitään pointtia. Kunhan lärpätin, kun tuli niin nostalginen olo eilen niistä kappaleista.


Ps. Lauantaisen battlen voitti siis The Cult. Verve sai 7 ääntä ja Cult 18 ääntä, joista 8 ääntä oli Kervålta ja 5 ääntä Katalta. Jos tämä olisi demokratia (mutta tämä on diktatuuri) ja jokaiselta oltaisiin hyväksytty vain yksi ääni, silloin kyseessä olisi ollut tasapeli.

Pps. Pääsin näköjään edellisellä postauksellani Kulutusjuhlaankin. Olisin kyllä asetellut sanojani vähän tarkemmin, jos olisin tämän arvannut. Naur.

6 kommenttia:

-Anne- kirjoitti...

Allekirjoitan sen että 90-luku oli Elwoodien kultakausi, niitä levyjä on täälläkin kuunneltu uudestaan ja uudestaan.
Oma biisisuosikkini lienee Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä.

Kas kun en huomannut että Teemalta tuli keikka... =(

Riikkis kirjoitti...

♥ Elwoodi ♥

Itse ensimmäisen kosketuksen bändiin sain kun kämppis asuntolassa alkoi joskus v. 1993 poikakaverinsa cd:tä kopioitua kasettia soittaa. Ja jäin koukkuun aika lailla samantien.

Ihkupihkuihaniin ja voi niin sniif-kipeisiin nuoruusvuosiin on juu niin nuo 1990-luvun Elwoodit yhdistyneet. Juuh. Hyvä on. Juuh!

Keikkaavat aivan turhan harvakseltaan (ehkä vanhat ei jaksa???), keikkakalenteria käyn vilkuilemassa ja manasin kun huomasin viikolla aivan liian myöhään että taas meni ohi! Tammikuussa olin Tampere-talossa 20-vuotiskeikalla, ajoin ihan yksikseni kolmesataa kilometriä että pääsin katsomaan ja kuulemaan. Ja kannatti.

Woooooooi. Nyt menin ihan höpöksi kun oikein rupesin nostalgisoimaan. Jaa että parasta biisiä? Hmmmm... Lähtö, Hiljainen Kylätie, Hämärän taa, Rouva Fortuna... Kaikki nää hemppustelubiisit

*lähtee kaivamaan levyä esiin*

DorianK kirjoitti...

Tänään (la) tulee näemmä uusintana tuo Teeman esitys.

Itsekin olen pumpusta tykännyt, tosin levyjä taitaa hyllyssä olla vain yksi. Yli kymmeneen vuoteen en ole myöskään seurannut, minkälaista musiikki on nykyään. Järvisen menehdyttyä viisi vuotta sitten ajattelin poppoon lopettavan, mutta hyvä (fanien kannalta), että päättivät jatkaa. Tahti tosin ei ole erityisen rivakkaa, mutta ehkei sen tarvitsekaan olla.

Vajaa vuosi sitten tuli kuunneltua Viimeisellä rannalla -hittiä niin monta kertaa putkeen, että oli sitten pakko lopultakin lukea se kirjakin, mistä sen idea lähti.

Anonyymi kirjoitti...

Ei parane tunnustaa tuommoista. Tulee vielä Teosto kotiovelle koputtelemaan.

Tiina kirjoitti...

Anne, tuon 90-luvun kulta-ajan sanottuani tulin ajatelleeksi, että se taitaa olla aika itsestään selvää, myös bändille itselleen. :D Mutta kuitenkin.
Niin, kuten Dorian tuossa sanoikin, niin se tulee uusintana tänään. Taidan käydä huikkaamassa asiasta blogiisi. :)

Riikkis, mä en muista koska oli mun ensikosketukseni sehviin, mutta joskus noihin aikoihin se taisi olla... Tykästyin tuohon Yksin-biisiin ensikuulemalla, vaikka en edes tiennyt oikein mistä oli kyse. Mahdoinkohan mennä ko. bändin keikalle ihan vaan sattumalta vai mitä tapahtui... Ei muista!
Mä tykkään ehkä vähän enempi niistä vauhdikkaammista biiseistä kuin hemppusteluista. :)

DorianK, mulla on kaikki levyt tuohon Pohjoisesta tuulee taas -levyyn (2001) asti. Sen jälkeen homma vähän hiipui minun osaltani.
Sehvillä näyttäisi tosiaan olevan syksyllä kaksi keikkaa ja molemmat Helsingissä. Ei ihan kotikaupungista viitsi irtautua nostalgian nimessä, mutta ehkä ne vielä tulee tännekin. :)

Anonyymi, niinpä... Siis mille ovelle?

Riikkis kirjoitti...

KIITOS, DorianK! Taas ois menny ohi mutta nytpä ei meekään :)