generated by sloganizer.net

9. toukokuuta 2012

Tie naisen vatsaan käy silmien kautta

Yritän lisätä kasviksien määrää ruokavaliossani, joten kokeilen erilaisia miellyttäviä tapoja suoriutua siitä. En ole mikään Kokki Kolmonen, joten hyvin harvoin vaivaudun itse laittamaan itselleni ruokaa, ainakaan mitään kovin haastavaa sellaista. Tai tekemäni ruoka on kyllä yleensä ihan hyvää, mutta olen patalaiska enkä viitsi nähdä kovasti vaivaa ruoanlaiton suhteen. Tämä esipuhe valmistelkoot teidät seuraavaan.


Löysin kaupasta tämmöisen HK:n kananpoikaa grillatuilla kasviksilla ja pestolla. Kuulosti hyvältä ja pakkauksen päällä kuva oli melko herkullisen näköinen. Ostin sen ja kotona iskin pakkauksen mikroon neljäksi minuutiksi.

Kun lämmityksen jälkeen avasin pakkauksen, järkytys oli melkoinen:


Kuulin vatsalaukkuni päästävän pelästyneen vingahduksen ja samalla se yritti paeta vuorille.

Eikä ateria lautaselle siirrettynä kovin paljon herkullisemmalta näyttänyt:


Annos ei loppujen lopuksi maistunut yhtä kamalalta kuin näytti, mutta en voi väittää, että sitä olisi siltikään tehnyt mieli syödä. Lappasin suuhuni melkein koko annoksen, koska syötävä oli. Yritin vähän lisätä jotain maustetta tuon epämääräisen läjän päälle, mutta se ei varsinaisesti auttanut asiaa. Annoksessa oli välillä jopa jotain ihan hyviä makuvivahteita, mutta valitettavasti en saanut selville mistä se maku oli lähtöisin, kun kaikki oli yhtä löllyvää läjää.

Olen muutenkin melko neuroottinen siinä, että ruoka-ainesten pitäisi olla jotenkin selkeästä erotettavissa toisistaan (yksi kaverini joskus sotki porkkanaraasteen perunamuussiin ja minä pöydän toisella puolella menetin ruokahaluni), joten voin vannoa, että en tule ostamaan tätä valmisannosta enää koskaan.

14 kommenttia:

Puhalluskukkatyttö kirjoitti...

Nami!
Mitähän tuo epämääräinen punainen mössö keskimmäisen kuvan vasemmassa yläkulmassa mahtaa olla?

Tiina kirjoitti...

Mä luulen, että se oli tomaattimurskaa. :D

Irwikissi kirjoitti...

:O

Bella kirjoitti...

Sama kokemus mulla, en osta enää. Kana oli laadultaan ala-arvoista, hyi hitto.

Kirsikka kirjoitti...

Yyyh! Oon niin nirso, etten osta eineksiä enkä varsinkaan valmisruokia (mikä niiden ero ees on?) juuri koskaan. Ehkä kerran vuodessa, jos joku uhkaa minua aseella.

Joten kiitos tästä, vahvistit vakaumustanil

Puhalluskukkatyttö kirjoitti...

Voikohan noita kasviksia enää edes laskea kasviksiksi, noin niinkun ravitsemuksellisessa mielessä. Musta ne näyttää ihan siltä, että niistä on paennut sekä elämä että kaikki muukin hyvä jo aikoja sitten. :D

Anonyymi kirjoitti...

Herra presidentti hyvästi hallitkooon! O.O

Itsekin olen joutunut sivulliseksi uhriksi kun pikaruuan kansikuva-kulinarismi on ottanut yhteen todellisuuden kanssa. Mutta tuo vie voiton omista kaikesta kokemastani.

Oltaisiinkohan me voitu vetää valmistaja oikeuteen jos oltaisiin Amerikassa? (sillä totta kai tästä olisi joukkokanne tehty ;))

Annikki kirjoitti...

Voisiko tätä ehdottaa sinne Tarjoiluehdotus-bolgiin?

Ana kirjoitti...

Yyyyyyyy! En ole ikinä ostanut valmis_aterioita_ (laatikoita ja puuroja kyllä, koska niistä ei luvatakaan muuta kuin mössöyttä) enkä varmaan ostakaan näiden näkymien jälkeen!

- S - kirjoitti...

Karseen näköistä! Aidosti! :-/
Nyt pitää taas onnitella itseään siitä, että on saanut pyydystettyä kokkaavan miehen. ;)

Useimmat valmisateriat ovat juuri tuollaisia. Paketin päällä on hieno kuva, mutta totuus on melko karmaisemva...

Elegia kirjoitti...

No minä olen sellainen, että sotken mielelläni porkkanaraasteen perunamuussiin. Lisäksi sotken sinne raejuustoa sekaan - oikin mukava väripommi :D

Noin muuten arvostan puhdasta ravintoa eli ei mitään mausteita minnekään eikä kastikkeita salaattiin tai muualle. Haluan maistaa ruuat sellaisenaan. :)

Tiia / Littlebigthings kirjoitti...

Melkoisen valmiiksi syödyn näköinen annos, hyi saakeli! Mulla on muuten sama neuroottisuus ruoka-ainesten kanssa! Vähän tää tosin on ajan mittaan helpottanut kun nykysin pystyy sentäs syömään salaatin samalta lautaselta lämpimän ruuan kanssa. Mutta sekoitusta ei kyllä ikinä!

Salka kirjoitti...

Onneksi osassa valmisruokapakkauksia on sellainen mahdollisuus että voi kurkistaa ennakkoon millaista mössöä olis tällä kertaa tarjolla. Itse syön tarjousruokia ihan rahatilanteen ja laiskuuden vuoksi mutta tuo kuvaamasi mössö on kyllä aikamoinen... Onneksi en syö lihaa!

Anonyymi kirjoitti...

No joo ostinpa itsekin kyseisen ruuan ja ulkokuori tosiaan on hämäävä. Itse ruoka näyttää jo kerran vatsalaukussa käyneeltä ja kanassa oli luita. Olipa kyllä viimeinen kerta.