18. elokuuta 2009

Good riddance

Kävinpäs tänään värväytymässä yhteen vapaaehtoistyöhön. Palkkaahan siitä ei tietenkään saa (kuten ei vapaaehtoistyöstä yleensäkään), mutta se ei vie kuin ehkä yhden päivän viikostani ja siitä yhdestä päivästäkin vain muutaman tunnin, joten ajattelin, että miksipä ei. Homma vaikuttaa ihan kivalta. En nyt vaan valitettavasti viitsi kertoa mistä toiminnasta on kyse, etten vahingossa paljasta itseäni tässä samalla.

Siinä palkattoman työn saamisen huumassa kävin sitten hiukan shoppailemassa. Tai ei minun ollut tarkoitus käydä shoppailemassa muuta kuin euron hedelmiä Anttilasta, mutta koska sää oli sateinen, niin kävelin KappAhlin lävitse ja... No tiedättehän te miten siinä kävi. KappAhlissa on nykyisin kauhean paljon niin ihania (eli minun tyylisiäni) paitoja, tunikoita ja mekkoja, että se on jo lähes rikos ihmisyyttä vastaan. Tai ainakin minun rahattomuuttani vastaan. Kaikista ihanista ostoksistani ihanin oli kuvassa alla oleva mekko (klik isommaksi). Se näyttää livenä vielä nätimmältä kuin tuossa kuvassa ja istui päälleni täydellisesti. Ostin myös yhden mustan kirjaillun hippitunikan (intianpuuvillaa) ja toisen semmoisen hässäkän, mikä näyttää neuletakilta ja ruudulliselta topilta, mutta ovatkin yhtä ja samaa puseroa. Nättejä olivat, mutta elin taas tietysti yli varojeni. Minun vieläpä piti maksaa ostokset visalla (jotenkin visalaskua voi muka maksella sitten kun on rahaa), mutta hämäännyin kassalla kun siinä ei ollutkaan sellaista korttipäätettä vaan myyjä vingutti korttia ja kysyi, että laitetaanko pankille ja minä tyttö vastaamaan siihen, että joo. No, onneksi tilillä oli rahaa.




Tilasin muuten tuossa itselleni jo valmiiksi BB 24/7 -kanavan, ensi viikollahan se kai alkaa. Kerron tämän tässä nyt näin julkisesti, jotta osa voi sitten lähteä täältä blogista jo perinteeksikin muodostuneen tavan mukaisesti ovet paukkuen tuolla kommenttiosastolla. Tälle ihmistyypillehän ei käy, että lakkaisivat vain vähin äänin lukemasta, jos ei miellytä, vaan se on tehtävä suureen ääneen kommentoimalla niin, ettei blogin kirjoittajallekaan jää epäselväksi miten halveksuttavaa Big Brotherin katseleminen on ja miten blogin taso laski nyt ihan pelkästä ajatuksesta jo.

18 kommenttia:

Elma kirjoitti...

Mä ainakin luen sua sit kahta kauheemmin (eli kaikki bb-aiheiset päivitykset ainakin kahteen kertaan), kun niiden aika koittaa!

Niin, että menkööt vaan ne jotka ei kestä! Niin!

Brim kirjoitti...

Tuollaiset ovet paukkuen lähtijät ovat niin surkuhupaisia tajuamatta sitä itse.

Merkillinen syy lopettaa jonkun blogin lukeminen jos ei pidä jostakin ohjelmasta mistä blogin kirjoittaja pitää. Ihan kuin tv-ohjelman katsominen olisi sama kuin keittäisi linnunpoikia elävältä tai miinoittaisi päiväkodin hiekkalaatikon tai jotakin muuta vastaavaa, mistä olisi jo oikeasti syytä tyrmistyä.

Mutta niinhän se on, että ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu...

Mymskä kirjoitti...

Mä pysyttäydyn edelleen BB-asioista ajantasalla lukemalla sun kirjoituksia. En enää jaksa vaahdota koko asiasta, musta se on niin lääst siison :D Tai ehkä mä alan jopa seurata ko. ohjelmaa!

Alcinoe kirjoitti...

Ihana mekko tai tunika tai mikä ikinä!

nona kirjoitti...

Kaikki telkkaritapahtumat on hyvää viihdettä ja selostukset tervetulleita, kun en tv:tä itse omista. C'mon, luen Seiskaakin, jos eteen osuu! ;D
Toi tunika on ihana, tulee hinku vaatekauppoihin, mutta mun tili sanoo EI.

Ohari kirjoitti...

Voi hitto miten nätti vaate! (Alcinoen tapaan vähän epäröin, mikä se lienee.) Mun on ehkä ihan pakko painella tilipäivänä Kappahliin ja alkaa samixex. Sorze. zzx

(En katto bb:tä; en paheksu sen kattojia. En lue bb-aiheisia päivityksiä; ei tulisi mieleenikään hyljätä koko blogia siksi. Oli pakko avautua tästä, sori.)

Charlatan kirjoitti...

Voi elämä... oliko ihan pakko laittaa ton mekon kuva?! =D Arvaa onko se just mun tyylinen ja arvaa tahdonko samanlaisen ja ARVAA onko RAHAA! Hmm, avustaisikohan mies...?

Mulla ei oo telkkua eikä BB kiinnosta yhtään mutta en kai mää ny sen takia blogin lukemista lopeta! =)

Tiina kirjoitti...

Elma, nih just! Voi olla, että ne bb-aiheiset päivitykset on sellaisia, että "voi ei, miksi MIKSI hommasin sen 24/7:n!" :D

Brim, no BB:n katselusta saattaa olla suora yhteys linnunpoikasten keittelyyn ja hiekkalaatikoiden miinoittamiseen. :D
Ja mistä vetoa, ettei ne ovet paukkuen lähtijät edes oikeasti lähde mihinkään...

Mymskä, mä luulen, että tää on nyt se vuosi kun sä rupeat vihdoin katselemaan BB:tä. ;D

Alcinoe, niin minustakin! :)

Nona, hahaa, täytyykin sitten ihan sinun vuoksesi raportoida mitä BB:ssä tapahtuu kun muutenhan olet ihan pimennossa! :D
Munkin tili sanoi ei, mutta lipsahti vahingossa...

Ohari, kyllä mä sanoisin että se on ihan mekko, kun se on aika pitkä kuitenkin. Vaikka farkkujen kanssa sitä vähän kaavailinkin...
Jos nähdään joskus, niin laitetaan sitten samanlaiset kretongit päälle. :D

Tiina kirjoitti...

Charlatan, oli, ihan pakko oli, sori. :D
Mieshän voi avustaa, koska oikeastaanhan se on melkein lahja miehelle, jos sinä puet noin nätin mekon päällesi. ;)
Eikä kukaan järkevä ihminen nyt sen takia lopetakaan, mutta näinkin on käynyt.

Annikki kirjoitti...

Vapaaehtoistyö kuulostaa hienolta ja jalolta.

Minullekin on suositeltu, mutta salaa tietysti toivon, että voisin tehdä vaikka tunnin viikossa jotain, mistä saisi edes jonkun pennosen köyhän kassaan.

Oot kyllä hyvä löytämään nättejä mekkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Minä vain paukun. En lähde.

Laiza kirjoitti...

24/7 hankittu täälläkin, joten seuraan blogia edelleen =) Ehkä jopa kommentoin enemmän, jos tulee jotain oikein mehukkaita bb-juttuja!

ar kirjoitti...

hmm.. tuli heti mieleen ainakin yks vapistoiminta siellä päin ja jos se on se, mitä itsekin joskus mietin niin aivan upeaa mahtavaa. tosin mielestäni melkein kaikki vapistyö on hatunnoston arvoista, paitsi greenpeacepaska. niistä mä en tykkää.

bb sitten alkaapi. huh. eipä kyllä jaksa kiinnostaa, mutta eipä se mitään suurempaa raivoakaan herätä. oikeastaan syy, miksi en bb:a katso, on keskittymiskykyni rajallisuus. on hirveän paljon ihmisiä siinä, jotka huutavat yhteen ääneen ja sitten kun ne kaikki esitellään samaan aikaan niin menee jotenkin sekaisin eikä muista kuka on kuka jne.
parina tuotantokautena olen koukahtanut viimeisiksi pariksi viikoksi, kun on helppo keskittyä ihmisten vähentyessä ja kun niistä on jo syksy kirjoitettu lehdissä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis PB:ssähän ärsyttävintä on se, miten sitä tuputetaan jatkuvasti joka suunnalta. Tunti viikossa telkussa tai joku oma nolo kanava. Ok, ei ongelmaa, en katso. Mutta kun jatkuvasti tuputetaan jotain roskaa. Ei kiinnosta, prkl!

Tiina kirjoitti...

Annikki, todennäköisesti se kuulostaa hienommalta ja jalommalta mitä se todellisuudessa on. Vapaaehtoista se on vain siksi, ettei siitä makseta mitään.
Täysin pyyteettömästi teen sitä, mutta samalla kyllä mietin, että näyttäähän se varmaan cv:ssä paremmalta kuin pelkkä tyhjä ajanjakso. ;D
Ja kiitos, luulen että mekko löysi minut.

Ohhoh, paukkuva Anonyymi! :D

Laiza, suhtaudun kyllä melko skeptisesti siihen mehukkuuteen, mutta mistäpä sitä ikinä tietää... :D

AR, niin, en tiedä onko se sama. Täällä päin tuo yhdistys näyttäisi pääsääntöisesti toimivan. Mutta tuo tietysti kuulostaa ylevämmältä mitä se oikeasti on. Minä lähinnä vaan avustan yhdistystä yhdellä osa-alueella.
Se on kyllä bb:ssä melko hermostuttavaa kun kaikki huutaa yhteen ääneen ja etenkin kun alkoholia on tarjolla, niin taidan vaihtaa kanavaa. Ja sitähän on. Usein. Paitsi jos tänä vuonna ei olekaan, hahaa.

Toinen Anonyymi, olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että se joka tuutista tuputus on ärsyttävää. Muissakin asioissa kuin BB:ssä. En käsitä miksi televisio-ohjelmasta tarvii repiä jotain lööppejä joka ainut päivä. Ne joita kiinnostaa, näkevät sen sieltä telkkarista, ja ne joita ei kiinnosta, niin niitä ei sitten tosiaan kiinnosta. Ihan älytöntä, että joku tosi-tv olisi päivän tärkein uutinen...

Dårka kirjoitti...

Osa minusta kuoli tänään kun luin lehdestä, että Salatut elämät -sarja saa jatkoa. Peräti viisi lisävuotta ja roska jatkuu vuoteen 2015. En kyllä ole jaksoakaan katsonut enkä katso, mutta silti kärsin.

Jos joisin viinaa, niin ottaisin mallia tästä tyypistä:

Saattaa olla että...

Neo kirjoitti...

Olen mä täälläkin käynyt iltana muutamana salaa =)

Laitan sulle(kin) sähköpostia jossain vaiheessa.

Neonilla kirjoitti...

Tästä se sitten lähtee.