generated by sloganizer.net

21. tammikuuta 2010

Save you

Mietin tässä näitä kaikkia elämän ihmeellisyyksiä ja monimutkaisuuksia. Kuten miehiä. Olen useamman miehen suusta kuullut, että miehet ovat yksinkertaisia olentoja. Mielestäni se on kuitenkin harha, jota miehet itse itselleen ja naisille uskottelevat. Todellisuuspohjaa tällä väitteellä ei juurikaan ole.

Katselin tänään sitä nuorta ja kaunista poikaa, siinä kun istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla. Siis sitä joka ennen joulua silkkihansikkain palautti sydämeni, tai ainakin osan siitä. Yritin tallentaa mieleeni hänen kasvonpiirteensä ja hiuksensa ja hymynsä ja käsivartensa ja sormensa, koska tiedän, etten kovin montaa kertaa enää saa tilaisuutta katsella niitä. Mietin, miten tavallinen se poika onkaan ja silti niin erityinen. Rakastan niitä piirteitä ja koko tyyppi on yhäkin aivan ihana. Tätä se siis tarkoittaa kun sanotaan, että sisäinen kauneus näkyy ulospäin. Mutta kuten kolikossa on aina kääntöpuoli, niin on tässäkin tyypissä. Sen ihanan, kivan, sydämellisen ja hauskan puolen lisäksi siinä on sellainen kylmän viileä ja etäinen puoli. Se tuntuu sulkevan koko tyypin jonkun panssariseinän taakse, enkä minä pysty sitä läpäisemään. Se etäinen puoli ei juttele minulle, ei hymyile eikä varsinkaan katso silmiin. Olen syksystä asti ollut toisinaan täynnä "miksi?" -kysymyksiä, mutta vastauksia en ole saanut. Ja olen asiasta niin kovin hämmentynyt. Enkä usko, että tulen enää koskaan tavoittamaan sitä lämmintä ja suloista puolta hänessä. Ne ajat ovat ohitse ja olen siitä toisinaan melko surullinen.

Älkääkä käsittäkö väärin, tämä muutos ei johdu siitä, kun silloin yhdessä nousuhumalassa kerroin tunteistani. Nämä kaksi puolta ovat tasapainoilleet tuttavuutemme alusta asti. Onnekseni ja hänen puolustuksekseen on kuitenkin sanottava, että se ihana puoli on ollut huomattavasti enemmän esillä. Keksin oikeastaan vain kaksi syytä näihin kahteen niin vastakkaiseen puoleen samassa ihmisessä: ujous tai häpeä. Toivon, että kyseessä on ujous tai jonkinlainen epävarmuus, mieluummin kuin se, että häntä hävettäisi näyttää tuntevansa minut. Tiedän, että tyyppi jännittää aivan älyttömästi tyttöjä, koska tästä on puhuttu, mutta toisaalta en tiedä miksi minut laskettaisiin siihen jännitettävien tyttöjen joukkoon. Varsinkaan enää nyt, kun tilanne on selvä. Jos sanoisin jollekin tuossa porukassa missä tänäänkin olimme, että olen nukkunut sen pojan vieressä, sen sängyssä, niin kukaan ei varmaan uskoisi sitä. Niin asiallisen viileät meidän välimme ovat aina heistä nähtynä. Sitten taas toisessa porukassa meidät nähdään hyvinä ystävinä ja välimme varsin läheisinä. Ja minä itse olen ihan eksyksissä jossain siinä näiden kahden tilanteen välissä enkä tiedä pitääkö se minusta vai eikö se pidä. Vaikka se on sanonut pitävänsä. Ja minä olen sanonut sille, miten erityislaatuinen poika se on.

Miksi sitten jästipäisesti olen yhä syvästi ihastunut tyyppiin, joka torjuu minut sekä sanallisesti että fyysisesti? Jaa-a, sen kun tietäisin. Mutta tiedän myös sen, mitä siellä panssarin toisella puolella on, ja tiedän sen olevan hyvää ja kaunista. Kukaan ei voi minulta niitä muistoja pois ottaa eikä väittää kuvitelmaksi. Olen edennyt sydänsurussani sille tasolle, että hänen ajattelemisensa tuottaa enimmäkseen lämpöisiä fiiliksiä sen viiltävän tuskan sijasta, ja toivon vilpittömästi hänen olevan vielä joskus ihan oikeasti onnellinen. Jonkun kanssa. Muun kuin minun. Ehkä jonain päivänä pystyn pelkästään iloitsemaan siitä mitä minulla joskus on ollut enkä sure enää sitä minkä olen menettänyt.

Minun piti itse asiassa kirjoittaa ajatuksiani myös parista muusta miehestä elämässäni, mutta tästä tulikin nyt niin pitkä avautuminen, että ehkä ajattelen niitä toisia joskus myöhemmin. Jatkuu seuraavassa numerossa.

12 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Sinä olet ihastunut siihen siksi, että se on se, mikä on, mitä sinä siellä näet. Et siihen, miten se käyttäytyy sinua kohtaan (tällä tarkoitan siis torjumista, en sitä kilttiä ja ihanaa puolta). Ihastuminen ei ole kiinni siitä, torjutaanko sinut vai ei. Jos olisi, siitähän pääsisi yli helposti.

Mutta tuntuko sinustakin, että jos sydämesi olisi rusennettu paljain käsin silkkihansikkaiden ja hellien otteiden sijaan, siitä pääsisi nopeammin yli? Jos voisi vaan vaihtaa tunnetta.

Tiina kirjoitti...

Hmm, voi olla. Voisi ruveta inhoamaan ja tajuaisi, ettei se tyyppi ehkä ollutkaan sitä mitä luuli sen olevan.
Mutta mä pidän siitä niin valtavasti, etten ollenkaan halua inhota. Tyhmä minä.

Tykkäsin tosta sun ekasta kappaleesta.

Neo kirjoitti...

Ihastuminen ei ole mikään järjen asia, joten et siten voi olla myöskään jästipäisesti ihastunut. Sinä vain olet ihastunut. Ja se on ihanaa siitäkin huolimatta, että se on yksipuolista.

Jään odottamaan tarinaa muista elämäsi miehistä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä luulet, olisitko sä oikeasti halunnut tämän ihmisen kanssa parisuhteeseen? Onko se oikeasti sellanen mies, joka tekee sun olon hyväksi ja sut tuntemaan itsesi maailman ihanimmaksi naiseksi?

Minäpä veikkaan, että ei... veikkaan, että ihastuit siihen siksi, että se oli niin etäinen ja siksi turvallinen kohde ihastua.

Ja nyt mä veikkaan... että saatan olla totaalisen hakoteillä :)

-Euggis-

Tiina kirjoitti...

Neo, siinä oot kyllä ihan oikeassa, että ihastuminen ei ole järjen asia. Eikä se juuri järjen sanoja kuuntele. Olis hauska tietää mistä ihastuminen ylipäänsä johtuu? Mitä minussa silloin tapahtuu ja miksi se kulminoituu johonkin tiettyyn ihmiseen?
Niin joo, ja ne muut tyypit ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole "elämäni miehiä" vaan ihan vaan miesihmisiä joiden elämät sivuaa omaani tällä hetkellä. :D

Euggis, murunen, sä olet oikeassa tossa jälkimmäisessä veikkauksessasi, eli siis siinä että oot hakoteillä. :)
Ei, mä en todellakaan ihastunut siihen sen etäiseen puoleen. Mä ihastuin siihen puoleen joka jutteli mulle pitkät pätkät ja katsoi silmiin ja virnisteli. Se etäinen puoli ilmestyi sitten vasta, kun se ilmeisesti huomasi päästäneensä mut liian lähelle. Ja siitäkin huolimatta yleensä sain sen suojaukset alas, mutta nyt se on aika hankalaa.

Pekka/been there done that kirjoitti...

Itsekkin olen ollut muutaman kerran samassa tilanteessa silloin vähän nuorempana miehenä (toisella kertaa nainen oli noin viisi vuotta vanhempi naistuttava).

Aloin vetäytyä kuoreeni kun huomasin toisen kiinnostuvan liikaa. Itse halusin olla ihan vain "reilulla meinigillä." Eikös noin tapahdu ihan luonnollisesti kun tuttavat muuttuvat vähän liian kiinnostuneeksi omista asioista? Jollain sitä toisen kiinnostusta on hillittävä! Nuorempana tuo kylmyys oli vielä jotenkin ylikorostunutta...

No ihmisiä, kuten esimerkiksi miehiä, tulee ja menee. Kasvakoot kolli, niin oppii asioihin suhtautumista ja tytöt ei lopulta olekaan yhtään pelottavia!

Tsemppiä! Kiva blogi.

Tiina kirjoitti...

Pekka, hmm... Sä saatat olla oikeassa, vaikka mä en kyllä haluaisi myöntää sitä. Omasta mielestäni en siis käyttäytynyt mitenkään sillä tavalla, että siitä olisi voinut tulkita mitään liikoja kiinnostuksia. Toisaalta, ehkä mä en osaa feikata kovin hyvin.
Mutta se mikä tässä on hämmentävää, niin siis tää tyyppihän kuitenkin aika aktiivisesti ruokki itse tätä mun ihastustani, eli aina kun se ei ollut jäätävän viileä, niin se oli sitten aivan päinvastaista. Mixed signals, I'd say...

Ja kiitos, itse olet kiva. :)

Ompero kirjoitti...

Voi Tiina! Kuulostaa niin tutulta toi kaikki..! Itse valitettavasti olen yhä viiltävä tuska -vaiheessa. Se ihminen, tämä mun "nuori ja kaunis poikani", vaan on niin...ihana ja hieno, no matter what. Jos sielunkumppaneita ylipäätään on olemassa, kyseinen henkilö on juuri sellainen. Mutta silti se haluaa pitää meidän välit "asiallisina". Sat-tuu.

Anonyymi kirjoitti...

Ristiriitaiset viestit voivat kai olla sitäkin, että vastustajallakin oli alussa jotain tuntemuksia, jotka sitten lopahtivat. Tunteet eivät ole myöskään staattisia.

Tiina kirjoitti...

Ompero, meillä on ehkä se ero, että mä en alustakaan asti elätellyt oikeastaan mitään toiveita tän jutun suhteen, niin olin ikään kuin valmiiksi luovuttanut. Siksi en kai pudonnut niin korkealtakaan. En tosin tunne sun tapaustasi, mutta sielunkumppani kuulostaa siltä, että sulla olis ollut paremmat tsänssit.
Kyllä se sullakin jossain vaiheessa helpottaa. Viimeistään silloin kun ihastut seuraavan kerran.
Muistan, että kommentoit aiheeseen joskus aikaisemminkin. Harmi että miehet ei tajua omaa parastaan.
Tsemppiä!

Anonyymi, no en mä usko tuohonkaan teoriaan. Syynä jo pelkästään se, mitä olen yrittänyt tässä sanoakin, että kyse ei siis ole ollut mistään kokonaisvaltaisesta muutoksesta vaan hyvin vaihtelevista olosuhteista. Huipulla on tuulista, tai jotain.

Maria kirjoitti...

Aaargh. Tulin kurkkaamaan, minkälainen keskustelu täällä aiheen tiimoilta kehittyi.

Mulla taitaa olla nyt Pekan kuvailema tilanne. Minä olen se viitisen vuotta vanhempi nainen (voi ristus!!).
Yritän kovasti olla "innostumatta" liikaa, etten säikyttäisi (vaikka tämä nuorempi mies onkin jo yli kolmenkympin eikä mikään poikanen enää).
Mutta kuitenkin meillä synkkaa ja kipinöi, sen ovat huomanneet jo muutkin yhteiset tutut. Minua on kannustettu ja tuupittu, ja kieltämättä mieli tekisi yrittää uudestaan, mutta en mä kaksia pakkeja samalta ihmiseltä ota. Nou nou.

Kiitos. En sattuneesta syystä voi kirjoittaa tästä omaan blogiini, joten tulin sitten tänne avautumaan... :P

Terveisin vanhempi nainen. Puuma.

Tiina kirjoitti...

Mymskä, ouh, puuma...
Toivottavasti näissä sun ja Pekan tapauksissa tolla iällä ei kuitenkaan ole kovin olennainen merkitys tarinassa. Viis vuotta sinne tai tänne.
Joo, kahdet rukkaset samalta tyypiltä kuulostaa jo vähän liian pahalta. Mä ainakin ajattelen (tässä omassa tilanteessani) niin, että mä kyllä ymmärrän kerrasta kun sanotaan ei. Niin paljon kuin tekis mieli vaikka mitä.
Täällä on hyvä avautua. :)

Ps. Se mun nuori ja nätti on nyt tuossa mun saatavillani koko ajan Skypessä. En mä sille mitään uskalla alkaa jutella, mutta jotenkin sekin lohduttaa, kun mä vaan näen että se on tuossa linjoilla.