14. heinäkuuta 2009

Naatti

Tänään pääasiallinen ravintoni on koostunut pippurirenkaista. Huomasin kaupungilla pyörähtäessäni sattumalta, että Finnkinolla oli superpäivä, eli kaikki leffat 5,50 euroa. 45 minuutin kuluttua kyseisestä hetkestä alkoi Brünon näytös, joten päätin mennä katsomaan sen. Olin kyllä jo aiemmin ajatellut haluavani käydä katsomassa sen, joten en vaan arponut listalta kaikista huonointa leffaa tai jotain. Eikä se mikään huono ollutkaan. Olisi se toki voinut olla hauskempikin, mutta minä ainakin viihdyin sen 1,5 tuntia ihan hyvin. Siinä mielessä se jopa oli hyvä leffa, että en edelleenkään tiedä olivatko ne useat sivuosatyypit niin hyviä näyttelijöitä vai oikeasti vaan ihan pihalla mistä oli kyse. Reaktiot ainakin olivat niin aidon oloisia. Jos kyseessä taas oli ihan käsikirjoitettu juttu, niin ilmeisesti syvällä Amerikassa on paljon loistavilla näyttelijänlahjoilla varustettuja punaniskoja, jeesus-hihhuleita ja muita vastaavia.

Tänään on ollut lämmin päivä ja pukeuduin aivan liiallisesti kotoa lähtiessäni. Leffa oli siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto, että en olisi voinut olla ulkona läkähtymättä. Leffan jälkeen sitten ulkoilmaan poistuttuani iski ihan kauhea väsymys ja vetelyys. Epäilyttää, että olenko tulossa kipeäksi vai miksi on näin uupunut olo. Silmiäkin kutittaa. Toivottavasti tämä menee ohi eikä ole esimerkiksi sikainfluenssaa.

Siitä tulikin mieleeni, että nyt kun Suomessakin on jo yli sadalla tuo possunuhatartunta, niin tulin ajatelleeksi, että tässähän on oiva ratkaisu työttömyyteen. Jos sellaiset parisataatuhatta työikäistä suomalaista kupsahtaisi sikainfluenssaa, niin jo vain vähenisi työttömyys ja alkaisi varmaan työpaikkoja minullekin löytyä. Mikäli siis en kuuluisi niiden kupsahtaneiden joukkoon.

Nyt vatsa kurnii siihen malliin, että on syötävä tänään jotain muutakin kuin pippurirenkaita.

9 kommenttia:

Nuori Nainen kirjoitti...

Mitä on pippurirenkaat?

Tiina kirjoitti...

Ne on semmosia Hot Rod -renkuloiden tyylisiä, mitä myydään leffateatterissa popkornien lisäksi. :)

Tiina kirjoitti...

Tai siis että voi ottaa esim. limpparin ja popcorneja tai sitten noita renkuloita.

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa.. Minulla tuli mieleen pippurirenkaista jotain sipuli- tai ananasrenkaiden tapaista, mutta pippurista leikattuna..
Oli kuitenkin vähän enemmän vatsantäytettä.

Dårka kirjoitti...

Tän täytyy olla maailmanhistorian lyhyin tauko...

22.30 C.S.I. Miami

Yksi meistä. Poliisi saa surmansa virantoimituksessa ja FBI vaikeuttaa CSI:n työtä. Sarja jää tauolle.

23.25 C.S.I. Miami

Tehtävä Riossa. Delko ja Horatio etsivät tappokäskyjen jakajaa Antonio Riazia Riosta.Sarja palaa tauolta.

Tiina kirjoitti...

Anonyymi (nuori nainen?), juu ei, ne oliskin tosi pieniä renkaita. ;D

Dårka, siis lol! Repesin ihan ääneen nauramaan täällä. :D :D :D :D
Tuo on kyllä tosi lyhyt tauko. :D

Elegia kirjoitti...

Joo, odotellaan rauhassa että possunuhaan kuolee riittävästi populaa ja mennään sitten töihin ;D

nona kirjoitti...

:DDD
Repesin Elegian kommentista.

Tiina, siinä Siperian alakäytävässä on se jäätelöbaari, ihan huippu hyvää kirsikkajädeä, kannattaa käydä!

Charlatan kirjoitti...

Pippurirenkaat kuulostaa joltain erittäin närästävältä. =D

Sait uuden salasanani mailissa! Jos osoitteesi vielä pitää paikkansa.