generated by sloganizer.net

18. maaliskuuta 2011

Help! Beware! Criminal!

Kirjailija Päivi Alasalmi puolusti koulukiusattua lastaan ja sai syytteet kunnianloukkauksesta, näpistyksestä ja vahingonteosta. Alasalmen metodit olivat ehkä hiukan kyseenalaiset, mutta ymmärrän toki äidin epätoivon ja vihan, josta potkulaudan paiskominen ikkunaan ehkä kumpusi. Tämä maailma on paha ja lapset ovat toisilleen julmia. Monesti myös vanhemmat ummistavat silmänsä lastensa teoilta.

Alasalmi todennäköisesti oli aivan oikealla asialla, koska lehtijutun mukaan kiusaamista oli jatkunut kolme vuotta eikä lapsi enää ole halunnut lähteä edes kouluun. Suhtaudun kuitenkin lievällä varauksella tällaisiin raivokkaisiin äiteihin, koska olen henkilökohtaisesti joutunut näkemään ja kokemaan homman nurjan puolen. Mietin, miten paljon voin tästä kertoa ilman, että tulen ihan kokonaan tunnistetuksi, jos joku tapauksen tunteva täällä sattuu poikkeamaan...

Ala-asteella ollessani sattui sellainen välikohtaus, jossa jouduin ystäväni kanssa syytetyksi koulukiusaamisesta vain siksi, että olimme olleet vieressä, kun tämä "kiusaaminen" oli tapahtunut. Se varsinainen kiusaaminenkin oli suunnilleen yksi lause, jonka kyllä ymmärrän loukkaavaksi ja jonka koulukaverini olisi voinut jättää sanomatta, mutta kaikesta huolimatta kärpäsestä tehtiin härkänen. Loukkauksen kohteena ollut alempiluokkalainen oli kertonut kotona, että häntä kiusattiin koulussa, jonka jälkeen helvetti olikin irti. Lapsen äiti yhytti minut ja ystäväni koulun pihalta, alkoi sättiä ja huutaa meille tapahtuneesta sekä vielä mainitsi tällä "kiusatulla" olevan vanhempia ja isompia veljiä. Tämän maininnan tarkoitusperää ei tokikaan suoraan sanottu, mutta väittäisin sen kuulostavan uhkaukselta. Tämä alkuperäisen loukkauksen lausunut koulukaverimme ei edes ollut läsnä tässä tilanteessa, vaan minä ja ystäväni kuuntelimme alempiluokkalaisen lapsen äidin raivokohtausta siinä ilman, että olimme oikeasti tehneet tai sanoneet tälle lapselle yhtään mitään ikävää.

Jotta tarina ei olisi päättynyt tähän, niin tämä alempiluokkalainen vieläpä sepitti jälkeenpäin parin kaverinsa kanssa uskomattomia tarinoita siitä, kuinka me olimme myös tönineet ja seuranneet heitä. Kaikesta seurasi rehtorin puhutteluita ja en muista enää, josko mahdollisesti olimme jopa jälki-istunnossa syystä, että olimme törkeästi kiusanneet pienempäämme. Toki myös tämän alempiluokkalaisen äiti sai rehtorilta tiukkasävyisen käskyn pysyä poissa koulun pihalta lapsia uhkailemasta, mikä lämmitti sorrettua mieltäni edes vähän.

Olen selkeästi yhä jossain määrin katkera tästä tapahtuneesta, vaikka en kovin usein asiaa ajattelekaan. Kuitenkin asian palatessa mieleeni, kuten nyt tästä Alasalmen tapauksesta luettuani, jostain kumpuaa aina sellainen hiljaisesti kumiseva viha. Olin niin pieni ja arka silloin, etten osannut itseäni puolustaa. Katkeruuteni kohdistuukin ehkä eniten silloiseen luokanopettajaamme, joka tuntui menevän suoraan tämän "kiusatun" puolelle yrittämättä edes ymmärtää tai puolustaa meitä hyvinkin kilttejä tyttöjä, jotka hänen olisi luullut tuntevan paremmin. Koulumme rehtori oli onneksi lämminsydäminen ihminen ja ymmärsi, ettei kokonaisuus tainnut olla sellainen kuin syyttäjä syytti.

Tämä vain tämmöisenä opettavaisena tarinana kaikille vanhemmille, että kannattaa aina tutkia ennen kuin lähtee hutkimaan. Niin paljon kuin sitä lastaan rakastaakin.

7 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Suosittelisin, että menet kertomaan tämän tarinan jonnekin KaksPlus- tai Vauva-lehden keskustelupalstalle. Kommentointia olisi kiinnostavaa lukea... :)

Mutta joo. Ainahan ne omat kultimussukat on oikeassa ja naapurin kakarat väärässä. Itse sain ammoin niskoilleni syytteet törkykirjeistä, joita naapurin mummolle nimissäni toimitettiin. Syyttömyyteni uskottiin onneksi melko nopeasti, mutta silti jouduin pyytämään anteeksi (ja siitä olen katkera).

Oikea syyllinen oli samalla kadulla asuneen kirkkoherran tytär kaverinsa kanssa. Äitini heidät taisi lopulta käräyttää, mutta ei toivottavasti käynyt sentään uhkailemassa. Vaikka ehkä syytä olisi ollutkin...

Tiina kirjoitti...

Hahaa. Hyvä, että uskallan edes lukea niitä palstoja. Sen verran villiä on meno niillä. :D

Vertaistuki on aina mukavaa ja kiva tietää, että joku muukin on kokenut vääryyttä lapsena. Vaikkei se vääryyden kärsiminen kivaa olekaan. Mäkin olen kai lähinnä siitä katkera, että kukaan aikuinen ei koskaan sanonut, että mä en ole tehnyt väärin enkä kiusannut ketään, vaan asia lähinnä kuitattiin sillä, että tehtiin "sovinto" tämän alempiluokkalaisen kanssa ja meille jäi kuitenkin ikään kuin sellainen kiusaajan maine ainakin vähäksi aikaa.

Ana kirjoitti...

Parasta lapsuudessa on, että se on ohimenevää. Aikuisena on kiva olla :-)

--KATA-- kirjoitti...

Hei!

Olen Kata ja luen tänään blogeja. Mulla on ollut teitä ihan ikävä.

Puspus Tiina, Zepa kanssa!

Tiina kirjoitti...

Zepa, totta! Lapsena oli kyllä omalla tavallaan huolettomampaa, mutta kyllä aikuisena on helpompaa ja kivempaa olla. :)

Kata! Hei Kata! Pus pus, meilläkin on ollut sua ikävä! :)

Elegia kirjoitti...

Joo, ikkunan rikkominen (oletan, että se meni rikki) meni jo vähän liian pitkälle, mutta toisaalta kyseessä on silti maallinen omaisuus eikä ihmishenki. Poikaa oli nähtävästi tosiaan paljon kiusattu ja lopulta ilmeisesti asiaan puututtiinkin, kun kiusaaminen loppui.

Ikävää tietty, niin kuin Alasalmikin sanoi, ettei asiaa voitu hoitaa sivistyneesti. Minusta muuten se ”kasvata lastasi, saatanan ämmä” oli ihan hyvin sanottu ja kauheaa nipottamista edes nostaa syytettä tuollaisesta. Jotkut voisivat oikeasti kasvattaa niitä lapsiaan eikä antaa niiden hyppiä silmille ja elää kuin pellossa.

Aika paskamainen tuo sinun tilanteesi. Lapsen on vähän paha puolustautua, kun asenteet aika usein oli sellaisia, että nämä jutut haluttiin vain saada pois päiväjärjestyksestä – ihan sama, miten ja kenen kustannuksella. Aikuisetkin osaa olla uskomattoman typeriä pelkureita, kun eivät puutu asioihin.

Minulla on kokemusta myös kiusaamisesta: olin itse se kiusattu. Kiusaaminen alkoi vasta yläasteella ja teki koulunkäynnistä helvetin. Kerroin asiasta kotona ja äitini ohje oli ”nosta nenä pystyyn äläkä välitä”. Se siitä. Koulussa opettajat eivät puuttuneet, ei edes rehtori vaikka sielläkin kävin kertomassa. Eli ihan yhtä tyhjän kanssa. Henkinen väkivalta sallitaan yllättävän helposti. Olisi varmaan pitänyt saada turpaan, että jotan olisi kiinnostanut.

Oho, tuli avautuminen. Mutta tämä on sellainen aihe, joka pitäisi nostaa kunnolla esille joka paikassa. vanhempien tehtävä on pistää pentunsa kuriin, ei siis yksinomaan koulun. Pitäisi tajuta, että se oma ihana kullunmurukin voi olla varsinainen pikkupiru.

anonyymi kirjoitti...

"Olisi varmaan pitänyt saada turpaan, että jotan olisi kiinnostanut."

Ei olisi auttanut.
Olisit kärähtänyt tappelusta (riippumatta siitä teitkö itse mitään) ja sitten olisi pitänyt "tehdä sovinto".