20. heinäkuuta 2009

Sadepäivän jorinoita


Tykkään kovasti Tampereella Koskipuiston Rosson terassista. Sijaintinsa puolesta siis. Voiko olla parempaa paikka syödä ja juoda kuin kosken rannalla? Olen käynyt siellä lukemattomat kerrat nuoruudessani. Nythän Rosso oli kiinni pitkän aikaa ja avattiin ihan vähän aikaa sitten uudistuneena. Tammerfestien aikana kävin siellä sisällä siiderillä ja olihan se sisältä hieno. Sittemmin juttelin yhden entisen työkaverin kanssa, joka ihmetteli miten se terassi on jätetty aivan entiselleen ja siellä on yhä samat vanhat likaiset kalusteetkin. Kävin tämän sitten itsekin todentamassa viime viikolla.

Yhtenä lämpöisenä ja aurinkoisena päivänä yritimme käydä syömässä Rosson terassilla. Kysyin sieltä sisältä tiskiltä, että miten homma toimii ja sain erityiset terassimenut sekä vastauksen, että meitä tullaan palvelemaan sitten pöytään. Etsimme sopivan pöydän terassilta ja menimme istumaan. Odottelimme, mutta tarjoilijaa ei näkynyt. Yhdessä vaiheessa joku kävi pyyhkimässä pöytiä siinä aivan ympärillämme, mutta kun yritin muodostaa jonkinlaista kontaktia tähän tarjoilijaan, niin hän ignorasi meidät täysin. Aivan kuin ei olisi nähnytkään siellä olevan asiakkaita. Ehkäpä hänen toimenkuvaansa kuului sitten pelkästään pöytien pyyhkiminen... Odottelimme hetken ja toisenkin, asiakkaita tuli ja meni terassille, mutta tarjoilijoita ei näkynyt. Suunnilleen puoli tuntia odoteltuamme ajattelin käydä kysymässä, josko olin ymmärtänyt jotain väärin. Menin tiskille Rosson sisäpuolelle. Tiskillä pyöri kaksi tarjoilijaa, jotka keskustelivat melko kärttyiseen sävyyn keskenään ("Niille asiakkaille pitää sanoa, että... Ei ne voi olettaa, että..." "Kyllä mä olen sanonutkin!"). Aloin epäillä olevani näkymätön, koska jälleen minua ei noteerattu ollenkaan. Lopulta toinen sanoi melko kärsimättömänä, että "aivan kohta", jolloin kerroin vain haluavani kysyä onko terassilla palvelua ollenkaan. Tarjoilija vastasi yhä todella kärttyisen kuuloisena, että tarjoilija tulee heti kun ehtii. Sanoin niin ystävällisesti kuin siinä tilanteessa vain kykenin, että olemme odotelleet jo puoli tuntia, jolloin tarjoilija kertoi heillä olevan vajausta työvoimassa ja poistui paikalta. Tässä kohtaa ulkona alkoi jo sataakin, joten päätimme suosiolla vaihtaa Pancho Villaan syömään sisätiloihin.

Ymmärrän kyllä, että se ei ole tarjoilijoiden vika, jos työvoimaa on liian vähän. Ymmärrän myös sen, että hermot voi olla kireällä jos on kiire, vaikka sitä ei ehkä pitäisikään purkaa asiakkaisiin. Mutta sitä en ymmärrä, että miten siellä Rosson sisätiloissa pyöri tarjoilijoita lukematon määrä palvelemassa asiakkaita, mutta terassilla ei yhtään, ja miten pöytien pyyhkiminen on tärkeämpää kuin asiakkaiden palveleminen. Sitäkään en ymmärrä miksi siellä nykyisin on terassilla oma supistettu menunsa, jossa ei saa valita kuin muutamasta eri ruoasta. Pizzavaihtoehdot toki oli fantasiapizzoja, joten täytteet sai valita itse (tai olisi saanut, mikäli jotain olisi kiinnostanut palvella), mutta miten niitä kaikkia ruokia ei voi tuoda sieltä sisätiloista siihen lasiseinän toiselle puolelle terassille. Minun mielestäni se terassi nimenomaan on tämän kyseisen Rosson viehätys. Nyt koko terassi tuntuu olevan ns. kakkosluokan kansalaisten paikka, joita ei silleen tarvitse palvellakaan, ja ne paremmat ihmiset siellä sisällä saavat valita ruokansa koko menusta ja mitä ilmeisimmin saivat palveluakin. Olen oikeasti todella pettynyt.

Voin antaa tähän kohtaan vielä rakentavan ehdotuksen Rossolle: Jos työvoimaa on mahdoton palkata riittävästi, niin eikö voisi olla samanlainen systeemi kuin vaikka Manhattan Steakhousessa, eli ruoka tilataan kassalta ja mukaansa saa sellaisen numeroläpyskän, jonka mukaan ruoka toimitetaan sitten oikeaan pöytään sen valmistuttua. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tuokin Rosso menetti aika monta maksavaa asiakasta sinä päivänä, sen verran paljon sinne terassille tuli väkeä ja poistui paikalta kyllästyttyään odottelemaan olematonta palvelua.

Olen kauppikseni aikanaan käynyt ja tiedän sen minkä jokaisen liikkeenharjoittajankin pitäisi tietää. Hyvästä palvelusta kuulee ehkä yksi, kun taas huonosta palvelusta kerrotaan kymmenelle. Siksipä tämä postaus.

11 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Aika omaperäinen tapa "palvella" asiakkaita. Harmi, etten syö pahemmin ulkona (Suomessa) - muuten voisikin alkaa tehdä arvosteluja eri paikoista :D Tosin Tampesterin Rossoon ei siis kannata mennä nälkäisenä, ellei halua kuolla nälkään.

Hyvä tuo kyltti, printtaa se oikein isona ja vie Rosson terassille ;)

Tinka kirjoitti...

Kiitos Tiina tästä!

Meinattiin lauantaina mennä tuonne, mutta ajattelin, että "uutuuden viehätyksen" takia siellä saattais olla turhan paljon porukkaa, joten siirrettiin tuonnemmas.

Noh, tämän kun luin, ei se ainakaan nopeuta menopäätöstä :D

Olen käyny kerran vanhassa painoksessaan ja silloin ei ollu moittimista, vaikka sillonki jo kuuli paljon aika negatiivissävytteisiä kommentteja just ko. Rossosta.

Eikö ne vaan sitten opi.
Ja asiakkaille EI kitistä, oli tilanne mikä tahansa.

Charlatan kirjoitti...

No karseeta! Ihan törkeetä! Minustakin tuo on ollut kiva Rosso (en kyä usein käy Treella) mutta omituiselta kuulostaa meininki. Ei kyllä mene minunkaan kaaliini, minkä ihmeen takia terassille ei voi tuoda samoja ruokia kuin sisälle. =D

Oma outo kokemukseni Rossosta on sama sekä Turussa että Helsingissä: vaikka kuinka monta kertaa olen halunnut jälkkäriksi juustokakkua. Joka kerta sama vastaus: "Voi se on nyt loppu!" Siis se EI VOI olla joka kerta kaikista Rossoista loppunut!!! Päättelin että oikeesti ne ei ees tee sitä, se vaan on listassa. Noh, nyt se on poistettu vihdoin listastakin. Menen siis muualle juustokakulle!

Ofelia kirjoitti...

No olipas palvelua - tai palvelemattomuutta... Itsellä olisi myös keittänyt yli aivan täysillä. Ilmeisesti tarjoilijat eivät pelkää työpaikkansa puolesta, kun on varaa tuolla lailla häätää asiakkaita.

Mimmu kirjoitti...

Mä vähän aikoinani boikotoin Rossoa juurikin sen hitauden vuoksi. Aina tuntui, ettei siellä ole tarpeeksi työntekijöitä. Yleisen kommentti kun sinne meni syömään, ei väliä minä päivänä, oli "ruuassa kestää noin tunti". Terassilla siellä oli kyllä ihan kiva käydä, mutta taitaa jäädä sekin nyt välistä, sillä onhan niitä muitakin kivoja terasseja Tampereella.

Anonyymi kirjoitti...

Luen blogiasi ahkerasti, mutta ennen en ole kommentoinut.. Nyt aihe oli niin tuttu, että oli pakko jättää kommentti ja jakaa turhautumiseni. :D
Minulla on samaisesta Rossosta ihan vastaavanlaisia kokemuksia. Palvelu kestää tolkuttoman kauan (kerran taisimme odotella pizzojamme puolitoista tuntia) ja tarjoilijat vaikuttavat siltä, ettei asiakkaiden viihtyvyys voisi vähempää kiinnostaa. Olenkin siis boikotoinut kyseistä Rossoa jo parin vuoden ajan. Näköjään sama meininki jatkuu vieläkin - eikö sitä henkilökuntaa tosiaan voisi palkata lisää, jos kerran paikka on muutenkin uusittu...

-Omppu

murska kirjoitti...

Joo, kyseinen Rosso on munkin boikottilistalla, koska siellä saa aina ihan luokatonta palvelua. Ymmärrän, että niitä tarjoilijoita varmasti tympii se alimiehitys ja ikuinen kiire, mutta en silti suostu kuuntelemaan sitä tiuskimista ja tarjoilijoiden keskinäisiä keskusteluita, joissa kovaan ääneen kailotetaan koko ravintolalle asioita, joita ei asiakkaan tarvitsisi kuulla. Vaikka tommoinen ketjuravintola onkin, niin jotain tasoa saisi silti noudattaa. Sääli, että noin keskeinen ja kiva paikka on tuhlattu noin kelvottomaan puljuun.

Anonyymi kirjoitti...

Laita palautetta suoraan Rossoon! Kopioi vaikka koko kirjoituksesi heille. Luulisi heidän sen jotenkin noteeraavan... ehkä.
T: Possu

Norppa, Noora kirjoitti...

Samaa mieltä Possun kanssa. Useammin meidän pitäisi tehdä suomessa niin, että laittaisimme ystävällisesti palautetta suoraan ylempään portaaseen.
Asiakaspalvelussa ollaan töissä, ja vaikka kuinka harmittaisi, ei se saa heijastua asiakkaisiin. Osa ruuan hinnasta koostuu juuri siitä palvelusta ja puuttuva palvelu pystyy kyllä pilaamaan hyvänkin miljöön tai ruuan.

Tiina kirjoitti...

Elegia, joo, jos ei ole kauhea nälkä (tai ollenkaan) ja haluaa kuluttaa aikaa terassilla, niin kannattaa mennä Rossoon. ;)

Tinka, jostain syystä tuolla on ennenkin joutunut aina odottelemaan ruokaa tai laskua ihan tosi kauan, mutta ennen sentään ollaan tultu edes ottamaan tilaus... Tykkään silti siitä paikasta. Voihan joskus käydä säkä, että saa palveluakin. ;D

Charlatan, aika hassua, tuskin se juustokakku nyt niiiin suosittua on ja jos onkin, niin tekisivät sitä sitten enemmän. Ilmeisesti se oli sitten vain näytöksen vuoksi listoilla, kerta on nyt poistettu. :D

Ofelia, joo, ei tunnu pelkäävän, eikä taida omistajakaan pelätä asiakkaiden menetystä.

Mimmu, kävelykadun Rossossa oli ihan hyvä ja nopea palvelu, mutta nyt sitäkään ei enää ole. Niin, onhan Tampereella muitakin kivoja terasseja, mutta tuohon Rossoon sisältyy myös jonkinlaista nostalgiaa minulle.

Omppu, ei kai voi sanoa, että kiva että jollain muullakin on vastaavaa kokemusta. :D No ymmärtänet kuitenkin mitä tarkoitan...
Kai tuonne palkataan jotain nuoria ja opiskelijoita, jotka eivät varsinaisesti ole unelma-ammatissaan vaan tekevät sitä paremman puutteessa.

Murska, se tiuskiminen ja erityisesti keskustelut asiakkaista asiakkaan kuullen olivat kyllä melkoisen hämmentäviä.
Sääli todellakin.

Possu, pitäisi varmaan laittaa palautetta, mutta en ole sen vertaa jaksanut ottaa selville, että mihin sitä laittaisi.

Norppa, Noora, olet ihan oikeassa. Tosin ehkä tahtoisin huomauttaa paikan omistajalle ennen kaikkea siitä, että tarjoilijoita on aivan liian vähän asiakkaita kohden, enkä pelkästään palvelun huonoudesta. Täytyy katsella jos löytäisi jotain yhteystietoja jostain.

Charlatan kirjoitti...

On mulla muuten yksi hyväkin kokemus Rossosta: Helsingin Kaivopihalla oltiin sikahitaita; vaikka me kaverin kanssa syömisen jälkeen juteltiin pari tuntia siellä niin kukaan ei tuonut laskua ja me unohdettiin pyytää. Vasta ulkona mä tajusin että ei maksettu! =D Ei niillä oo meidän takia varaa palkata lisää työntekijöitä?!