generated by sloganizer.net

15. toukokuuta 2012

I've been watching you (A la la la la long, a la la la la long long li long long long)


Mikä ulkopuolisuuden tunne sitä ihmiseen hulahtaakaan, kun kuulee, että Facebookiin on perustettu joku Wanha Blogistania -ryhmä (en linkitä, perkele), jossa on kaikki vanhat tutut, mutta jonka vaatimukseksi on asetettu bloggaaminen jo vuonna 2005. Silloinhan minulla oli vielä elämä, joten aloitin bloggaamisen vasta vuonna 2007 tammikuussa. En kelpaa joukkoon, en.

Nyt ne sitten kaikki on tänään kilpaa kirjoittaneet siitä, mitä niillä on päällä. Että meillä on tämmöinen kiva hauska juttu, johon sinua, niin juuri sinua ei oteta mukaan. Ala-aste all over again.

Enkä varmana kerro teille mitä minulla oli päällä tänään! Hah hah haa! The joke is on you!

No okei sitten. Jalassa oli ihan alimmaisena sukat, sellaiset vaaleansinertävät, joiden päällä oli turkoosit Conversen All Starit. Hiukan ylempänä jaloissa oli mustat legginsit (Indiska) ja farkkuhame (en muista mistä). Yläosassa vartaloa oli Led Zeppelinin United States of America 1977 -t-paita ja sen päällä kauhtunut musta neuletakki (Lindex tai KappAhl, en muista varmaksi koska olen leikannut niskalapun pois hiukan epäonnisesti, jonka seurauksena niskassa on pari reikää). Jealous much?

Pahoittelut Nollikselle englanninkielisten termien riistoviljelystä. Hang in there, buddy. 

39 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Melkein tein postauksen ihan samasta aiheesta (ilman päivän asu -osuutta), mutta en kuitenkaan. Eli kiitos, kun kirjoitit puolestani.

Minun olisi pitänyt syntyä [Mymskänä] vain hiukan yli kolme kuukautta aikaisemmin, niin olisin voinut päästä sisäpiiriin. Mutta ei, täällä ollaan, ulkopuolella. Story of my life. En tiedä miten tästä eteen päin.

Tiina kirjoitti...

Olepa hyvä. :D

Voi meitä onnettomia. Aina väärässä paikassa väärään aikaan tai ainakin liian myöhään! Byhyy!
Yritetään sinnitellä...

Annikki kirjoitti...

No joo, 2006 helmikuussa aloitettu. Olemme siis samaa sukupolvea näiden lifestyle- ja päivän asu -blogien kanssa, eli Uutta Blogistaniaa.

Meillä pitäisi olla oma Facebook-ryhmä, jonne ei pääse sellaiset kalkkikset, joilla ei ollut edes css:ää niissä rumissa sivuissaan.

Josefiina kirjoitti...

Tykkäsin tästä postauksesta koska se osoittaa sellaista typerän ylpeyden puutetta, koska siis kuitenkin kykenit kertomaan asukokonaisuudestasi vaikka sitä nimenomaan ei ollut sinulta pyydetty. Tunnistan siitä itseni, minulle nimittäin käy usein esim. niin että mies ei keskity siihen mitä sanon ja yritän loukkaantua ja olla sitten sanomatta mitään, mutta sitten vähän ajan päästä kuitenkin kerron asiani uudestaan, vaikka sitä ei minulta ole pyydetty!

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

Mä oon kans 2006/2007 ei voi muistaa. Mä ängin sinne väkisin tai no väkisin ja väkisin, kun kutsuttiin, katsoin sen etuoikeudekseni. Oon äimänä, ettet muka oo siinä! Oon äimänä, että oot kans noin "nuori". Luulin vanhaks ku taivas.

Kauko

lostis kirjoitti...

Ehm, mä tosin aloitin just 2005, mutta on siinä ryhmässä monia, jotka ovat aloittaneet 2006/2007. Mukaan vain, kuulut sinne.

Nollavaimo kirjoitti...

Ei hätää. Mä kestän ne kuin nainen. :)

Tässä kohtaa pitää sanoa, että "pitäkää tunkkinne, mulla on kivempia juttuja" ja pudistella rojut selästään.

natina kirjoitti...

Minä saatoin aloittaa ehkä jo loppuvuonna 2004?? Ainakin silloin olen luonut Blogger-tunnukseni ja tuolloin muistaakseni aloitin aivo-oksenteluni. Eli taidan olla aika wanha (sekä huomaamaton). Tosin olen poistanut vanhat blogikirjoitelmani pariin kertaan, joten en voi todentaa aloitusajankohtaani.

Tiina kirjoitti...

Annikki, niin ollaankin! Ilmankos olin niin kärkkäästi kertomassa päivän asuani, vaikkei kukaan edes kysynyt. ;)
Pitäiskö perustaa joku oma, tosi syrjivä ryhmä ja sitten kikatella ääneen kaikesta mitä siellä on puhuttu? ;D

Josefina, kiva, kiitos, se oli vähän tarkoituskin. En ole kovin pitkävihainen ihminen ja oikeastihan tämän kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä naureskella itselleni, kun ylipäänsä ihan vähän välitin siitä, että en mahtunut ryhmän kriteereihin.

Kauko, mä kyllä tunnen itseni vanhaksi kuin taivas. :D Mä luin ja kommentoin blogeja kyllä pitkään ennen, mutta siihen oman aloittamiseen oli jonkinlainen kynnys olemassa.

Lostis, no mä vähän ihmettelinkin, että voiko olla mahdollista, että kaikki on bloganneet jo 2005!
Mutta en tiiä, jos olis kuitenkin mieluummin marttyyri. ;)

Nollavaimo, tottahan tuo on. Sitä vaan kun itse pitää itseään siihen wanhaan joukkoon kuuluvana, mutta ei toki siihen, joka bloggasi jo ennen kuin blogit oli keksitty, niin hiukan saa kolauksen ylpeydelleen, kun onkin bloggausiältään ihan pikkuvauva ja sumputetaan samaan joukkoon muotibloggaajien kanssa. ;)

Natina, uuh, sähän olet TOSI vanha! Siis bloggausiältäsi. :)
Mulla on vanha blogi vielä pystyssä jossain, mutta en erityisesti toivo, että kukaan lukisi sitä. Voi sitä nuoruutta...

Elegia kirjoitti...

No kerrankin pääsisin johonkin ryhmään - aloitin bloggaamisen nimittäin juurikin vuonna 2005 (ja kappas kun tuoreimmassa postauksessani on oikein todistusaineistoa asiasta ja ihan sattumalta muuten).

Kävin tietty heti kytiksellä, mutta eihän ryhmästä näe kuin sen jäsenet. Miten siis tiedät, että ne kertoilee päivän asuistaan?!!??!?! :D

Anyway, en koe tarvetta liittyä kyseiseen ryhmään.

Elegia kirjoitti...

Mut toisaalta - miksei mua ole kutsuttu, kun kerran täytän kriteerit?! Kauheeta syrjintää!!!!

Tiina kirjoitti...

Elegia, siis blogeissaan kirjoittavat. Kun niitä wanhoja nyt on jokunen tuossa seurannassa yhäkin. Luin eilen varmaan kymmenen kirjoitusta siitä, mitä tyypeillä on päällään, kun meillä on nyt tällainen sisäpiiri tihihii. No vitsi vitsi, ei ne kukaan niin sanoneet. Kunhan olen katkera. ;D
Onhan se kiva, jos tuo ryhmätoiminta innoittaa Wanhat Bloggaajat taas aktivoitumaan.
Ongelma voi tietysti olla se, että kukaan siinä ryhmässä ei tiedä kuka sä olet oikeasti? :D

Maria kirjoitti...

Vittu perustan oman ryhmän, johon ei kutsuta ketään ja johon pääsee vain minä. On ainakin takuuvarmasti sisäpiiriä. Kukaan kuitenkaan mua tunne tai mun blogia tiedä.

Tiina kirjoitti...

Hahaa. Voisit perustaa ryhmän, johon hyväksytään vain vuonna 2006 bloggaamisen aloittaneet Mymskät. :D

Nollavaimo kirjoitti...

Mymskä:
Asennetta ! *peukku* :D

Ana kirjoitti...

Meinasin missata koko jutun kun oon poissa elämän keskiöstä eli feisbuukista. Mut en ehkä voinut olla huomaamatta blogeista (me 2005 ja sitä ennen = super elite lord mayhem glitter posse) että pitää osallistuu. Jotenka niin sitten teinkin.

Tiina kirjoitti...

Zepa, et tu, Brute... ;D
Tarkennan muuten tuota omaa päivän asu -postaustani, että oli mulla myös alusvaatteet, vaikken niitä maininnutkaan. Mustat.

lostis kirjoitti...

Toi on ihan tyhmä ryhmä. Nyt muka ei päästetä ketään, jota se alkuperäinen sisäpiiri (what ever the hell that is) ei tunne. Huoh. Taidan lähteä koko ryhmästä itsekin.

Tiina kirjoitti...

Hah hah haa! Voi luoja.
Ne on varmaan niitä, jotka blogaa yhdellä geellä? En mä sellaiseen joukkoon haluaisi kuuluakaan.

Elegia kirjoitti...

Siis tääh?! Eli piirin pienen pitää tuntea bloggaaja tai ei pääse arvoisaan ryhmään?! On varmaan muuten tosi kiva ryhmä! Ihan periaatteesta olis kiva päästä sinne hetkeksi, niin voisi vaikkapa avautua siellä ja sitten ottaa ritolat :D :D

Tiina kirjoitti...

Kokeilepa!
Mulla on siellä kavereita jo sisällä eli voin käytännössä käyttää ilmaisua "etkö sä tiedä kuka mä olen". Paitsi että tieni tyssää siihen, että olen aivan liian uusi bloggaaja.

BBS-roikkuja kirjoitti...

Hah! Luuserit!

lostis kirjoitti...

Ne päättikin perustaa jonkun uuden Sisäpiiriryhmän.

(Kai kaikki tajuaa, että tää on vain huumoria?!)

Tiina kirjoitti...

BBS-roikkuja, se joka toisia haukkuu on ite se!

Lostis, mitä? Huumoria?! Täähän on totisinta totta! Eiku... ;)

Ohari kirjoitti...

Pöh, näyttää vähän siltä, että turhanaikaiseksi paskantärkeilyksi menee koko ryhmä. Ja vaikka kuinka hampaat irvessä toitotetaan, että on huumoria, on huumoria, onhan tää nyt saatana huumoria, niin -- no. Ei se nyt näytä kauheasti naurattavan kuitenkaan eikä ainakaan käytäntöjä muuttavan. Luulin, että olisi ollut kiva idea kasata yhteen niitä, jotka ovat jo hiljenneet ja silti vanhoja blogeja kaipailevat, mutta tarkoitus onkin vissiin (taas kerran) päästä vaan sanomaan, että me oltiin täällä eka, silloin kauan sitten kun kaikki oli paljon paremmin ja te muut ootte vaan tyhmiä. Hö. HÖ. Niin että älä välitä, et sää olis halunnu semmoiseen joukkoon kuuluakaan, enkä tiiä haluanko määkään. Siis vaikka muuten tietysti paskantärkeilenkin kauheen mielelläni.

Ohari kirjoitti...

Tarkennus: huumorilla meinaan nyt sitä, että ryhmässä(kin) hoetaan, että tämä (uusien syrjintä) on huumoria :-)

Tiina kirjoitti...

Joku on varmaan linkannut tähän mun juttuuni siellä?
Tää koko kirjoitus muuten oli alunperin ihan sellaista itseironiaa, kuten nuo savumerkitkin postauksen alla yrittävät osoittaa, että ylipäänsä lotkautin korvaani koko asialle, mutta ihan mielenkiintoinen keskustelu tästä on virinnyt.

Kyllähän sitä itse saa toki päättää keitä hyväksyy ryhmään, jonka Facebookiin perustaa, en yhtään väheksy tätä oikeutta. Mutta toisaalta, jos halutaan olla niin kuppikuntaisia, niin ehkä sen mölinän voisi sitten pitääkin vaan siellä ryhmässä. :D

Siis minun näkökulmastanihan minä kuulun siihen vanhaan blogistaniaan (kuten moni muukin tällä kommenttiosastolla), jolloin Blogilista oli vielä järkevä ja oli muitakin kuin muotiblogeja, mutta joo, olen aloittanut vuoden ja kuukauden liian myöhään. :D

Mutta kuten sanoin, positiivista tässä on meille syrjityille se, että jotkut wanhat bloggaajatkin on nyt aktivoituneet, ainakin yhden kirjoituksen ajaksi.

Mutta kuten kaikkeen, niin tähänkin ehkä sopii se sanonta, että ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. ;)

Ohari kirjoitti...

En oo ainakaan huomannut linkkiä; minähän seuraan Tiina-dear sun blogia innokkaasti, joskin ryöpsähdellen ryppäittäin muutenkin, vaikka harvakseltaan vain kommentoin :-) Katotaan nyt, mihin säätöön ja sääntöön ryhmässä päädytään. Voishan sitä tietysti perustaa Blogistania-nimisen ryhmän kaikille bloggaajille. Ja vielä Uusi Blogistania -ryhmän ihan uusille bloggaajille. Ja Comic^do dii. Lähtikö taas Ohari lapasesta, häh?

Tiina kirjoitti...

Ah, okei! Seurantalaitteissa vaan näkyy trafiikkia Facebookin suunnalta, mutta ehkä siellä on muuten vaan joku linkittänyt johonkin mun kirjalliseen helmeeni. (Olen ollut huomaavinani, että luet muutenkin. En siis siihen viitannut, että mitä hittoa SÄ täällä teet?!)

Mulla on kyllä noiden bloggaamiseen liittyvien juttujen kanssa Facebookissa se juttu, että en halua kaikkien tuttujeni tietävän tästä harrastuksesta tai ainakaan löytävän jälkiä pitkin tänne, mutta noista suljetuista ryhmistähän ei varsinaisesti jää mitään jälkiä. Ehkä mä perustan hyvin eksklusiivisen ryhmän bloggaajille, jotka ovat aloittaneet vuonna 2007! ;D

Elegia kirjoitti...

No nyt on perustettu Wanhalle blogistanialle ryhmä, joka on niinkus kommentoijille :D Sillä mitäpä olisi vanhatkaan blogit olleet ilman kommentaattoreita! Näyttäis vieläpä olevan julkinen ryhmä eli sitä voi stalkata :D

Mä kyllä kohta perustan ryhmän, johon saa tulla kaikki, jotka on alottanut bloggaamisen syyskuussa 2005 ja jotka MINÄ tunnen!!!!1

Elegia kirjoitti...

Ai niin, en edelleenkään haikaile tuohon ryhmään enkä ole edes pyrkinyt sinne, joten tämä ei ole kateellisen paneskelua :D Tää ois niinkus hjuumorii!

Tiina kirjoitti...

Hehhehoohoo... Mähän en siis mihinkään julkiseen bloggausryhmään tule liittymään, koska kaikki mun kaverithan näkee, jos teen yhtikäs mitään sellaisessa ryhmässä ja se taas ei ole mun tavoitteeni.

Mä olen ihan tyytyväinen yksin täällä ulkoradalla. :D

DorianK kirjoitti...

Itse sain vihjeen tuon ryhmän olemassaolosta, kun Nassukirjassa eräs tuttu linkkasi yhteen noista kirjoituksista. Tunnen itseni hiukan pahaksi ihmiseksi, kun ensimmäinen reaktioni oli jotakuinkin "Jahas, vanha keskinäinen selkääntaputtelu alkaa taas."

Ryhmän ihmisissä ei tietenkään ole vikaa, ja siihen kuuluu näemmä myös muutama tuttu/ystävä, kaikki oikein mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Mutta kun (mikä tahansa) ryhmä on suljettu ja sen jäsenet valitaan jollain kriteereillä, niin tokihan se vetää rajan "meidän" ja "niiden" väliin. Sillä, miten "me" rajataan, ei ole tähän juurikaan vaikutusta. Ja itse asiassa aika moni ryhmä taidetaan perustaa juuri siksi, että se raja päästään vetämään.

Kyseisen ryhmän syntyminen ei toki pilaa päivääni mitenkään. En myöskään koe olevani tippaakaan katkera siitä, ettei minua ole ryhmään kutsuttu. Aloitin ensimmäisen blogini kyllä jo alkuvuonna 2005 (ja lopetin samana keväänä, ja aloitin uuden), mutta en minä ikinä ole mihinkään sisäpiiriin kokenut kuuluvani, tai sellaiseen halunneeni. Joskus kyllä harkitsin bloggaajatapaamisessa käyväni, mutta varsinaisesti en sellaiseenkaan ikinä päätynyt (joskin jossain juhlissa sitten tapasinkin muita bloggaajia). Kuukkeligaaloissa en käynyt, enkä muista niihinkään tahtoneeni. Joten ei liene ihme, että valtaosa tuon ryhmän ihmisistä on minulle täysin (tai lähes) tuntemattomia — ja saavat sellaisina puolestani pysyäkin. Sitä paitsi olen bloggaajana yhä jossain määrin anonyymi, enkä tämän takia tuollaiseen ryhmään liittyisi edes siinä tapauksessa, että jonkin sisäpiirileiman haluaisinkin otsaani.

(Ihan rehellisesti sanottuna en edes tiedä, miksi tämän kommentin kirjoitin. Onhan tämä aika huvittavaa kirjoittaa kymmensivuinen kommentti, jonka kantava ajatus taitaa olla "mua ei kiinnosta yhtään"...)

Ja lopetuksena se kaikkein tärkein: tänään minulla on ollut päälläni vain punaiset nahkastringit.

Tiina kirjoitti...

Haa, toi viimeinen kappale oli hyvä harhautus. Vähän niin kuin Men in blackissa se valojuttu, mitä ne näyttää ihmisille eikä ne enää muista mitä sitä ennen on tapahtunut!

No. Yritän palata asiaan. Musta on aina kunnioitettavaa, kun joku käyttää paljon aikaa sen selittämiseen, että ei kiinnosta. Oikeastaan olen kateellinen, etten tajunnut ottaa sitä aspektia tuohon alkuperäiseen kirjoitukseeni. ;D

Multakin on kyllä varissut tässä se vähäinenkin kateuden ripe, kun olen lukenut näitä kommentteja ja ns. seurannut touhua sivusta. Enhän mä tunne sitä "sisäpiiriä", korkeintaan tyyppejä, jotka hengaa sen lähellä ja ehkä lasketaan siihen porukkaan. Muistan kyllä etäisesti niiltä bloggauksen kultavuosilta ne sisäpiirin kuhinat tai ainakin sen, miten joitain ärsytti... en kyllä muista mikä.

Täällä "blogistaniassa" helposti muuten syntyy ihmiselle sellainen harhaisuus siinä omassa kaveripiirissä pyöriessään, että olisi muka jotenkin koko blogistaniassa tunnettu hahmo. Aika harvoin tuo taitaa olla totuus. Ehkä vuonna 2005 se oli vielä mahdollista, mutta edes 2007, saati sitten tänä päivänä se ei ole. Olisi yksi mehukas esimerkki moisesta harhasta, mutta en nyt viitsi tässä nimellä alkaa ketään dissata. :D

DorianK kirjoitti...

Se unohtui tuosta (vaikka noinkin pitkän vuodatuksen kirjoitin), että mikäli tuo porukka muistelee nostalgisesti sitä aikaa, kun esim. Blogilistalla oli jotain muutakin kuin teinityttöjä kirjoittamassa vaatteistaan, niin ymmärrän sen kyllä. Tosin en tiedä, olivatko blogit tai niiden kirjoittajat Silloin Ennen yhtään nykyistä parempia, mutta olihan ns. skene hyvin erilainen. Ja mikäs siinä, jos silloiset lukijat haluavat sitä fiilistellä. Kyllä minäkin käyn aina joskus olusilla esim. vanhojen duunikaverien kanssa, ja hauskaa on.

Tiina kirjoitti...

Sen mäkin ymmärrän, mutta toistaalta taas olen kuvitellut itsekin kuuluvani siihen joukkoon. :)

Ohari kirjoitti...

Tiina & Dorian, justiin samoja ajatuksia, vaikka nyt satuinkin bloggaamaan juuri sinä satumaisena 2005 vuonna. Tuntuu ihan tyhmältä kuulua tommoiseen joukkoon, mutta toisaalta siellä on monta niistä, jotka on tulleet kavereiksi vuosien varrella. No. Jos se vuosi ja sisäpiiri on tärkeitä, olkoon niin. (Ups. Nyt sitten menin ja tein asialle jotain. Tehkää tekin.)

Tinka kirjoitti...

Oujee. Olen tässä muutaman päivän jahkaillut ja miettinyt, että liittyisinkö tuohon Wanhojen pierujen ryhmään, koska alotin bloggaukseni 2005 kellaristina, mutta näitä kommentteja lukiessa valkeni sekin tosiasia, että eihän minua kukaan _tunne_ siellä, joten ei liene mahdollistakaan liittyä. HAH. Helppoa. Enkä välttämättä halua tullakaan tunnetuksi ihan jokaisen blogaajan tai bloggaajan kanssa.

No, ei sevväliä. Nyt kun tarkemmin mietin ja kuulostelin rivien välistä, en haluakaan sinne piiriin tuupittavaksi. Ulkopuolella on ollut ennenkin kivempaa.

Salka kirjoitti...

Mä oon ihan ulkona kaikesta, olin niin kauan poissa että olen unohtanut melkein kaiken ja melkein kaikki. Jotkut nikit tuntuvat tutuilta ja joistakin blogaajista tulee joitain hataria muistikuvia. Mä en kuulu feisbuukkiin joten en edes pääsisi tuohon ryhmään. Tosin tarkistin sen vanhasta blogistani että olen aloittanut ensimmäisen blogini vasta lokakuussa 2006.