generated by sloganizer.net

13. lokakuuta 2010

Intolerance will not be tolerated


Katselin eilen illalla TV2:n Homoiltaa. Ohjelma oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin välillä melkein teki mieli vaipua maan alle myötähäpeästä joidenkin heteronäkemysten takia. Toisaalta en usko olevani samaa rotua noiden homoavioliittoa vastustavien kanssa ja voin vain toivoa, ettei kukaan muukaan usko niin. Ohjelma on varmaankin katsottavissa Ylen Areenassa, jos kiinnostaa. Keskustelu oli kyllä ihan asiallista enkä itse ainakaan katkonut pahasti verisuonia päästäni sitä katsoessani.

Minun näkökulmastani katsottuna homoavioliittoa ja homojen (käytän tässä nyt sanaa homo tarkoittamaan kaikki homoseksuaalisia ihmisiä, myös naisia, ettei tarvitse eritellä) adoptio-oikeutta puolustavien argumentit olivat huomattavasti järkevämpiä kuin näitä asioita vastustavien argumentit. Toki ymmärrän oman subjektiivisuuteni tässä asiassa, ja sen, että vastustajien mielestä varmasti juuri tuon toisen puolen argumentit olivat järkevämpiä. Mutta kuten Elsa Saisio ohjelmassa sanoi, asian puolestapuhujat puhuivat omasta kokemuksestaan ja elämästään ja sydämestään, kun taas vastustajat pänttäsivät "faktatietojaan" paperilta ennen lähetyksen alkamista.

Tuli siinä ohjelmaa katsellessa mieleen, että se oli minulle vähän kuin sosiaalipornoa. Sama kuin vaikkapa jonkun Johanna Tukiaisen edesottamusten seuraaminen. Ei voi kuin puistella päätään epäuskoisena ja miettiä, että onko tuo tosissaan. Tällä tarkoitan siis niitä mielipiteitä, joilla perusteltiin miksei homot saisi solmia samanlaista avioliittoa kuin heterot, tai miksi sateenkaariperheet ovat paha asia. Saatoin jopa keskustelua seuratessani tuntea pientä ylemmyyttä toisten vähän reppanoiden ja tyhmempien rinnalla. (Tämä oli tarkoituksella aika provosoivasti sanottu, en tokikaan väitä, että kristityt tai konservatiivit olisivat oikeasti reppanoita tai tyhmiä. Kaikki ainakaan.)

Homojen adoptio-oikeutta vastustettiin mm. niillä argumenteilla, että luonto määrää asioita ja sateenkaariperheiden lapsia kiusataan koulussa. Kyllä, myönnän sen, että lisääntymiseen tarvitaan naista ja miestä. Mutta niin kauan kuin maailmassa on huonoja heterovanhempia ja kodittomia lapsia, niin tuolla argumentilla voisi minun puolestani pyyhkiä vaikka pehvan. Kiusaamisesta taas olen sitä mieltä, että jos homoperheistä tehtäisiin lailla yhtä hyväksyttäviä kuin heteroperheistä, niin siinä ei pian olisi mitään kiusattavaa. (Vai olenkohan nyt vähän yltiöoptimistinen?) Lasten ennakkoluulot tulevat aina heidän vanhemmiltaan ja muusta ympäristöstä. Eivät lapset ole syntyjään suvaitsemattomia. Mielestäni "suojelemalla" lapsia homovanhemmilta ei auteta kenenkään asiaa eikä vähennetä ennakkoluuloista johtuvia ongelmia. Hei tullaan nyt 2010-luvulle jo pikkuhiljaa. Homoperheitä on joka tapauksessa. Kysymys on vain se, mikä niiden asema on yhteiskunnassamme.

Mielestäni on aivan uskomatonta, että täällä eletään vieläkin noin kivikautisessa ajatusmaailmassa. Näkisin tämän asioista vääntämisen ainoastaan tilanteen pitkittämisenä. Vaikea uskoa, että kovin montaa kymmentä vuotta enää voitaisiin pitää yksi kansanosa eriarvoisessa asemassa. Ymmärrän kyllä, että suvaitsemattomuus kumpuaa pelosta tai siitä, ettei ymmärrä jotakin asiaa. Silloin on inhimillistä vastustaa muutosta. Monet homoadoptiota vastustavat tuntuvat luulevan, että adoption sallimisen myötä homot tulevat viemään onnellisten heteroperheiden lapset. A-tuubin keskustelussa joku kommentoija sanookin, että "homopareilla ei ole oikeutta vaatia toisten tekemiä lapsia kasvateikseen." Jep, siitähän tässä nimenomaan on kyse, ne tulevat vaatimaan sinun lapsiasi itselleen.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi ylipäänsä tarvitaan kirkon vihkiminen avioliittoon. Miksi kukaan homoseksuaalinen ihminen haluaisi siunauksen instanssilta, joka ei heitä hyväksy? Minun mielestäni kirkolta voitaisiin aivan hyvin poistaa vihkimisoikeus kokonaan. Jos kirkko sitten olisi jollekin tärkeä osa tätä toimitusta, voisi avioliiton käydä siunaamassa kirkossa. Kirkon ei tarvitse vastentahtoisesti vihkiä ketään, ketä ei halua, mutta mielestäni valtion ei myöskään pitäisi tukea sellaista kansalaisia eriarvoistavaa toimintaa. Sen sijaan pitäisi uudistaa avioliittolaki sukupuolineutraaliksi. Mitä ihmettäkö se nyt kenellekään kuuluu kenen kanssa aikuinen haluaa mennä naimisiin, jos kyseessä on toinen naimaikäinen ihminen. (Ei heitellä nyt mitään eläinten ja lasten naimisjuttuja tähän, ne eivät ole verrannollisia homoavioliittoihin).

Tuo A-tuubin keskustelu tuntuu olevan suurilta osin ihan järkyttävää tuubaa. Vaikea uskoa, että joku ihan oikeasti ajattelee noin, kuin tosi moni tuolla keskustelussa tuntuu ajattelevan. Monet kommentit tuntuvat provoilta, mutta kai osan noista ainakin pitää olla ihan tosissaan kirjoitettuja? Heitän tähän pari fantsua lainausta keskustelusta.

"Taas päästetään nämä julkisuudenkipeät telkkariin vaatimaan kaikkea luonnotonta. Kyllä he ovat jo puheenvuorot saaneet. Miksi yritetään luonnottomasta tehdä luonnollista ja kaunista. Nuoriso saa väärän käsityksen elämästä. Homous ja lesbous on turmeltuneisuutta. Joillekin ei mitkään seksikokemukset riitä. Aina pitää olla erikoista.Se on sairasta."

Aivan kuin homoseksuaalisuudessa olisi kyse pelkästään seksistä?

"Eikä missään tapauksessa näille ihmisille pidä antaa adoptio oikeutta, sehän olisi lapselle järkyttävää kun kasvaisi tällaisten henkilöiden kanssa ja sitten tajuaisi mitä nämä henkilöt touhuavat"

Niin mitä ne sitten touhuavat? Jotain ihan kamalaako?

Jepu jee.





Ps. En ehdi oikolukea. Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja mahdollisia epäjohdonmukaisuuksia tässä tajunnanvirrassani.

26 kommenttia:

Penni kirjoitti...

En jaksanut katsoa loppuun saakka tuota keskustelua, kun siinä ei mielestäni tullut esille mitään uutta aikaisempaan verrattuna. Aihe on kyllä tärkeä, ja uskon sen vaikuttavan omaan äänestyspäätökseeni seuraavissa vaaleissa (joissa asia ihan varmasti tulee olemaan tapetilla, kun sitä on nyt jo ryhdytty pohjustamaan).
Noihin nettikeskusteluihin en lähde edes kurkkimaan...

Sitä vaan ihmettelin, että miksi ohjelmaan valitut asian vastustajat olivat kirkon edustajia? Esim. eduskunnassa on paljon näitä vastarannan kiiskiä, jotka eivät ole kirkon kanssa varsinaisesti tekemisissä (vaikka epäilemättä edustavatkin koti-uskonto-isänmaa -linjaa), miksi heitä ei ollut kutsuttu esittämään argumentteja muusta kuin uskonnollisesta näkökulmasta?

Ei tarvitse vastata, tiedän että kysymys kuuluisi esittää Ylelle ;)

Riikka kirjoitti...

pitää varmaan kurkata areenasta, kun kaikki tästä niin puhuu. vaikka samoja juttujahan ilmeisesti kuuluu muuallakin.

itse olin eilen katsomassa jalkapallomaaottelua, ihan siellä fanikatsomossa jossa on yleensä mun lisäksi ainakin kolme tyttöä ja sitten sekalainen lauma neandertalilaisten tasolle taantuvia toisen sukupuolen edustajia (on siellä ihan fiksuja miehiäkin, mutta vähemmistössä). voi olla että aika kultaa muistot kun tuntui, että siellä oli aiemmin paljon leppoisampi tunnelma. ehkä pojat on vähän turhautuneita kun pallo ei kulje ja onhan se nyt hyvä syy vihata joitain ihmisiä, kun niillä sattuu olemaan vääränvärinen pelipaita päällä, mutta oli kyllä aika järkyttävää kuunnella sitä buuausta ja haistattelua kolme tuntia putkeen. kaikkein surullisinta oli se, että voimakkain haukkumasana mitä ne keksi oli "homo". sitä huudeltiin vuoronperään niin tuomarille, vastustajan maalivahdille kuin pelin lopussa suomen valmentajallekin. ensi peliin vois lanseerata jonkun uuden herjan, esim. "vitun hetero". onhan toi nyt aika kärjistynyt ympäristö mutta silti oli musta aika tympeetä että kaikki ne ihmiset ihan julkisesti toivat itsestään esiin tollaisen urpoilupuolen.

Tiina kirjoitti...

Haha, joo, en tosiaan tiedä vastausta kysymykseen. Olihan siinä Räsänen, mutta sekin on niitä kirkon naisia.
En oikeastaan keksi edes mitään muuta vasta-argumenttia kuin että "kun raamatussa sanotaan".

Eipä tuossa keskustelussa kai voi enää mitään uutta tulla esille, kun samaa vanhaa jankataan. Paitsi siinä lopussa se urheilupiirien näkökulma asiaan oli kai aika uusi, tai ainakaan siitä ei olla kauheasti puhuttu.

Harmitti, että Oras Tynkkynen sai aika hintsusti puheenvuoroja. Vaikka enpä tiedä olisiko sillä ollut mitään suurta sanottavanaan, mutta olisin halunnut kuulla kuitenkin.

Tiina kirjoitti...

Riikka, urheilu tuo kyllä ihmisistä esiin ihan omituisia puolia. Ja autoilu...
Mä luulen, että monet ihmiset, jotka käyttävät homoa haukkumasanana, eivät nykyään edes erityisesti ajattele mitä se sana tarkoittaa. Sillä tarkoitetaan vaan jotain maailman ääliöintä ihmistä. Voisi kyllä tosiaan lanseerata jonkun uuden ilmaisun siihen kohtaan.

Alcinoe kirjoitti...

Minusta tämänkin asian kanssa on niin, että yleinen totuus löytyy jostain keskitien vaiheilta (eli että jokainen tosiaan on vähän homo), ja ne, joiden pitää huutamalla huutaa jompaa kumpaa ääripäätä (täyshetero- tai täyshomo), ovat eniten väärässä. Minulle on aivan sama, jos jonkun persoonallisuus ja yksilöllisyys on sen varassa, että korostaa seksuaalista suuntautumistaan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Minusta kuitenkin aivan yhtä tylsää small talkia on kuunnella ihmisen esittäytyvän muiden itsestäänselvyyksien kautta, kuten tyyliin "hei, olen nainen!".

Olisipa hieno joskus elää sekin maailmanaika, etteivät epäolennaiset yksityiskohdat estäisi kokonaisuuden olemassaoloa. Toki yhteiskunnan pitää määrittää rajansa, koska sitä lait ja muu sosiaalinen hierarkkia valitettavasti vaativat. Mutta aika ajoin pitää myös tehdä tilannearvio ja -katsaus uusiksi. Jos Raamatun VT on pätevä lähde homojen yhteiskunnallista asemaa määritettäessä, haluaisinpa asiaa ajavan tahon elävän eristettynä tarkkaan muitakin Mooseksen lakeja noudattaen - ihan vain vaikka parivuotisena pilottina, jos ei muuten usko, ettei muinaiset lait voi enää sellaisenaan toimia. Ja tämä ei siis ollut kannanotto VT:n Jumalaan, josta siitäkin minulla on mielipiteeni, mutta se ei kuulu tähän.

Itse ko. ohjelmaan liittyen: Vittu kun vitutti se kommentti "kyllä heteroadoptio on kipeä juttu ja yhteiskunnan kannalta sitä pitää tukea ohi homoadoption". *tämä pitää lukea sellaisella anaalikireällä vinetysäänellä* Minun mielipiteeni on, että kaikki, joiden kommentit pitää lukea anaalikireäällä vinetysäänellä, kuuluvat oikeasti sinne adotiojonon kärkeen, olivat sitten niitä, jotka adoptoivat, tai niitä, joita adoptoidaan. (Joo, tässä vaiheessa eli puolen minuutin seuraamisen jälkeen minulla naksahti iso verisuoni jossain aivokuoren olennaisessa osassa, minkä jälkeen ajauduin irrationaaliselle tunnepuolelle, joten ohjelmasta olen jäävi puhumaan.)

Ja jos kukaan ikinä minun kuulteni IRL erehtyy esittämään vakavalla naamalla mielipiteensä siitä, että homous on epäluonnollista, koska sellaisesta liitosta ei luonnollisesti lisäännytä, minä lyön sellaisella sanalekalla sanojaa päähän, että ei tarvitse sen kallon sisässä olevilla aivoilla enää yritääkään mitään ajatella.

Tiina kirjoitti...

Tämä mielipidekirjoitushan käy kuin nenä päähän tuohon sun kommenttiisi.

Ihan näin vakavan asian sivusta vähän huumoria. Tuli mieleen tuosta viimeisestäsi, että hiukan houkuttelisi kokeilla heittää tuo väite sinun kuullesi. Tosin et varmaan taitaisi uskoa, että tarkoitan sitä ja jäisi sanaleka näkemättä. ;D

anu kirjoitti...

Brr...

Minua kanssa kummastuttaa näissä keskusteluissa aina kaksi asiaa. Se, miksi joitakin ihmisiä kiinnostaa niin perkeleesti, mitä muut aikuiset ihmiset tekevät makuuhuoneissaan ja ylipäätään miten puusilmäisiä ja naulaperseisiä idiootteja maailmasta vielä löytyy. (Viittaan siis nyt homofobisiin ihmisiin...)

Toisekseen jaksan vielä ihmetellä, miksi tosiaankin homot hinkuvat hyväksyntää uskonnolliselta instituutilta, joka on lähtökohtaisesti heitä vastaan? Eikö kannattaisi vaan erota kirkosta ja liittyä johonkin muuhun uskontokuntaan? Tai hitto vie perustaa oma.

Minunkaan ihmissuhteeni ei sitäpaitsi ole sellainen josta tulisi lapsia, vaikka olemmekin eri sukupuolta kumpikin. Mitä luonnottomia synnintekijöitä olemmekaan...

Alcinoe kirjoitti...

Tiina, olipa hyvin tehty mielipidekirjoitus, kiitos linkityksestä.

Juu, en sinun suustasi uskoisi. Mutta ainahan sinä voit palkata jonkun tuntemattoman, yhyttää sen samaan tilaan kanssani lausumaan nuo maagiset sanat. =)

Seeds, totta kaikki. Viimeiseen kappaleeseesi liittyen: tässähän me näemme myös samasta väitteestä loogisesti, miksi naiset ovat alempaa kastia kuin miehet. Miehethän pysyvät yleisemmin lisääntymiskykyisinä myös ikääntyessään kuin naiset.

Toisaalta: onko sitten ikääntynyt homopari tästä näkövinkkelistä tarkasteltuna vähemmin syntinen kuin ikääntynyt heteropari? Kun siis kummatkaan eivät enää lisäänny.

murska kirjoitti...

En ole tätä Suomen keskustelua seurannut, mutta luin joskus jotain vastaavaa väittelyä Jenkkilästä, jossa käydään aika paljon keskustelua homojen oikeudesta avioliittoon. Yhden vastustajan pääargumentti oli, että jos homoliitot sallitaan, seuraava askel on ihmisen ja koiran välinen avioliitto. Ihan tosissaan siis vertasivat homosuhdetta eläimiin sekaantumiseen. En voi tajuta.

Ja sitten se ajatus, että avioliitto on pyhä ja sitä ei saa pilata homoilla. Samaan aikaan heteroavioliittojen eroprosentit huitelevat taivaissa ja muutenkin perinteiset arvot ovat musta aika monelta kateissa. Jos joku pilaa avioliiton pyhyyden, se on kyllä mun mielestä justiinsa se vaimonhakkaaja tai petturi tai muu vastaava k*sipää, eikä henkilö, joka sattuu rakastamaan samaa sukupuolta edustavaa ihmistä.

Laiza kirjoitti...

Oot kyllä harvinaisen inhottava ihminen! Just kun ajattelin tästä aiheesta kirjoittaa, niin oot menny ja sanonu kaiken mitä mulla ois ollu siitä sanottavana! =D

Vasta muutama kuukausi sitten kieuhuin, kun paikallislehden tekstaripalstalla ivallisesti peräänkuulutettiin "nisäkäsneutraalia avioliittolakia".

hdcanis kirjoitti...

Hum. Ei kiinnostanut katsoa kun sen arvasi mitä sieltä tulee. Sinänsä noin osittain asian vierestä minua ei muutenkaan nappaa YLEn ajankohtaiskeskusteluohjelmien käytäntö tarkoitushakuisesta vastakkainasettelusta jossa ilmeisesti pyritään valitsemaan ne "keskustelijat" sillä perusteella että saadaan paljon änkyröivää juupaseipäs-väittelyä...
Ja lisäksi jatketaan perinteistä uskontojen mustamaalausta, kun tuo on yksi niistä harvoista asioista joissa valtamedioissa keskustellaan uskonnon näkökulmasta ja "keskustelijoiksi" pyydetään ne pahimmat hörhöt.

Boooring.

Dårka kirjoitti...

Hohhoijjaa. Minua on jo pitemmän aikaa ihmetyttänyt ihmistyyppi, jolta puuttuu täysin kyky tajuta sellaista asiaa, että jotkut asiat voivat toisille olla hyvinkin vastenmielisiä. Tälle ihmistyypille ominaisuus on täydellinen. Sille ei ole yhtään poikkeusta.

En ota kantaa ohjelmaan enkä sen aiheeseen, mutta tämä näin yleishuomiona.

Tiina kirjoitti...

Seeds, samaa mieltä. Ja mun mielestä sitä ei kai voi korostaa liikaa, että homojenkaan parisuhteissa ei ole kyse pelkästään siitä mitä tapahtuu makuuhuoneessa.

Alccis, täytyypä palkata joku. Videokameran kanssa. ;)

Murska, en mäkään juuri muuten, mutta eilen kun oli se homoilta. Joka oli oikeasti mielenkiintoinen minusta.
Ajattelin muuten eilen ihan samaa noista heteroavioliitoista, että onpa muuten tosi pyhiä nekin nykyään.

Laiza, oh noes! Oon tosi pahoillani! :D
Mutta kyllä sulla varmasti olisi omanlaisesi näkökulma asiaan myöskin, että anna mennä vaan.

Hdcanis, no musta se keskustelu oli kyllä ihan asiallista suurilta osin. Varsinkin asiaa puoltavien puheenvuorot olivat mielenkiintoisia. Muutenhan se tietysti pyöri sen raamatun ympärillä tosi paljon, mutta ilmeisesti se on ainut "järkevä" syy vastustaa homojen avio-oikeutta.

Dårka, jaa että mä olen sellainen ihminen? Ok.
Sitä paitsi, musta on jotenkin outo argumentti, että "koska toi on musta ällöä, niin mä en suvaitse sitä". Jos nyt vaikka leikitään, että musta anaaliseksi olisi vastenmielistä, niin en mä silti koe tarvetta estää muita tekemästä sitä. Ällöys ei ole mikään syy rajoittaa toisten ihmisoikeuksia, jos mitään lakia ei rikota (viittaan tällä nyt esim. suojaikärajaan).

Dårka kirjoitti...

Pitääk sun aina... no ei mitään.

Miksi yksisuuntainen lentolippu on kalliimpi kuin menopaluu?

Dårka kirjoitti...

Pitääk sun aina... no ei mitään.

Miksi yksisuuntainen lentolippu on kalliimpi kuin menopaluu?

Elegia kirjoitti...

Harmittaa, etten tätä voinut nähdä. Vaikka toisaalta tuskinpa siinä mitään uutta olisi ollutkaan kirjoituksesi perusteella. Joten siinä mielessä säästyi aikaa, mutta toisaalta jäi kokematta se sossupoke ja face palmittelu keskenäni täällä :D

Minun erä hyvä ystäväni on lesbo. Olen hänen kauttaan saanut seurata aika paljon homojen (homot käsittää siis tässäkin lesbot ja geyt) "kulttuuria".

Nyt tämä ystäväni on saanut rekisteröityä parisuhteensa toisen naisen kanssa ja heillä on lapsi. Minulla oli käsitys, että tämä ystäväni on hakenut oikeutta saada adoptoida tämän puolisonsa lapsi (toinen osapuoli siis "kantoi" lapsen ja "tehtävässä" auttoi eräs heidän homoystävä, joka ei siis halua isyyttä eikä osaa tai arpaa koko hommaan) ja käsittääkseni se jpa onnistui. Täytyy tarkistaa asia.

Niin kauan kuin noita luonnottomuus- ja koulukiusaamiskommentteja viljellään ja pidetään homoutta friikkinä, tasan niin kauan sitä suvaitsemattomuuttakin ilmenee. Joillekin on vaikea tajuta, ettei homous ole mikään valinta saati sairaus, jonka voi parantaa.

Mutta maailma muuttuu anyway, vaikke lait muuttuisikaan. Kyllähän nyt on huomattavasti vapaampi ja hyväksyvämpi ilmapiiri homoja kohtaan kuin vaikkapa 80-luvulla.

hdcanis kirjoitti...

Yksi argumenttihan on sitten se, että pitäisikö kenenkään olla erikoisasemassa suhdestatuksensa perusteella, eli pitäisikö avioliitto lakiteknisenä käsitteenä poistaa kokonaan.

Myös ihmetyttää tuo hinku kirkkovihkimisistä, että kuinka suurelle osalle se kirkon siunaus on oikeasti tärkeä asia ja kuinka monelle se on vaan kivat kulissit leikkiä prinsessaa tai joku periaatteellinen juttu että halutaan kun se on kielletty. Pätee kyllä myös heteroihin.

Henk koht näkemykseni on että homot on yhtä tylsiä ja tyhmiä kuin heterotkin, mutta se lisäannos katkeruutta ja tekopyhyyttä tekee niistä (meistä) vielä ärsyttävämpiä. Mutta minun puolestani saavat mennä naimisiin.

Tiina kirjoitti...

Dårka, mä en nyt kyllä yhtään osaa vastata tohon kysymykseen. Vaikka muuten kaiken yleensä aina tiedänkin.

Varjo, on totta, että nykyään on paljon avarakatseisempaa kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Mun on vaan pakko sanoa, että olin kuvitellut suomalaisten olevan avarakatseisempiakin ennen kuin rupesin seuraamaan tuota keskustelua.
Adoptio kai onnistuukin silleen, että jos toinen on lapsen biologinen vanhempi. Ja se on sentään hyvä.

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, heh, hyvä homonäkökulma. Heterot tässä yrittää kauheasti suvaita ja sitten sä olet tota mieltä... ;D
Ei vaan, mäkään en ymmärrä noita kirkkohäitä, jos ei oikeasti seiso sen asian takana. Siis heteroillakaan. Musta olisi kauhean tekopyhää mennä hakemaan papin aamenta parisuhteelleni, kun en todellakaan usko kirkkoon enkä jumaliin.

-Anne- kirjoitti...

Hear hear! Hyvä kirjoitus. Minä en tuota ohjelmaa katsonutkaan, koska ajattelin tulevani joko surulliseksi tai kiukkuiseksi.
Ja kirkkovihkimisestä: minäkin ihmettelen suuresti kirkkohäähinkua, kun ottaa huomioon että monet sellaisista haaveileva ei usko jumalaan. Koskee sekä heteroja että homoja.
Pakko vielä pistää linkki teemaan liittyvään loistavaan kirjoitukseen.

-Anne- kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
nona kirjoitti...

Varmaan niitä kirkkohäitä halutaan, kun kirkko on niin syrjivä homoja kohtaan. Enemmän tässä kai puidaan yhtäläisiä oikeuksia osallistua yhteiskunnallisiin instituutioihin kuin intoa kirkkoon. Kirkko ja valtio erilleen ja vihkimisoikeus kirkolta pois, niin taitaa olla Ranskassakin. Adoptiota en oikein osaa arvioida, mutta puoltaisin jokaisen lapsen oikeutta perheeseen ja rakastavaan huolenpitoon. Ei sillä sukupuolisella suuntautumisella ole siinä merkitystä.

hdcanis kirjoitti...

Jesh, pitää aina välillä...mutta tosiaan uskonnollisten syiden ulkopuolelta tuo avioliittoinstituution yleinen kyseenalaistaminen on yksi sellainen jossa on pureskeltavaa...ja jos ne "koiran kanssa naimisiin" jutut sivuutetaan niin voidaan silti lähteä kysymään että pitäisikö avioliitto rajoittaa vain kahden oikeustoimikelpoisen väliseksi liitoksi vai voisiko useampi henkilö muodostaa avioliiton. Vaikkei tuota kaikki haluaisikaan niin varmasti on myös niitä joille tuo sopisi...
Heterot ovat onnistuneet jo murentamaan sen instituution perustan isoilla eroprosenteilla, ja arvottamatta voidaan sanoa että homoliitot ovat omalta osaltaan myös muuttamassa sitä instituutiota, mutta sitten voi pohtia että mikä se avioliitto oikein loppujen lopuksi on ja mikä sen pitäisi olla.

Toinen pointti jonka tunnustan ihan validiksi on tuo kysymys niiden lasten kiusaamisesta vanhempien takia, vaikka pidänkin sitä lyhyen aikavälin ongelmana joka korjaantuu tilanteen aikanaan normalisoituessa. Ja kun niitä sateenkaariperheiden lapsia on jo olemassa ihan kohtuumääriä niin ei voida enää käydä "pitäisikö/eikö pitäisi" keskustelua...

Riikka kirjoitti...

huutelen vielä asian vierestä, tuu kattoo mitä mul on!

Alcinoe kirjoitti...

"Toinen pointti jonka tunnustan ihan validiksi on tuo kysymys niiden lasten kiusaamisesta vanhempien takia, vaikka pidänkin sitä lyhyen aikavälin ongelmana joka korjaantuu tilanteen aikanaan normalisoituessa."

Siitä miten asiat maailmassa ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden tulisi olla, sanoi viisas mies.

Se olisi yhteiskunnan kannalta epätoivottavan käyttäytymismallin (lasten kiusaaminen) hiljainen hyväksyminen, jos tällä perusteella alettaisiin muuttaa maailmaa niin, että olisi vähemmän kiusaamisen aiheita. Kielletään siis ylipaino, silmälasit, puheviat. Otetaan käyttöön koulupuvut. Määritetään kaikille vanhemmille tietty muotti, jonka läpi puserretaan samanlaista massaa. Minusta koko argumentti ei siis ole validi, vaan sen ongelman kiertämistä.

Olisiko se olennaisin pointti tuossakin asiassa kuitenkin toisen ihmisen kunnioittamisessa ja sosiaalisten tilanteiden ratkaisumallien harjoittelussa? Jolloin asialla ei olisi mitään tekemistä erityisesti sateenkaariperheiden kanssa.

anu kirjoitti...

Alccis, sä se sitten olet ihku!
Oot aina oikeaa mieltä asioista (IMHO) :)