Se keskiviikko

Niin, nyt on se keskiviikko sitten. Ei ole syntymäpäiväni (luojan kiitos, vastahan ne oli), vaan hieno päivä kaikin puolin, täytyy sanoa. Laittakaahan tuosta yltä tuo musiikki soimaan, niin pääsette mukaan tämän keskiviikon fiiliksiin ja tunnette sen ensin kuuloluissanne, josta se leviää hyvänä olona koko kroppaan.

Jaa mitä tänään siis tapahtui? No Alice in Chainsilta ilmestyi uusi levy Black gives way to blue. Ja minua se odotti nätisti kirjekuoressa oven takana, kun tulin iltapäivällä kotiin. Kuuntelin heti ja tykkäsin kovasti. Melkein tirautin itkut (huom! siis vain melkein) levyn toisen kappaleen Check my brainin (siis juuri se mitä parhaillaan kuuntelet tuosta yltä) kohdalla, kun se oli niiiin Alice in Chainsia. Tutut synkät soundit kiipesivät sieltä kuin vuorenpeikot koloistaan. Vähän kuin olisi nähnyt vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Koska olen vanha pehmo, mutta rasittava sellainen, niin nyyläsin levyn kansipaperit tarkkaan. Ja hymysin tietysti huomatessani jokaisen alkuperäisen jäsenen kiittävän myös Laynea. Snifff...