25. helmikuuta 2010

Mutku mä haluun!

Ei varmaan pitäisi parin siiderin jälkeisessä väsymystilassa ja vähä-älyisyyskohtauksesta kärsiessä kirjoittaa tänne mitään, mutta kun...

Jos on joku ihminen, josta tietää ettei sitä saa koskaan omaksi (vertauskuvallisesti puhuen, eihän toista voi omistaa), mutta tykkää siitä silti kovasti. Sitä uskottelee itselleen hyväksyneensä tilanteen ja kuvittelee olevansa onnellinen toisen puolesta, jos toinen on onnellinen. Ja sitten kun kuulee sen, kenet itse haluaa mutta ei voi saada, ehkä saaneen sen kenet se haluaa, niin kyllähän se kirpaisee. Mutta jos ei itse voi saada sitä, niin täytyyhän jonkun muun sitten se saada. Hukkaanhan hyvä menisi käyttämättömänä enkä minä sitä voisi käyttää kuitenkaan. On kai se sitten oikeus ja kohtuus, että se minulle esitetty ykkössyy siihen miksen saa sitä kenet haluaisin, saa sen kenet minä olisin halunnut.

Mutku.

21 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

Sinä olet ainoa ihminen maailmassa joka ajattelee näin. Kaikki muut ovat järkeviä ja tasapainoisia eivätkä koskaan mutkuile. Erityisesti minä.

Tiina kirjoitti...

No sitä mä vähän pelkäsinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja parin siiderin jälkeen sä kykenet näin monimutkaisiin ajatuksiin. Mahtavaa!

-Euggis-

Tiina kirjoitti...

Nimenomaan juuri silloin mä kykenen. ;D

DorianK kirjoitti...

Sanovat, että jos oikeasti toisesta ihmisestä välittää, toivoo vain hänen onneaan vaikka sitten oman onnensa kustannuksella. Tosi kauniiltahan tuo kuulostaa. Ainakaan omalla kohdalla ei vain tule koskaan toteutumaan, enkä moista aio yrittääkään.

Mieluummin perustan vaikka itsekkäiden ja pahojen ihmisten yhdistyksen ja ajattelen omaa parastani hyvällä omallatunnolla.

Tiina kirjoitti...

Mä tuun siihen sun yhdistykseen oitis!

Luulen, ettei tommonen välittäminen ole mahdollista kuin jossain lapsi-vanhempi-suhteessa. Tai sitten pitää olla todella jalo ihminen.

DorianK kirjoitti...

Taidan lähteä perustamaan sitä yhdistystä oitis. (Piti katsoa lätkää, mutta se oli nopeasti katsottu.)

Tuo lapsi-vanhempi-suhde tuli kyllä itsellekin mieleen, mutta eipä ole sellaistakaan suunnitelmissa. Sitä paitsi olen kynnysmattoillut ihan riittämiin, joten nykyään yritän harjoittaa (tervettä) itsekkyyttä.

Riikka kirjoitti...

mä kans. haluun. hitto.

pääsenkö teijän kerhoon?

Tiina kirjoitti...

DorianK, laita sitten kutsu postissa kun yhdistys on perustettu.
6-0, ou mai gaad... :D :D :D

Riikka, pääset tietysti! The more the merrier. :)

hdcanis kirjoitti...

Riippuu tietty kai kanssa siitä mitä mieltä siitä toisesta on muuten...

Onhan näitä joissa molemmat osapuolet ovat kavereita ja hyviä tyyppejä ja on oikeasti kiva että ne on yhdessä...mutku. Millastakohan se olisi jos se toinen olisi ihan kauhea ihminen jo muutenkin.

DorianK kirjoitti...

Äh, yhdistyksen perustaminen on varmaan vaivalloista. Enkä jaksa nähdä sellaista vaivaa, vaikka kuinka olisi (osittain) oma idea.

Ehkä Facebook-ryhmä riittää. Ja oli muoto mikä tahansa, kyllähän sinne mahtuu. Mutta sisäänpääsyvaatimuksista ei tingitä; jokaisen jäsenen pitää olla itsekäs sika, joka ajattelee omaa parastaan. Ja mieluiten narsisti.

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, siis joo, tietysti. Kyllähän mä kavereiden onnesta pystyn olemaan ihan vilpittömästi onnellinen, mutta tässä olikin kyse sellaisesta kenet haluaisi itse. En mä toisaalta toivoisi että se kenenkään kauhean tyypinkään kanssa olisi, mieluummin sitten kivan, mutku...

DorianK, Facebook-ryhmä todellakin riittää, mutta mä en ole tiennyt että sä olet taipunut jo yhteiskunnan painostuksen alla, herra varmasti-en-liity-facebookiin-koskaan-ikinä! ;D

DorianK kirjoitti...

Ehken olekaan. Mitään en tunnusta. Koskaan ikinä.

Tiina kirjoitti...

Joo joo. Perusta se ryhmä nyt vaan.

hdcanis kirjoitti...

Juu, siis tarkoitin nimenomaan sitä että kun molemmat on kavereita mutta toisen niistä haluaisi/olisi halunnut itselleen...

Ja on ne näköjään yhä onnellisia yhdessä. Perkeleet.

Riikka kirjoitti...

mä ainakin toivoisin, et se toinen ois joku ärsyttävä aivoton kana. en että se on kiva ja iloinen ja fiksu ja hymyilee kauniisti. musta se kirpaisee paljon enemmän. jos se poika olis ottanut jonkun ihan ämmän, niin sitten mä voisin toivoa sille onnetonta loppuelämää ja ajatella että ainakin se sai arvonsa mukaan, kun ei tajunnut parastaan. nyt voin keskittyä vaan toivomaan, et a) ne eroo ja b) päädytään sen pojan kanssa uudelleen samaan maahan siinä vaiheessa kun se ero on tapahtunut... valoisaa tulevaisuutta odotellessa.

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, toi tuntuis ehkä vielä karummalta yhtälöltä, että tykkäis jostain silleen ja sitten se alkais hengailla jonkun mun kaverini kanssa. Onneks sitä ei oo tarvinu kokeilla vielä ainakaan.

Riikka, no mä ymmärrän sen tuossa sun tapauksessa ja varmasti itekin ajattelisin noin, jos olisi edes häviävän pieni mahdollisuus, että tilanne jotenkin palautuisi mahdollisen eron jälkeen. Mutta tässä mun tapauksessani se nyt ei vaan ole mulle enempää tai vähempää, oli se sitten jonkun ääliön bitchin tai maailman ihanimman tytön kanssa.

Paitsi että mä olen nyt vähän skeptinen sen suhteen, että noinko se nyt sitten kuitenkaan hengailisi kenenkään kanssa. Merkit vähän vaikuttais siltä että ei.

DorianK kirjoitti...

Minun mielestäni se kolmas osapuoli saisi olla mahdollisimman rasittava m*lkku. Silloin voisi ainakin todeta itselleen (no, mahdollisesti pettää itseään sellaisella ajatuksella), että "jos se tuollaisesta tykkää, niin eipä meidän hommamme olisi voinutkaan toimia". Ei siis niin, että toivoo toiselle kurjaa loppuelämää sellaisen nilkin kanssa, vaan niin, että näkee sen toivotun yhteiselon olleen itse asiassa aika huono ja mahdoton idea.

Riikka kirjoitti...

mä ajattelen kyllä noinkin itseäni lohduttaakseni. mikä vain parhaimmalle tuntuu. tai miten ylevällä tuulella satun olemaan.

Tiina kirjoitti...

DorianK, voi, nyt mä tunnen itseni niin yleväksi ihmiseksi, kun en pysty ajattelemaan tuolla tavalla. Ainakaan tästä kyseisestä tyypistä. Ainakaan vielä. I'm working on it...

Riikka, niin, eri päivinä eri selitykset (itselle) kuulostaa aina hyvältä. Onneksi voi vaihtaa mielipidettä ja olla tuuliviiri!

Elegia kirjoitti...

Aih, minä en joskus saanut sitä, kenet olisin halunnut. Olin uskomattoman rakastunut ja jaksoin ylläpitää toivoa, vaikka sitä ei pahemmin ollut. Mutta rakastunut mieleni jaksoi toivoa.

Kun tämä mies sitten palasi entisensä luokse, en kyllä voi sanoa että olisin ollut kovin onnellinen hänen puolestaan. Eniten v***utti, etten saanut häntä. Siitä pääsi yli, mutta se kesti aikansa ja siihen tarvittiin yksi "laastarisuhde" väliin.