10. toukokuuta 2009

The denial twist

Tämä päivä ei välttämättä ole ollut niitä elämäni kohokohtia, vaikka onhan tässä hyvät puolensakin ollut.

Aamulla kuulin huonohkoja uutisia, mutta arvelin asioiden järjestyvän tämän päivän aikana. Hengailin kotosalla jonkin aikaa ja lähdin sen jälkeen onnittelemaan äitiäni. Laitoin jalkaani ne punaiset tyttökengät, kun oli niin hieno ilma. Poimin matkan varrelta valko- ja sinivuokkoja äidille, ja yritin kipsutella tyttökengissäni nopeasti, etten myöhästy bussista. (Kengät on olennaista tässä, koska noilla ei juosta yhtä kovaa kuin tennareissa). Bussipysäkille päästyäni tajusin, että olin aivan lauantain bussiaikatauluissa ja tänäänhän on sunnuntai. Onneksi oli hieno ilma, joten istuin bussipysäkillä kuuntelemassa musiikkia sen aikaa, kunnes seuraava bussi tuli.

Bussissa huomasin, että olin unohtanut ottaa mukaan avaimet vanhempieni luokse. No eipä siinä, onhan siellä toisen puolen ovet auki ja ovikello, mutta ärsytti se silti vähän, koska se tarkoitti lisämetrejä matkaani. Jäin bussista pois ja kävelin vanhempieni taloa kohti, niin jouduin joidenkin Bandidosten vuoksi tyttökengissäni kiertämään melkein ojan kautta, koska Bandidokset olivat vallanneet kävelytien yhdestä kohtaa kokonaan! Tyypeillä oli siinä keskellä kävelytietä iso Mersun pakettiauto, josta oli molemmin puolin ovet aivan apposellaan, joten kukaan muu ei mahtunut käyttämään sitä kävelytietä vaan nurmikon puolelle oli pompittava. Tyypit työntelivät siinä sitten moottoripyöriään sinne Mersun perään ja olivat muutenkin ylettömän leveästi. Heitin heille vähän pahaa silmää, mutta kovin pahasti en uskaltanut mulkoilla, kerta ne oli kuitenkin Bandidoseja.

Myöhemmin vielä ne aamun huonot uutiset kulminoituivat siihen, että eräs ystävä joutui sairaalaan pariksi päiväksi. Ei mitään älyttömän vakavaa, toivottasti, mutta silti huoli ja kaikenlaiset "entä jos" -ajatukset hiipivät mieleen väkisin. Ja jotta i:n päällä olisi vielä pistekin, niin tietysti vesisade alkoi juuri silloin, kun olin lähdössä illalla kotiin tyttökengissäni! Onneksi sain sentään sateenvarjon lainaan vanhemmilta.

Niskani ja pääni ovat aivan jumissa, kun olen koko päivän taas purrut leukojani yhteen ihan hulluna. Ei vaan voi sille mitään, kun on ahihuolistressi.

Mutta muuten oli ihan hyvä päivä.


Ai niin joo, ja Bärtil on kasvattanut kukkavarren itselleen. Niin kiva kuin se kukinta olisikin ja voisin yrittää jonkinlaista pölytystä sekä kärpäsloukkujen lisääntymistä, niin joudun ilmeisesti kuitenkin leikkaamaan sen kukinnan pois siitä. Luin netistä, että kukinta rasittaa kärpäsloukkua niin paljon, että se saattaa jopa kuolla siihen. Ja mehän emme halua ottaa sellaista riskiä Bärtilin kanssa, emmehän?

5 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Sulla ei päivä menny ihan putkeen sitten.

Elegia kirjoitti...

Ääh, tuollaiset päivät pitäisi kieltää. Joskus tuntuu, että kaikki paska kerääntyy aina samalle päivälle tai ajanjaksolle. Tulisi mieluummin yksi kerrallaan, niin niitä jaksaisi käsitellä.

Ja minua muuten ärsyttää myös tavattomasti nuo kävelytienvaltaajat - olkoot ne keitä tahansa!

Lähettelen aurinkoa sinulle tähän päivään ha toivottavasti ystäväsi tila ei ole vakava!

Ja muuten, laitathan Bärtilista kuvia kukinnon kanssa ennen kuin mahdollisesti leikkaat ne pois - olisi kiva nähdä!

Tiina kirjoitti...

Mimmu, juu ei.

Elegia, ei tuo päivä sentään kokonaisuudessaan ihan niin katastrofaalinen ollut, mutta tulipa nyt kerrottua vaan se ärsyttävä puoli.
Varsin ärsyttävää kävelytien valtausta kyllä. En mäkään oikeasti välittänyt siitä että ne oli bandidoseja, mutta äiti oli ihan kauhuissaan kun kerroin. :D
Ystävän tila on jo paljon parempi kuulemma.
Mutta voi! Ehdin leikata jo sen kukinnon pois siitä. :/ Mutta ei se ollut kuin sellainen pitkä vihreä sojo vaan, kukat ei ollut vielä auenneet tai mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on syytäkin pelätä Bandidoseja jos sinivuokkoja poimitaan mukaan.

Tiina kirjoitti...

Hahaa, vitsin repäisit. :D